Poké-paijausta
Ai miksikö kävelin parissa päivässä yli 30 kilometriä ja törmäilen lasioviin? Samasta syystä kuin elektroniikkaliikkeet on ostettu tyhjiksi varavirtalähteistä, amerikkalaiset antavat vauvoilleen nimiksi Eevee, Onyx tai Ash, ja maauimaloihin ja pihoille murtaudutaan mobiililaitteiden kanssa.
Ja etsiessäni sukkiani makuuhuonesta aamulla ensimmäinen ajatukseni oli, että joutuuko tässä nyt kytkemään incensen päälle.
Sasu väitti, että kuvan Pokémoneista Spearow on kehityskelpoisempi, mutta oikeasti minä pääsin aina karkuun Poké-pallosta. Annimon ei ole lahjottavissa yhdellä tai parilla Razz Berryllä.
Pokémon GO:n rantautuminen katukuvaan, pelimarkkinoille ja kaikkiin kansanluokkiin tapahtui liki pari viikkoa sitten. Ja koska kirjoitan tästä vasta nyt, ei minulla ole mitään uutta sanottavaa. Kyllä, se on koukuttava. Ja hauska. Se saa ihmiset kävelemään tuntikausia raikkaassa ilmassa – nekin, jotka eivät muuten tulisi viettäneeksi vapaa-aikaansa liikkuen – ja tapaamaan toisiaan oikeassa elämässä. Se on suitsutuksen arvoinen meriitti, vaikka väitetyt terveysedut olisivatkin liioiteltuja.
Ja siksi Pokémonit ansaitsevat kukin vuorollaan vähän paijauksia ja halauksia.
Cubonea rapsutin korvan takaa.
Nidoran tuli sylkkyyn.
Mitäs me tässä orrella, Pidgey ja minä, ihan muina tirppoina.
Rapsutanko vielä Eevee, rapsutanko, niin, vieläkö rapsutetaan Eevee! Niin, siinä olet sillä lailla nökötät, niin!
Vai että pepusta paijataan! No paijataan Rattata pepusta sitten!
Ja Paras oli vaan niin paras että sai pusun.
Ihania Pokémon-hetkiä kaikille,
Anni