KOULULIIKUNTATRAUMOJA, jakso 2: Pesäpallo

”Koululiikuntatraumoja” on AnniFitness-blogin kuukausittain ilmestyvä juttusarja, jossa pohditaan, ovatko peruskoulun liikuntatunnit syynä sihen, että urheiluinto on ollut vuosikymmenen kateissa. Traumoja kohdataan YouTube-videoilla laji lajilta.

Traumatisoitui: Noin vuosina 1995-2004
Mistä: Koko peruskoulun läpi seuranneesta alituisesta koululiikuntapesäpalloilusta
Miten silloin meni? Ei osunut palloon ja pesät olivat kovin kaukana toisistaan. Koki joukkueen paineen onnistumiseen suorastaan murskaavana.

Valmistautuminen:
Kaikki alkoi siitä, kun Anna – yläasteen luokkakaverini ja atleetti Anna mun treenaa -blogin takana – ehdotti yhteistyötä yhteisten koululiikuntatraumojen tiimoilta. Etsimme kalentereista päivän, jolloin olisimme molemmat kotikylässä Kiteellä.

Sitten käännyin kiteeläisen seuran, Kiteen Pallo 90:n puoleen, joka lupasi meille käyttöön Kiteen Rantakentän ja järjesti meille räpylää ja palloa ja mailaa lainaksi. Normaaleiden pesäpallojen lisäksi ostin vielä telepallon ja lainasin äitin jumppapalloa varmistaakseni, että osutaan sillä mailalla herramunvereni edes johonkin. Kaiken varalta kävin vielä katsomassa edellisenä iltana ammattilaisten peliä, jotta säännöt vähän muistuisivat mieleen.

Tavoite:
Tavoitteet asetettiin mielestämme korkealle:
1) kunnon osuma mailalla palloon (syötöstä)
2) kunnon koppi heitosta
3) hauskanpito

Itse suoritus:
Alkuun oli vähän muistelemista (kumpaan käteen tämä räpylä pistetään? Mikä siis on näpy? Koska sai juosta?), mutta sitten päästiin vauhtiin. Ja voi pojat sitä vauhdin määrää! Osumia saatiin lukuisia (ihan oikeallakin pallolla), koppeja enemmän kuin pudotuksia ja oli aivan älyttömän hauskaa.

Suorituksen jälkipuinti:
Osoittautui, että olimmekin yllättävän lahjakkaita. Osoittautui myös, että laji on monipuolinen, viihdyttävä ja hieno. Totesimme, että traumatisoiva osuus lienee johtunut liikkatuntien aikaisista suurista tasoeroista pelaajien välillä ja kanssapelaajien kilpailuhenkisyyden aiheuttamasta stressistä. Tai sitten silmä-käsi-koordinaatio on kehittynyt määrättömiä määriä ihan omia aikojaan ikävuosina 15-28.

 

 

Kiitos loistavalle, energiselle ja superpositiiviselle Annalle – kukaan ei olisi arvannut, että ensimmäinen kohtaamisemme kahteentoista vuoteen tapahtuisi näissä merkeissä. Tässä linkki myös Annan raporttiin. Pysy kanavalla, sillä seuraavassa jaksossa (…vähän niin kuin taannoin jo luvattiin…) suunnistetaan.

 

KiPan ottelut ja uutiset täällä. Muista, että AnniFitnessiä voi seurata myös Facebookissa ja Bloglovinissa! Ihanaa viikonloppua urheilijat!