Äiti ♡♡

Olen miettinyt asioita paljon lähiaikoina…
Pyydän ihan koko sydämestäni nyt:

Anna anteeksi rakas äiti.

Anteeksi.
Ihan kaikesta.
Olen pahoillani.

Vaikka olen aina ollut tosi huono selvinpäin kertomaan tunteistani.
(Varsinkaan niistä positiivisista…)
Olet minulle todella tärkeä.

Minä rakastan sinua.

En ole ollut sinulle ”kovin hyvä” tytär.
Itseasiassa olen ehkä paskoin kaikista.

En ole koskaan kuunnellut neuvojasi
enkä varsinkaan
kunnioittanut tai totellut niitä.

Olen ollut pulassa satoja kertoa
Useimmiten täysin oman itseni vuoksi.
Käytökseni vuoksi.

Mutta olet jaksanut (yllättävänkin hyvin)
Minua ja ongelmiani.
(Kuunnellut huoliani ja ratkonut niitä kanssani)
Ja olet hoitanut pirusti asioitani minun puolestani…

– Olet monestl lainannut minulle rahaa
(kun olen taas kerran tuhlannut omat rahani johonkin täysin typerään ja turhaan.)
– Olet tuonut minulle tavaroita putkaan joutuessani..
– Olet hakenut minut vankilasta.
– Oet toimittanut minut a-klinikalle.
– Olet soittanut minulle ambulanssin sekoiltuani jälleen kerran hulluna humalassa.
– Olet tullut sairaalaan kiireellä vuokseni
(Ja istunut siellä vieressäni tunti kausia
vaikka olisin silloinkin ”taas” sekaisin ollessani haukkunut sinutkin pahasti.)

Olet monta kertaa sanonut mullle pahoja asioita ja arvostellut paskoja parisuhteitani. Enkä minäkään aina ole sinun suhteitasi kunnioittanut.

En aina oikein tiedä miten sinuun suhtautua.
Olemme usein enemmänkin ystäviä
kuin äiti ja tytär.
Kerron sinulle lähes kaikki asiani suoraan kaunistelematta.
Ja sinä luotat minulle omat ongelmasi…

Olen satuttanut sinua monesti sanoillani ja teoillani.
Mutta olet yhä elämässäni..
KIITOS ÄITI, KIITOS!

MENNEISYYDESTÄ SEN VERRAN ETTÄ….

Meillä ei ollut millään mittarilla katsotttuna kovin tavallinen tai helppo lapsuus,
Näimme ja koimme liian suuria ja pahoja asioita aivan liian nuorena.

Runsaita päihdeongelmia on iät ja ajat ollut melkein jokaisella tässä suvussa…
(Muitakin todella pahojakin ”mörköjä” löytyisi kaapeista
Ja jopa lähisukumme historiasta
jos joku viitsisi niitä etsiä)

Erosit isästämme kun olimme ihan pieniä, minulle se oli rankkaa monella tavalla,
Koska aina olin isän pikku-tyttö…

Eron jälkeen löysitte iskän kanssa molemmat
aivan helvetin vaikeat ihmiset elämäänne.
(Umpikieroja sairaita paskiaisia molemmat, jos minulta kysyttäisi)

Perhe-väkivalta ja sen uhka olivat todellisia
kun se idiootti narsisti luikerteli elämääsi..
Ja sitä kautta meidän elämäämme.

– ”tietenkin” meidän perhettä ravistelivat myös raju koulukiusaaminen ja pikkuveljen erityis-ongelmat.

– Lisäksi pikkusisarelleni kävi varhaisesa teini-iässä todella huonosti pihaleikeissä ollessaan
vieraan aikuisen miehen toimesta.

– Eikä 3.n lapsen yksinhuoltajan rahalliset ansiotkaan ei ole kovin suuret
joten rahavaikeudet aiheuttivat monenlaista lisä taakkaa.

