Köyhät kyykkyyn
Nyt seuraa aasinsillanrakennusta, sillä halusin tehdä kyykkypostauksen tällä nokkelalla otsikolla (heehhehe), vaikka mulla ei oikeastaan ole mielessä, miten tämä liittyy köyhyyteen. Katsotaan, löytyykö yhteyksiä – hihkaise hep, kun jokin lause mielessäsi luontevasti nitoo otsikon ja tekstin yhdeksi harmoniseksi ja harkituksi kokonaisuudeksi.
Kyykkääminen on minulle hankalaa. Jotenkin en oikein osaa eikä tunnu hyvältä. Viisas valmentaja tiesi kertoa, että multa puuttuu (höm, mitenköhän se meni) tukea selästä. Vai olikohan se pitoa? Sinne päin kuitenkin. Toisin sanoen, minun on hankalaa olla kyykyssä niin, että jalkapohjat on tukevasti maassa ja selkä suorassa.
No silloin, kun jotakin ei osata, harjoitellaan!
Syväkyykyssä (lepoasento) olisi väitetysti hyvä oleskella aina välillä muutenkin, vaikkei rautaa nostelisikaan. Toimistotyöläisenä ostan ajatuksen ainakin siitä, että huonolla ryhdillä istumisesta vaihto melkein mihin tahansa muuhun asentoon välillä tekee hyvää. Tietysti voisin käyttää rahani* erilaisiin kehohuoltotunteihin tai liikkuvuusvipstaakkeleihin, mutta jos tämä kyykkääminen yhtään tepsii liikkuvuuden ylläpitoon, kokeilen sitä mielihyvin ensin. Se on nimittäin ilmainen* keino eikä edes vie ihan älyttömästi aikaa, jos kyykkimisajan osaa käyttää hyvin.
(*Joko ajattelit, että ”hep”? Tämä oli se kohta, jossa kuului ajatella niin.)
Ongelmina on tietysti kyykkyrutiinin sijoittaminen ajankäytöllisesti tähän vaikeasti hallittavaan, kaoottiseen arkeen. Ei hätää, sillä tämä postaus sisältää AnniFitnessin ’Amateur tipsejä’!
ASIOITA, JOITA VOI TEHDÄ KYYKYSSÄ (AnniFitnessin testaamana):
1) Lehden lukeminen. Kun lehden laittaa maahan pään alle, nojaa käsillä takareisien ja pohkeiden väliin ja laittaa kämmenet tukevasti poskille, on asento ihan jees ainakin neljä sekuntia, ja siinähän ehtii ihan hyvin katsoa kuvat.
2) Palaveeraaminen. Ongelmaksi tässä muodostuu typerä, vanhoillinen tapa palaveerata pöydän ääressä, jolloin lattialla kyykkijä joutuu kiusallisesti paitsioon muiden palaveeraajien näkökentästä. Avoimessa ja terveessä työyhteisössä kyykkijä on tervetullut (tukevalle) palaveripöydälle kyykkimään ja ehkäpä kannustaa kollegansakin tähän.
3) Bussin odottelu. Älä välitä kateellisten katseista.
4) Hampaiden harjaus. Tämä on ihan oikeasti hyvä! Kun kaksi kertaa päivässä töröttää kyykyssä hammaspesun ajan, ei voi välttyä liikkuvuuden paranemiselta. Itse suosin kyykkimistä suihkun lattiakaivon tykönä, sillä ylimääräisen vaahdon sylkeminen sinne on näpsäkkää.
5) Yökerhossa oleskelu eli [lisää tähän joku nuorekas sana, minä en niitä enää osaa]. Joku porukasta on kuitenkin siellä rähmällään, jotenkin kyykkiminen menee siihen ihan samaan sosiaaliseen konkurssiin.
6) Pilkkiminen. Espoossa jäät olivat sen verran huterat näin toukokuun viimeisenä, etten omakohtaisesti kokeillut. Mulla on kuitenkin vahva tunne siitä, että tämä toimisi oikein hienosti!
Ja itse asiassa, juuri sunnuntai-illan treeneissä valmentaja sanoi, että ”sulla on Anni tosi hyvä ja syvä kyykky”! Mä ehkä halkean ylpeydestä!
Ai niin ja arvatkaa mitä! Ensi viikolla tulee ensimmäinen postaus mun Koululiikuntatraumat-juttusarjasta! Ja sitä varten käyn torstaina juoksemassa (tai ”juoksemassa”) Cooperin testin (gulp)! Nyt on omistautuvaa journalismia perpele, eikö!