Epäilevä Tuomas
Mulla on lähipiirissä yksi Tuomas (nimi muutettu). Kutsun häntä Epäileväksi Tuomaaksi, koska aina ennen, kun päästään tekemään jotakin hauskaa, Tuomakselle pitää perustella, miksi ja miten, sillä hänellä on epäilyksiä. Voihan nimittäin olla, että se, mitä ollaan alkamassa tekemään, ei kannata. Tiedättekö ihmistyypin?
Tuomas on siis kyllä loistohemmo, ja yleensä on kyllä messissä kunhan on saanut epäilyksensä epäiltyä. Ja voi olla, että jotakin vaarallisen päätöntä on jätetty tekemättäkin Tuomaksen ansiosta.
No, kerroin Tuomakselle tässä päivänä taannoisena, että aion perustaa blogin. Keskustelu meni kutakuinkin näin:
Anni: Mä olen kirjoitellut vähän pöytälaatikkoon blogipostauksia sen annifitness-hashtagin henkeen! Mietin, että voisin perustaa AnniFitness-blogin.
Tuomas: (Viisi sekuntia hiljaista.) Okei. Vai blogin.
Anni: Joo! Semmosen vähän niin ku urheilublogin, rennolla otteella reippailua ja vähän laiskottelua. Ei mitään haudanvakavaa.
Tuomas: Eikö treeniblogeja oo jo miljoona?
Anni: No ei mulla oo miljoonaa. Enkä oo törmänny ainakaan kauheen moneen, jossa tuskaillaan alkeiden kanssa, syödään sipsejä ja opetellaan uutta elämäntapaa pala palalta hyvällä meiningillä, höntisti.
Tuomas: Mut eikö se oo ihan tuhottoman ärsyttävää, kun ihmiset postailee sellasia ’ah miten ihana treeni, kyllä nyt on hyvä olo, siemaisenpa chia-siemenpirtelön’ -kuvia?
Anni: No voihan se jostakusta olla. Entäs sitten? Mikä tahansa voi ärsyttää ketä tahansa, eikä ole pakko lukea jos ärsyttää. Itse asiassa Fitness Führer [luo kaihoisan fanikatseen yläviistoon] kirjoitti tästä joskus todella hyvin. Ja sitäpaitsi mä aion kirjoittaa hurmaavan satiirisesti enkä vaivihkaa leuhottaen. Tai siis, samaa leuhottamista se on, mutta vähän freshimmin. Käviskö?
Tuomas: Jaa-a. Okei. Mut sähän oot kumminkin harrastanu vasta aika vähän aikaa… eikös treeniblogeja oo lähinnä personal trainereilla ja ammattiurheilijoilla? Et kai sä nyt voi alkaa ketään neuvomaan?
Anni: Ensinnäkin, en missään nimessä aio neuvoa ketään, sehän olis vaarallista. Tai ehkä korkeintaan neuvon tasolla ’liikunta kannattaa’, ja ’älä tee kuperkeikkoja korokkeelta asfaltille’. Ja hei, tavallisten ihmisten tavallinen elämä on muodikasta! Eikös se olis hienoo, että joku, joka ei vielä harrasta liikuntaa, inspiroituisi vasta-alkajan blogista?
Tuomas: Hmm, joo, okei. No ooksä miettiny sitä, kun sä, öhh, innostut aika paljon uusista asioista ja aika usein unohdat ne sen siliän tien, että mitä jos tällekin käy niin?
Anni: Hmm. Totta. Tälle voi käydä niin. Sittenpähän käy. Sitten maailmassa on yksi vapaa blogitunnus vähemmän ja minä olen taas oppinut omista rajoistani lisää. Voidakseni ne unohtaa.
Tuomas: Mutta eikö se oo vähän outoo tehdä niin iso numero itestään, tai blogistaan, tai ylipäätään, vouhottaa niin älyttömän paljon vaikkei oo mikään julkkis tai muutenkaan erikoinen? Tai siis, kyllähän sä erikoinen olet, mutta tiiät kyllä.
Anni: Olet oikeassa. Mä menenkin tästä piiloon sohvatyynyjen väliin loppuelämäkseni, jotta mahdollisimman harva huomaisi mun olemassaolon ja vaivaantuisi siitä, että teen omasta mielestäni hauskoja asioita niin hyvin kuin osaan.
Seuraavana päivänä Tuomas luki pari mun luonnosteltua tekstiä ja heltyi vähän, sanoi jopa, että ’täähän on aika hauska’. Mutta olipa se taas tiukassa, perpana sentään. Välillä mietin, että pitäisiköhän vaan hengailla Tuomaksen kanssa huomattavasti vähemmän. Hitto vaan kun se asuu meillä. Tai siis, mun korvien välissä, tarkemmin ottaen.
PS. Muistakaahan, että AnniFitnessin löytää myös Bloglovinista! Huraa! Mulla on siellä jo kolme seuraajaa, joista yksi oon minä itse, liity säkin joukkoon. Seuraa mua Bloglovinissa klikkailemalla tästä!