Uskon kuitenkin koko sydämestäni
että sinä yritit parhaasi _silloinkin_ meidän kanssamme..
Ja meidän puolestamme.

Tiedän ettei meistä kolmesta ”älykääpiöstä” huolehtiminen
ollut mitenkään helppoa aikaa sinullekaan omien ongelmiesi lisäksi.

En enää syyllistä sinua meidän ongelmistamme.
(Kuten teini-iässä vahvasti tein
halutessani jonkun muun ottavan syyt itselleen omista idioottimaisista päätöksistäni)

Jotenkin me kuitenkin sitkuttelimme kaikesta siitä yli perheenä…

Kun vain 4 kk täysi-ikäisyyden jälkeen jäin yllätyksekseni raskaaksi,
Kyselin jo odotusaikana sinulta paljon neuvoja ja ohjeita.
Näimme jatkuvasti ja soittelin milloin mistäkin syystä…
Olit luotto-henkilöni..
Tyttäreni syntymän jälkeen olit meidän luonq jopa liikaakin…
Sain hätistellä sinua välillä kotiisikin…
Olit elämässämme paljon läsnä
ja tukeuduin sinuun kun tunsin paljon epävarmuutta… (kiitos appivanhempieni jne mollaamisen)

Kun
Rajujen riitojen, poliisien monen puuttuumisen ja lopulta minun rikollisten tekojeni ja mielisairaalaan joutumisen jälkeen elämääni astuivat
Avoero ja tyttäreni muuttaminen kahdestaan isänsä kanssa,
Silkoin tunsin että käänsit päivissä minulle selkäsi täysin.
Olit paljon salaa tekemisissä entisen kumppanini ja tyttäreni kanssa,
Arvostelit ja haukuit minua paljon (niin edessäni kuin selkäni takanakin)
Vaikka en kaikkea sitä todellakaan itse aiheuttanut,
En vaan masentuneena, alistettuna ja loppuun palaneena
Yksinkertaisesti jaksanut taistella tyttärestäni…

Kaikkien haukkumisesta suivantuneena (ja koska uhoaminen ja ”hauskanpito” auttoivat minua jaksamaan edes jotenkin kasassa)
Pistin lopulta kaikki mutkat suoriksi,
Sekoilin menemään välittämättä mistään..

Kun sitten reissussa rähjääntyneenä sain uudelleen käsiini positiivisen raskaustestin,
Vain muutama kuukausi vaikean eroni jälkeen,
Olin hyvin hämmentynyt ,
Yritin saada sinulta kannustusta yrittäisinkö ”uuttq yritystä äitinä”
mutta pettyneenä siihen mitä suhteelleni tyttäreni kanssa oli käynyt.
Et siiirä heti suostunut edes keskustelemaan.
Mieheni ja hänen sukulaisten avulla jaksoin koko vaikean odotuksen .
Eivätkä sinun ja kaikkien muiden abortti kannustukset aaneet minua siihen..

Pojan syntymän jälkeen minulle oli helvetinmoinen murheen aihe ja pettymys
Kun sinä et ollutkaan ensimmäisenä onnittelemassa,
Et tullut edes sairaalaan meitä katsomaan..
Muistan varmaan aina ne ikävät ja pettymyksen kyyneleet…

No, tapasit kuitenkin poikani kun ”pakolla” toin hänet luoksesi sairaalasta päästyämme…
Puhuimme silloin kauan ja lupasit auttaa meitä….
Hyväksyitkin pojan olemassa olon vähitellen…

Ekaa kertaa viihteellä synnytyksen jälkeen ollessani ”kosin” avomiestäni
Ja vauva-arjen keskellä kasasimme muutamassa viikossa aika tyyriit _ja isotkin_ hääjuhlat.
Autoit meitä siinäkin monella tavalla….
Häissämme olit paikalla kunniavieraanamme
Kaikki oli hyvin…

Ikäväkyllä onni ja autuus ”eivät jääneet meidän tupaamme asumaan”
Vaan mielentilani heikkeni rajusti hetkessä.

