Viimeiset päivät/viikot Suomessa
Siis mä oon aina ollut se tyyppi kuka jättää kaikki hommat viime tippaan. Yks asia mistä mä en tykkää yhtään, on pakkaaminen. Aluks muutin Helsingistä takasin Lahteen 1.1.2018 ja pakkasin siis samana päivänä mun tavarat kasaan (darrasena uuden vuoden jälkeen), ennenku mun äiti ja sen miesystävä tuli hakemaan mun tavarat Lahteen. Sitten Lahdessa viivytin tavaroiden purkamista, tosi pitkään, kunnes mun oli pakko purkaa tavarat ja kattoo et mitä tarviin ja mitä en (tääki tapahtu äidin painostuksen alla). No sain sit heitettyy paljon pois turhaa rojua ja myytyä jotain myös.
Sitten piti alkaa pakkaamaan – taas. Ja nyt oikeesti piti pakata ajatuksen kanssa, ja miettiä et mitä oikeesti tarviin espanjassa ja mitä en. Aluks laittelin matkalaukkuun tyyliin sukkia ja menin nukkumaan. Sitten aamulla laitoin sinne espanjan kirjan, ja jatkoin nukkumista. Sit näin parii kaveria ja ku tulin illalla kotiin ni pakkasin sit kunnolla. Sitten ku oli enää vika päivä suomessa jäljellä, ni makasin vaan kotona ja katoin leffoja. Ja tein pakkauksen loppuun just ennenku menin nukkumaan. Miten pakkaaminen voi olla niin vaikeeta??
Vikana päivänä aloin myös selvittää, et pitääks mun ilmottaa johonki et muutan vai voinks vaa lähteä. Löysin sit tietoo et pitää ilmottaa ainakin Maistraattii ja Kelaan ulkomaille muutosta, ja sitte ilmotinkin sinne. (Kyselin myös muilta au paireilta, et mihin ne on ilmottanu, mut kukaan muu ei ollut ilmottanu minnekkään, et ei se vissiin oo niin justiinsa haha). Hoidin matka- ja matkatavaravakuutukset, tietenkin vikana päivänä myös. Yritin myös aluks saada eurooppalaista sairaanhoitokorttia, mut siit alko joku ihme selvittely, mikä nyt vie jotain viikkoja, et saan sen sit vissiin vasta silloin. Joten mun oli pakko ottaa muita vakuutuksia nyt alkuun myös.
Vikat viikot on myös ollu hyvästien jättämistä tärkeille ihmisille. Oon tosi herkkä ihminen ja koen kaikki tunteet herkästi. Eli siis nää vikat viikot oon jo etukätee itkeny iltasin, ku oon tienny et kohta pitää jättää hyvästit. Sitte ku oon sanonu tärkeille ihmisille moikat, ni oon itkeny senki ajan. Ja sitte vielä sen jälkeen. Mutta semmosta se on, aina se tuntuu pahalta jättää hyvästit tärkeille tyypeille. Mut onneks aina voi soitella ja viestitellä, ettei oo ihan pimennossa mitä toisille kuuluu. Ja nyt on ainaki suunnitteilla, et pääsiäisen aikaan tulisin jo käymään Suomessa, eli en oo niin pitkään erossa kuitenkaan Suomesta ja kaikista täällä.
Vaikka onki haikeeta jättää kaikki tuttu taakseen, niin ootan niiiiiiiin paljon kaikkea uutta myös. Mua ei pelota yhtään, enkä oo missään vaiheessa ollut huolissani et ”ää apua miten selviin.” Vaan mul on ollu tosi luottavainen ja turvallinen fiilis kokoajan, ja on vieläkin. Oon varma et kaikki tulee onnistumaan ja selviimään. Tuun saamaan uusia kavereita ja kaikkea uutta mun elämään! Tuntuu et oon ollut mun elämässä, niin pitkään vaan paikoillaan tekemättä mitään, et tää tuntuu vaa niiin upeelta saada vihdoinkin jotain muutosta <3
