Atleetin aamu

Arkisin CT-aamutreenit on klo 6:30, 7:15 ja 9:30. Käytännössä – kovastikin liukuvan työajan turvin – se tarkoittaa sitä, että voin torkuttaa (lue: torkutan usein) melkein kolme tuntia.

aamuatleetti1.jpg

(Enkö muuten ollukin vitsikäs kun laitoin tämän postauksen kategoriaksi ’muu kauneus’?)

 

Sali on ihan vieressä, joten nouseminen parikymmentä minuuttia ennen riittää – kun tavoite on vain hilata takamuksensa paikalle. Edes ennen 9:30-treeniä en useinkaan saa syötyä mitään. Parhaassa tapauksessa käkättimeen päätyy banaani ja kipollinen kahvia (kahvi muuten parantaa treeniä ehkä kolmanneksen ihan bow wow hujauksessa. Tai ainakin mielialaa.). En (vielä) vahtaa suorituskykyäni niin tarkkaan, että olisin rekisteröinyt olevani huonomissa voimissa vähemmän heränneenä. Yleensä en tosin tajua lämmittelyohjeita, selkeästikään kirjoitettuna enkä tokkuroissani muista mitä mikäkin treenitermi tarkoittaa. Sitten juoksen kesken kaiken hakemaan tankoa, kahvakuulaa tai hypppynarua, jotka olivat valmisteluvaiheessa jääneet.

 

aamuatleetti2.jpg

 

Aamutreenaamisen ehto minulle on kyllä salin läheisyys ja se, että treenin jälkeen voi mennä kotiin ennen työpäivää. Purnukoiden määrä on nimittäin aikamoinen, vaikkei erityisesti laittautuisikaan, ja jos niitä joka toinen aamu pakkaisi treenikassiin, valtaosa olisi hukassa alta aikayksikön. Joku tosin antoi mainion vinkin siitä, että tärkeitä kauneudenhoitotötsiä kannattaa hankkia tuplat: yhdet pysyvästi treenikassiin ja toiset pysyvästi kylppärin kaappiin. Loistoidea! 

 

aamuatleetti3.jpg

 

 

Hyvin harvoin olen katunut aamutreeneihin menoa, on nimittäin kehvelin hienoa tuntea saavuttaneensa jotakin jo ennen aamukymmentä (tai optimitapauksessa ennen kahdeksaa!). Ja onhan se mukava mennä töihin vouhottaen kollegoille, miten monta burpeeta on jo samana aamuna tehnyt. Ja jos pidän etätyöpäivää, saatan ropsotella työmeilejä menemään monta tuntia ennen suihkuun menoa (niihin hommiin kun jotenkin unohtuu, kun kerran puhelimeen vastaa). Hyi hyi hyi, Anni, ällöttävää. Jutella nyt asiakkaiden kanssa puhelimessa päällä mukavat treenivaatteet, energisoiva vanhan hien haju sieraimessa.

 

Syöttekö te ennen treenejä? Onko se jotenkin ratkaisevan vaarallista terveydelle nousta suoraan sängystä salille? Valistuneet maallikkoarvaukset ja sun oma mieli pie alan ammatti ihmisenä kommenttiosioon, tack så bra!

 

Kauneus Oma elämä Liikunta Meikki

Grande Opening Fanfare

Kaikki alkoi siitä, kun kävin crosstraining-kokeilutunnilla viime joululomalla. Innostuin hysteerisesti.

Alkuun en ottanut tätä intoa kovin vakavasti. Taisi olla nimittäin samalla viikolla, kun innostuin myös neulomisesta. Neuloin neljä tuntia putkeen apinanraivolla. Sitten lanka loppui, enkä ole sen koommin koskenut puikkoihin. Muutamia vuosia sitten kuulutin myös kaikille, että olen ryhtynyt kasvissyöjäksi. Olinkin, siihen asti, kunnes tarjolla oli seuraavan kerran grillimakkaraa.

Holistisena luonteena aloin heti samaisella joululomalla seuraamaan ehkä neljääkymmentä treeniblogia. Lueskellessani olen äimistellyt sitä, miten vakavissaan maailma ottaa kuntoilun. Meikäläinen kun ei oikein osaa ottaa urheilusta minkäänlaisia suorituspaineita. Ala-asteella osallistuin useamman kerran koulujen välisiin juoksukisoihin, vaikka en harrastanut juoksua (tai kummemmin liikuntaa muutenkaan) – why oh why, sitä ei tarina kerro. Hävisin tietysti, mutta ihan hyvässä Hippo-hengessä. Ulkonäköpaineiden päälle tietty ymmärrän vähän, mutta olen niin harvoin ihmisten edessä vähissä vaatteissa arvosteltavana, etten siitäkään saa stressaannuttua. Hyvinvointinarkkaukseen samaistun kaikista vähiten: en herravarjele muista milloin suoli on viimeksi toiminut (eikä kiinnosta painaa mieleen) enkä huomaa, jos minulla on turvotusta. Ja vaikka asetankin itselleni tavoitteita treenaamisessa, eivät ne oikein pysy seuraavalle viikolle saakka. Siksi crosstraining on sopinut minulle – teen sitä, mitä käsketään, nautin ja kärsin ohjaajien sadismista ja siinä sivussa kunto vähän nousee.

Toisin kuin neulomisessa, cross trainingissa on käsittääkseni paljon mittavia terveyshyötyjä. Looginen siirto onkin toki perustaa blogi ja maksimoida sosiaalinen paine harrastuksen jatkamiseen. Siispä tervetuloa seuraamaan treeniblogia, jossa urheilen itsekurittomien ja saamattomien sarjassa. Silleen rennosti, mutta lyhyellä aikavälillä (esim. 30 min.) pirun vakavissani. Kuulethan torvimusiikin [ränttätää, rumpujen pärinää], sillä NYT se on virallisesti avattu, AnniFitness-blogi! Seuraa ennen kuin ehdin innostua jostakin ihan muusta.

Anni

Suhteet Oma elämä Liikunta Höpsöä