Yksinäisyys, syvä masennus, univaikeudet – väsymys ja pahat riidat aviomieheni kanssa
saivat minut ahdistumaan ja juomaan niin paljon,
Että lopulta en jaksanut hoitaa kotia, itseänikin tai oikein poikaanikaan.
Ja Pian olimme pakotettuina perhe-kodilla.
En saanut sieltäkään haluamaani tukea. En hoitajaa enkä keskustelua.
Minusta yritettiin tehdä sätkynukke aikatauluille.
Minusta joka vihaa itsearvon polkemista, sääntöjä ja tarkkoja suunnitelmia.
Yritit voimiesi mukaan tsempata minua,
(Kaikki yrittivät parhansa)
Mutta olin liian heikko ja luovutin.

Kun olin tehnyt elämäni rankimman päätöksen ja antanut rakkaan poikani sijaishuollon piiriin…
Muutaman päivän railakkaan menon jälkeen itkin monta päivää hysteerisena.
Olisin tarvinnut sinua helvetisti mutta et ollut apunani.
Et ymmärtänyt minua.
Muistan sinun ilkkuvat ”mitä minä sanoin”- sanasi yhä…

Minun ja aviomieheni ”asuminen” Isoäitini luona (sinun äitisi siis)
Oli sinulle hyvin vaikea paikka…
(Et itse tullut toimeen äitisi kanssa)
Ja riitelimme tuona aikana enemmän kuin varmaan ikinä…
Se jatkuvan humalan täydentämä, erittäin sekava ajanjakso loppui vasta minun ensimmäiseen vankeus tuomiooni…

Muutaman vuoden kuluttua,
(Ja meidän välimme jo parannettuna suht normaaleiksi)
Saapui elämämme tähän mennessä kauhein 10 kuukauden ajanjakso.

Ensin menetit äkillisesti miehesi ja meinasit siinä rytinässä tappaa itsesikin.
Minun vangittina ollessa apuni sinulle jäivät hyvin vähäiseksi.
En voinut tehdä enempää puolestasi.
Olen pahoillani siitä…

Muutama kuukausi myöhemmin isämme täysin arvaamaton itsemurhan teko
Pysäytti koko maailmamme.
Tuimme perheenä toisiamme
mutta samalla syyttelimme itseämme ja toisiamme.
Tulit läheisemmäksi kuin ikinä.
Tajusin samalla sen tosi seikan ettet sinäkään eläisi ikuisesti … ♡

Jouduin takaisin kiven sisään hetkeksi.
Valitettavasti sinun isäsi kuoli sinä aikana pitkään syöpää sairastettuaan.
Vankilasta käsinkin huomasin sen sattuvan ja jättäneen enemmän kysymyksiä kuin halusit kenellekään näyttää
(Teillä oli välit lähes kokonaan poikki yli 15 vuotta,
En tarkallleen edes tiedä miksi,
Mutta siinä riidassa oli 2 itsepäisintä tuntemaani henkilöä vastakkain)

Tässä välissä elämässämne oli 8 suht ”normaalia” elämää…
(Vaikka toki rajuja riitoja ja mykkäkouluja mahtui tähänkin väliin…)
Kestimme ihmissuhde solmumme ja muut ongelmat hyvin,
tukemalla toisiamme.

Toissa kesänä olin todella heikoilla,
Olin ollut jo pitkään hyvin masentunut ja väsynyt.
Ihan kaikkeen.
Kesän alussa Isoäitini poismeno särki sydämeni täysin.
Hän oli minulle hyvin tärkeä mummeli.
Huomasin jutellessamme ettei sinullekaan ollut helppoa myöntää ettei äitiäsi enää olisi (vaikka ”kova sydämmistä” esititkin jälleen ettehän olleet tekemisissä vuosiin)
Yritin vähistä voimistani vuorostani tukea sinuakin….

