Tämä viikko on ollut urheilun kannalta ihan sketsi.

Viime viikonloppuhan meni sukulaisjuhlissa (lapsia!), lastentapahtumassa (lapsia!), vieraiden (lapsi!) kanssa ja kavereiden ja heidän lapsensa (lap…, jep, ehkä tajusittekin jo) luona kyläillessä. Tähän väliin kerrotakoon, että olen päiväkotitautiharava. Tiedostamattomasti viekottelen erityisesti silmätulehdus- ja yrjötautipöpöjä. Varmaan tarpeetontakin sanoa, että sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä alkoi etoa.

En mene sen kummemmin yksityiskohtiin, kuin että oli, öö, intensiivistä ja köh, monikanavaista.

Itse oireet eivät olleet se varsinainen ongelma, vaan se, että olin 36 tuntia syömättä mitään järkevää, mistä seuraa huippausta, heikotusta, päänsärkyjä ja se, että ruokahalu heikkenee. Sitten kun vihdoin jonakin öisenä hetkenä vihdoin koin oikeata nälkää, löytyi kaapista vain chilitonnikalaa. Ei ollut ehkä ihan oppikirjamainen ratkaisu typötyhjän mahan täyttämiseen. Kostautui.
 

Torstaina uskaltauduin salille ja päätin, että otan ihan rennosti, höntsäilin puoli tuntia pikkuhikeen saakka vähän voimattomalla fiiliksellä. Tarkoitus oli mennä perjantainakin, mutta kävelyä (kesän leppoistamassa Helsingissä, ah) ja olutta sisältänyt oman prokkiksen tuotantopaltsu hyvän kaverin kanssa vei voiton.

Sitten taas lauantaina kun illalla suunnittelin salille lähtöä, alkoi TAAS särkeä päätä (niin paljon olutta se paltsu ei sisältänyt, mulla vaan on särkyilyyn taipumusta, etenkin jos viikko sisältää epäsäännöllisyyksiä). Menin silti, koska turhautuminen, gainsit ja olen vähän pöljä. Tässä siis…

Kertomukseni päänsärkyisistä treeneistä 
(En suosittele ainakaan varauksetta kokeilemaan kotona. Hädin tuskin suosittelen edes lukemaan.)

Pukkarissa avasin ja suljin kaappia ehkä neljä eri kertaa, sillä en tajunnut ottaa kaikkea tarvitsemaani kassista kerralla ulos. 

Päätin lämmitellä sillä sellaisella kuntopyörällä, jonka istuimessa on selkänoja ja jossa polkimet ovat edessäpäin. Siinä pystyi polkemaan aivan hyvin silmät kiinni ja pään sisäisestä vellomisesta huolimatta asento oli tukeva. Käsien vapaus mahdollisti samanaikaisen ’hedarilohtupaijauksen’, sen, että pidin päästä sormet harallaan käsillä kiinni ja painelin sitä sormenpäillä. Näyttää varmaan vähän avohoitomaiselta, mutta auttaa löytämään kipupisteita ja luomaan tunnetta siitä, että päänsärky on hallinnassa. Aivan hyvä konsti.

Hiljalleen päänsärky alkoi talttua, ja uskalsin siirtyä soutulaitteeseen. Järkeilin, että jos siinä alkaa huipata, en tipu kovin korkealta. Arvoin soutamisen ja crosstrainerin välillä, sillä crosstrainerissäkin ollaan aika tukevasti kiinni eri vimpaimissa neljällä eri raajalla. Soutaminen sujui ihan mukavasti silmätkin kiinni, vaikka vene vähän tuntuikin vaappuvan.

Alkoi hiljalleen helpottaa, joten siirryin mietoon lihaskunto-osuuteen. Valitsin liikkeitä, joissa olisi mahdollisimman vähän hötkyilyä. Pää ei oikein kestänyt heiluttamista, ja sillä hetkellä tuntui, että kaikki liikkeet sisältävät pään heiluttamista (?). Treeni lopulta koostui lankusta, leuoista, punnerruksista, superman holdista ja russian twisteistä.

Neljän kierroksen jälkeen oli hiki ja olin ihan tyytyväinen. Menin hetkeksi soutelemaan ja sitten venyttelemään ja tajusin, että päänsärky oli tiessään! Halleluja!

Treenin jälkeen tunsin olevani kohtuuden ytimessä: Pääasia ei ole treenata, vaan voida hyvin. Oli hyvä, että annoin pienelle päälleni mahdollisuuden olla taas verenkierron ulottuvilla, mutta hyvä, etten yrittänyt rääkätä itseäni sillä kertaa henkihieveriin. Oli hyvä, että parantelin rauhassa ennen salille hyökkäämistä, mutta sain kuitenkin lopulta lähdettyä. On hyvä, että kaverit ja sosialisointi menevät välillä treenaamisen edelle.

Papukaijamerkki minulle siitä, että tein jotain! Ei aina tartte ottaa koko suorituskykyään käyttöön. Illalla söin tietysti karkkia. Hyvä Anni. Hyvä treeniviikko.