♡♡♡

Katson sua ja hymyilen
Kyynel silmäkulmassa.
Rakastan sua
ja vaikka oon tuntenu sut jo pitkään
ni oon edelleen rakastunut.

Kun katsot silmiini,
minä uskon mitä ikinä sanot.
Ja pystyn mihin tahansa.
En epäröi enkä kyseenalaista.

Se pelottaa minua koska näin ollessa olen särkyvä ja heikko.
En ole tottunut olemaan.
Tottunut luottamaan…

Tiedän kyllä
ettet tahallasi satuttaisi minua
mutta hyvä-sydämisyys ja pinkit lasit päässä kuljeskelu aiheuttaa ikäviä mahdollisuuksia pettymykseen.

Olen välillä hyvin mustasukkainen ja omistushaluinen.
(Ehkä hetkittäin jopa liiankin kontrolloiva?)
Miksikö?
Koska minä pelkään.
Että menetän sinut.

En ole hiljainen sinua kiusatakseni.
Olen hiljainen muutenkin…
Aina ei tarvitse sanoa mitään,
Riittää kun toinen on läsnä.

En osaa käsitellä omia tai sinun ikäviä tunteitasi…
Riita tilanteissa huutaessasi tai muutoin järkyttyneenä menen lukkoon,
Juuri silloin kun pitäisi saada jotain ikävää sanottua.
Tiedän että se ärsyttää sinua suunnattomasti.
Mutta En voi sille mitään.
Lupaan harjoitella.

Elämässämme on tapahtunut helvetin paljon lähivuosina.
Nyt Olen silti (vihdoin?) aito.
En enää pelaile mitään pelejä
Omalla tai muiden ihmisten mielenterveydellä.

Haluan sun pysyvän elämässäni
Ja teen mitä täytyy.
Kestän rinnallasi.
Nyt ja aina.

Usein kun yritän auttaa ja korjata,
vääristynyt viestini sulle on
etten usko sua tai hyväksy ajatuksiasi.

Kun autan ihmisiä oivaltamaan asioita,
sorrun välillä kotonakin näyttelemiseen tai ylimielisyyteen.

Sun pitäisi aina välillä muistuttaa minua,
ettet odota vastauksia
Tai edes halua neuvojani,
Vaan haluat vain että kuuntelen sua.
Mun täytyy uskoa ja luottaa suhun.

Tiedän että
Puolison Ei tarvitse ratkaista, neuvoa ja korjata.
Voisi keskittyä vain rakastamaan ja tukemaan toista,
Elämän vaikeinakin hetkinä.