Vaniljainen chia-tuorepuuro

Aamupalojen hitti; Tuorepuuro

 

Niin simppeli ja helppo. Säästää aikaa aamuisinkin ja sopii myös hyvin laiskoille. ( Kuten minä aamuisin ) Heh!Uskon, että suurin osa teistä on ainakin kuullut puhuttavan tuorepuurosta ja varmasti suuri osa on myös sitä maistanut.

Herkullinen tuorepuuro syntyi oikeastaan ihan hatusta heittämällä. Joten tarkkoja määriä on vaikea sanoa. Googlettamalla kuitenkin löytyy hyviä ohjeita tuorepuuron tekoon. Mielestäni kuitenkin silmämääräisesti on myös aika helppo sanoa nesteiden ja kuivien aineiden suhde. Seos saa jäädä kunnolla löysäksi, varsinkin jos pitää puuron yön yli jääkaapissa.

Käytin:

– Kaurahiutaleita

– Leseitä

– Chia-siemeniä

– Kreikkalaista jogurttia

– Vanilja jogurttia, josta sai kivasti makua puuroon. En yleensä syö maustettuja jogurtteja, mutta nyt sattui jääkaapissa olemaan.

  Vaihtoehtoisesti voisi käyttää tämän tilalla esim. Vaniljan makuista protskujauhetta.

– Tilkka hunajaa

– Ripaus kanelia

– Pensasmustikoita

Kaikki aineet vaan sekaisin ja jääkaappiin tekeytymään. Muutama tuntikin riittää, mutta parasta kun teet illa ja syöt aamulla. Tai otat vaikkapa evääksi töihin. Tästäkin voi tehdä oman makunsa mukaisia variaatioita. Tämä on omista kokeiluistani tähän mennessä, ollut parhaimman makuinen sörsseli. Suosittelen!

(1 of 1)-137.jpg

(1 of 1)-139.jpg

(1 of 1)-136.jpg

 

Kuuluuko tuorepuuro teidän lemppareihin ja mikä on teidän must raaka-aine tuorepuuron teossa ? 

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Mieli

Tervetuloa seuraamaan blogiani

Aurinkoista sunnuntaita täältä Espoosta!

Niinhän siinä kävi, että (lähes) parin vuoden blogitauko lähenee päättymistään. Pää täynnä intoa ja inspiraatiota. Tavoitteita ja unelmien toteutumista. Nimittäin ensi vuonna, musta tulee maailman upeimman miehen vaimo! Siis Vaimo. En tällä hetkellä voisi onnellisempi olla.

Jonkin aikaa kypsyttelin ja mehustelin ajatusta mielessäni, että aloittaisinko blogin kirjoittamisen uudelleen, vaiko en. Muistin kuitenkin kuinka paljon siitä aikoinaan sain itselleni. Jollain tapaa blogi toimittaa myös päiväkirjan virkaa ja onkin kiva myöhemmin seurata vaikka juuri häiden suunnittelua ja tällä hetkellä leijailevia ajatuksia tulevasta päivästä. Pieni varoituksen sana. Warning!… Blogissani ei varmasti tulla välttymään häähömpältä ja siirappisilta hetkiltä. Sitä me totta tosiaan ollaan ja yhdessä vielä makeampia, kuin arvata saatattekaan.

Blogi tulee mitä todennäköisemmin painottumaan liikuntaan, häiden suunnitteluun, ruokaan, valokuvaamiseen, matkustamiseen ja muotiin. Eli aika laajastikkin mun elämään, jättämättä kuitenkin pois henkilökohtaisimpia ja yksityisimpiä asioita. Mut hei, kiva kun oot messissä. Inspiroidutaan yhdessä ja pidetään tää hyvän mielen blogina. 

(1 of 1)-132.jpg

Suhteet Rakkaus Liikunta Mieli