Olin jo pitkään  pyöritellyt ajatusta siitä, että poistun tai ainakin vähennän somen käyttöäni. Lopulta sitten tulin siihen tulokseen, että nyt riittää ja poistan Instagramin ja Tik Tokin. Sovellusten päämäärätön selailu ja tutkiminen aiheutti vain ahdistusta ja pahaa oloa. Täydellinen ja virheetön kiiltokuvasome alkoi ällöttää ja tuli raskas olo. En saanut vapaapäivinäkään oikeastaan mitään aikaiseksi, kun lilluin vain eri alustoilla seuraamassa ihmisten elämää. Piti tulla muutos. Poistin instan ja tiktokin. Ensimmäiset tunnit etsin turhaan tuttuja, koukuttavia kuvakkeita kännykän näytöltä. Ajattelin lukemattomia kertoja ”jaaha, mitähän instassa.” Kunnes tajuntaan iski, ettei minulla ollutkaan enää kyseistä mysteeriboxia omassa puhelimessani. Pikkuhiljaa oloni alkoi helpottaa ja puristava ahdistus laskea. Ymmärsin, että olin niin paljon verrannut omaa elämääni seuraamaani ihmisiin, että olin menettämässä pikkuhiljaa oman elämäni värit.

Irrottautuessani pikkuhiljaa somekoukustani huomasin paljon myönteisiä asioita. Aloin saada enemmän aikaiseksi asioita, mitä  todella haluaisin tehdä. Ja yksi näistä haaveista, minkä some oli syönyt oli blogin kirjoittaminen. Olen kirjoittanut vuosia, mutta en koskaan ole saanut aikaiseksi mitään virallisempaa. Kirjoitin kyllä instaan ajatuksia maan ja taivaan väliltä, mutta haaveena iti tuottaa jotain paljon spesifimpää. Kirjoitin silloin tällöin myös runoja ja ajatuksia legendaariseen IRC-Galleriaan, kunnes tuli olo ettei tekstiä tule, vaikka halusin valtavasti pohtia näppäimistön kautta elämän monimuotoisuutta. Lopulta sometaukoni aikana pitkään vaivannut Writers Block aukesi ja nyt vihdoin, nyt alan luoda omaa blogia.

On miljoonia aiheita, mistä haluaisin kirjoittaa ja ottaa kantaa, mutta järkevyyden kannalta pitää osata myös rajata aiheita. En kuitenkaan halua ottaa tämän tekemisestä liikaa paineita ja tuottaa huoliteltua luettavaa, vaan mennä 5-vuorotyöläisenä vähän niin kuin go with the flow. Joten jos tänään kirjoitan somesta ja sen koukuttavuudesta, ensi viikolla voin käsitellä omaa pukeutumisongelmaani hankalan mallisen kropan kanssa. Ladatessani ig-sovelluksen uudestaan huomasin, ettei siellä ollut muuttunut mikään mitenkään. En siis loppujen lopuksi jäänyt mistään paitsi, vaikka aivoni toitottivat minulle koko ajan, että minun pitää selata, tutkia, kommentoida, tykätä. EI tarvitse. Ei tarvitse edes avata koko systeemiä. Oloni on edelleen ilmava ja kevyt. En tarvitsekaan somen tuomaa validoimista henkisesti hengissä pysymiseen. Pystyn elämään elämääni ja voin suunnata energian paljon tuottavampaan asiaan; kirjoittamiseen ja omien ajatuksien perusteelliseen mankelointiin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, Xo Xo AnPa