Kunnes
Pian elämäni kaatui jälleen,
Erosin suhteellisen pitkästä ongelmaisesta suhteestani toisen osapuolen yhtäkkisen jättämisen ja petturuuden seurauksena…
Menetin kaiken hetkessä…
Mieheni, kaverini, tukipaikkani…
koko elämäni.
Ja elämän haluni.
Sorruin käyttämään rajusti vahvojakin päihteitä helpottaakseni oloani edes vähän..
Vaikka sait TAAS turhaan haukkuja
niin sinä kuuntelit monta yötä minua kun itkin sinulle puhelimessa…
Kirosin koko maailman…
En halunnut kuolla – mutten jaksanut enää elääkkään –

Tuit minua kuin lähdin kotkasta
”karkuun” juoruja tunteitani, ja huonoja olojani.
Ja petyit pahasti kun sekoilin sitten muualla kuin viimeistä päivää..
Pahemmin kuin varmaan koskaan elämässänl…
Kun sitten makasin sairaalassa ja ilmoitin sulle tilanteestani,
Sinä haukuit minut.
(Ja mieheni ja kaikki kaverini)
Mutta tiedän nyt että teit sen
koska VÄLITÄT MINUSTA.

JA SITTEN TAKAISIN TÄHÄN PÄIVÄÄN…

Olemme hyvissä väleissä,
Luottamuksemme toimii.
Soittelemme lähes päivittäin..
Mutta näemme liian harvoin…

Hyväksyt parisuhteeni
(Palasin takaisin ukkoni luo monen pitkän keskustelun jälkeen)
Et pidä nykyisestä elämän tyylistäni yhtään.
Etkä varsinkaan runsaasta päihteiden käytöstämme.
(Jota en viitsi enää edes yrittää peitellä sinulta)
Mutta koska tiedät jo
etten kuuntele ohjeita tai toisen osapuolen haukkumista.
Enkä hetkeäkään jaksa mitään moralisointia.
Niin nykyään et enää kommentoi asioita mitenkään.
(Ja olethan sinäkin huomannut
kuinka minun henkinen vointini kuitenkin on parantunut tämän vuoden aikana…)

Tiedän pettäneeni sinut monesti,
Tiedän että olet joutunut pelkäämään puolestanibpaljon.
Ja että esimerkiksi minun puheluni vankilaan menosta tulevat järkyttämään sinua tulevaisuudessakin,
MUTTA
Eikö vielä järkyttävempää olisi
jos vain katoaisin
ja vasta yli 2 viikon kuluttua tulisi kirje
Ja selitys missä olen?
Tiedän
että jos oisin pari viikkoa missä tahansa kadoksissa,
sinä varmaankin lähettäisit etsintä koiratkin perääni.
Eli parempi näin…???

Luotan suhun täysin äiti.

Lupaan että kerron sinulle rehellisesti
jos vielä joudun sairaalaan tai kärsimään tuomioita.
Ja soitan ensimmäiseksi ja ilmotan jos joku tommonen juttu tulee…

Otan sinuun yhteyttä jatkossakin jos mielenterveyteni aiheuttaa vaikeuksia tai tunnen ettei psyykkeeni jotain kestä…
(Kaksisuuntainen mielialahäiriö + keskivaikea masennus kombo ei ole miellyttävin saati vähiten elämää hankaloittava..
mutta koska ”joku isompi herra” on päättänyt ettei ne riitä taakakseni,
on minua paiskattu vielä ainakin epävakaalla persoonallisuushäiriölläkin)

En voi luvata sinulle
että lopettaisin kaiken sekoilun nyt.
En edes etten en tule saamaan uutta vankeusrangaistusta
Enkä voi luvata sitä varmaan ikinä.
Tiedät että joutuisin pettämään ne lupaukseni.

Mä oon mikä oon,
Sekopää ja ”periaate-hörhö”
Mutta silti
Rakastan sinua äiti.