Jäätävä suksee

Työkaveri tuli juuri Japanista hiihtoreissulta. Pitkä lento yli monen aikavyöhykkeen, eksoottinen ympäristö, hyvää ruokaa, monta metriä lunta ja hienoja maisemia. No mekin käytiin sitten Sasun kanssa hiihtoreissulla. Tungettiin supermarketin suksipaketit meidän pikkuiseen autoon (niin, että suksien päät rolisee käsijarrun päällä ja vaihdekepin tiellä, mutta silti pitää varoa kun laittaa takakonttia kiinni) ja ajettiin vartti Oittaan urheilupuistoon. Siellä on muutaman kilometrin mittainen valaistu latu.

 

Joku voisi luulla, että tämä on koululiikuntatrauma-postaus, mutta voi, kuinka hän erehtyykään! Toisin kuin useimmille suomalaisille peruskoulun käyneillä, mulle ei ole jäänyt mitään hampaankoloon pakollisesta(kaan) kouluhiihdosta. Itse asiassa taisin löyhästi jopa harrastaa murtomaahiihtoa joskus ala-asteaikoihin (ts. käydä hiihtämässä useampia kertoja per talvi). Lienee liittynyt siihen, että hiihtoreissujen puolivälimatkassa oli makkaranpaistoa. (Saattoi olla, että pikemminkin harrastin makkaraa, jonka pakollinen sivuilmiö hiihto oli.) Viimeistään kotoa muuton jälkeen jäi suksiminen sikseen kokonaan. KUNNES.

Nyt ollaan käyty hiihtämässä peräti kolme (3) kertaa parin viikon sisään, joten hyvin voinee puhua jo harrastuksesta, eikö?

Siististi coolina tyyppinä oma hiihtogenreni on tietenkin luistelu. Luistelussahan luisto on tärkeää, joten voitelin ehkä vähän liiankin innokkaasti ennen reissua. Ensimmäisellä kertaa lipsui ja lupsui vähän liikaakin. Toisella kerralla oli ihan mahtavan sopiva luisto, mutta kolmannella kerralla jo pikkuisen jurnutti. Tein tästä akateemisen päätelmän, että sukset on voideltava joka kolmas hiihtokerta, jotta saavuttaa ainakin kelvollisen luistoisuuden. Miten se oikeasti menee? Suksivoidepurkki ei ota mitään kantaa asiaan, eikä Prisman suksiosastolla ollut ketään, kenen puoleen kääntyä tämän tiimoilta.

 

3,5 km myöhemmin.

 

Koska listat on mukavia, listaan tässä hiihtämisen parhaat puolet:

• Hiihtäessä tulee väistämättä sopiva hiki. On vaikeaa hiihtää niin hitaasti, ettei hengästyisi, mutta eteenpäin pääsee ilman, että syke huitelee taivaankorkeissa lukemissa.
• Hiihtäminen on luontaisesti intervallitreeniä ylä- ja alamäkien myötä.
• Makkaranpaisto.
• Vartalo tekee kokonaisvaltaisesti töitä.
• Kertaalleen kun hankkii välineet (Sasu tosiaan osti omansa Prismasta 170 €:llä, monoineen ja sauvoineen päivineen), on hiihto aika ilmaista, kunhan vaan hankkiutuu laduille saakka.
• On se ulkoilma kyllä sitten raikasta!

Ja koska tämä on rehellinen blogi, listaan myös hiihtämisen ikävät puolet:

• Voitelu on henkimaailman hommaa.
• Vahvasti paikkaan sidottua (vaikka sunkin ukki varmasti hiihti kouluun kesät talvet eikä silloin mitään latuja ollut, niin!)
• Vuodessa on noin neljä päivää, jolloin hiihtäminen on sään kannalta siedettävää.
• Kyllä se vähän syö naista, kun perinteistä hiihtävät mummot ohittelee.
• Joidenkin latujen ylämäet on niin jyrkkiä, että niitä ei pääse ylös ja alamäet niin pelottavia, että niitä ei uskalla mennä alas

 

Tässä vielä onnellinen ja tunnelmallinen after ski -kuva erään espoolaisen S-Marketin parkkhallista!

 

Toivotan liukkaita latuhetkiä ja lempeitä pyllähdyksiä,

Anni