Jos vuori ei tule Annin luo…

…menee Anni vuoren luo!

Sitgesin kaupungin laidalta aukeavat upeat kukkulat. Ja jos kukkulaa piisaa, niin pitäähän sinne nyt kavuta.

Ennen retkeä sanottua:
”Pitäiskö lähteä juosten?”

Retken alkuvaiheilla sanottua:
”Nyt on kyllä nilkkojen kannalta liian vaativa maasto juoksemiseen” (lue: Annilla olikin liian hyväkuntoista lenkkiseuraa)
”Nuo paikalliset varmaan kattoo, että idiootit, lähteä nyt päivän kuumimpana hetkenä”
”Tästähän menee hyvät polut”

Retken keskivaiheilla sanottua:
”Mihin nämä aina katoaa nämä polut?”
”Kiivetään tuonne, tuolta varmaan sitten menee tie”
”No onhan tässä puskaa mutta kyllä tästä vois päästä”
 

Hetki ennen huippua sanottua:
”Vesi alkaa kyllä olla loppu… mutta kun tänne asti ollaan tultu…”
”Mutta entä jos vaan kävellään tuolla korkealla soramuurilla ja mennään sitten varovasti.”
 

 

Huipulla sanottua:
”Hyvä kun tultiin.”
”Hitto me ollaan kovia.”
”Mieti, tuolla asti se kylä on.”
”Hitto me ollaan kovia.”
”Hitto me ollaanki kovia.”

Alaspäin mennessä sanottua:
”Eikös me tuota polkua tultu.”
”Tultiin.”
”Miten on mahdollista, että se on kolmemetrisen hiekkaseinämän juurella nyt?”
”No alaspäin kyllä pääsee aina.”
 

Lopuksi sanottua:
”Hitto että me ollaan kovia.”
”Kylläpä me ollaanki kovia.”

 

Kuvat Janne Puustinen (kiitos seikkailuseurasta!) ja allekirjoittanut.