Sequence skirt

wp_000049.jpg

En ole koskaan ollut mikään kaikista rohkein pukeutuja, vaan kuvaisin tyyliäni melko klassiseksi pienillä (ja välillä isommillakin) rock-vivahteilla. Nyt kuitenkin innostuin marraskuun Trendissä näkemästäni paljettihameesta niin paljon, että tänään oli pakko käydä Onlyssa hakemassa sellainen omaksi! Alun perin olin ajatellut yksiväristä hametta, kultaista tai mustaa, mutta tämä monivärinen iski silmääni livenä eniten. Johtuukohan kalliimasta hintalapustakin, hmph. Tuntuu, että aina löydän ne kalleimmat vaihtoehdot kaupoista, ja sitten poden morkkista, kun sorrun niihin! Onneksi opiskelijabudjetti kuitenkin rajoittaa menoa aika paljon 😀

Vaikka tämä kuulostaa nyt todella kliseiseltä, olen sitä mieltä, että vuoden pimeään aikaan sitä kaipaa elämäänsä ripauksen luksusta ja kimallusta! Paljettihame pääsee oikeuksiinsa, kun sen pukee esimerkiksi valkoisen lyhythihaisen puseron, mustien sukkahousujen ja mustien avokkaiden tai nilkkureiden kanssa. Tällä tavoin koko asusta ei muodostu niin överi. Huomenna pääsen tositoimiin käyttämään hametta kaveripariskunnan tupareissa, josko saisin sitten ensimmäistä asupostaustakin tänne tehtyä 😉

Tänään ei muuten ole pimeydestä tietoakaan, lähtekää nyt ihmeessä ulos, ihmiset, jos vain millään pääsette! Huomattuani ihanan auringonvalon jo sängystä säleverhojen välistä oli pakko päästä aamulenkille, ja oli kyllä ehdottomasti tenttilukemista piristävämpi tapa aloittaa päivä 🙂 Ihanaa perjantaita!

Muoti Trendit

Tankotanssista

Olen lokeroinut itseni aina sellaiseksi ihmiseksi, joka ei kykene voimisteluun, venyttelyyn tai minkäänlaiseen muuhunkaan akrobatiaan viittaavaan kuntoiluun. Tämä juontaa mitä luultavimmin juurensa ala- ja yläasteen liikuntatunneista, joilla oli pakko kokeilla kaiken maailman väärinpäinkuperkeikkoja, köysillä roikkumisia ja telineellä pyörimisiä. Olin aina ihan kauhuissani näillä tunneilla ja olisin mieluusti ollut menemättä, mutta tunnollisuudestani kävin aina niilläkin tunneilla, jotka eivät niin miellyttäneet. Siksi varmaankin aiheesta kehkeytyi jonkunlainen trauma. Asiaa ei auttanut myöskään se, että olin aikoinaan jumppakerhossa (n. 7-vuotiaana) vetänyt sellaisen voltin, että potkaisin itseäni rajusti huuleen. Ja verta tuli.

No, nyt kuitenkin luulen päässeeni traumastani yli. Kyllästyttyäni ainaiseen saliharjoitteluun uskaltauduin tänään ensi kertaa tankotanssitunnille Tampereen Studio Movelle. Tunti oli Pole Start, eli tankotanssitunti aloittelijoille. Minun lisäkseni paikalla oli kaksi muuta! Olen siis hiukan jäljessä trendistä, muut ovat jo ilmeisesti siirtyneet haastavammille tunneille. 🙂 Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ohjaaja oli todella kannustava, vaikka ensimmäiset (eivätkä viimeisetkään) pyörähdykset ja pidot eivät ihan täydellisesti onnistuneetkaan. Mikä itseäni ainakin motivoi eniten, on itsensä haastaminen, ja sitä todella tankotanssiminen on. Olen jo ruhjeilla ensimmäisestä kerrasta, katsotaan, miltä tuntuu ensi tiistaina, kun menen seuraavalle tunnille!

Sitten herkuttelemaan tonnikalalla, raejuustolla ja parsalla 🙂 

 

Hyvinvointi Liikunta