Anteeksi kulta

Katselen nukkuvaa miestäni hymyillen.
Rakastan sua ihan uskomattoman paljon
Mutta en (kai?) osaa näyttää sitä..

En uskalla kunnolla koskettaa sua kuin ohimennen,
Enkä osaa kiepahtaa kainaloosi yllättäen televisiota katsomaan
Vaikka välillä todellaki haluaisin.
(Julkiset hellyydenosoitukset olivat kauan täysin kiellettyjä)

Omaan helvetin huonot kommunikointi-taidot.

Vihaan kysymyksiä.
En ole oppinut pyytämään.
En edes apua kun sitä tarvitsisin,

Enkä osaa lohduttaa kun sinulla on huono olla.

Välillä kiukuttelen kun pikkupentu
pienistä asioista
enkä tajua kokonaisuutta.

Olen avuton ja hätäännyn
Kun suhun sattuu enkä pysty auttamaan
Vaikka haluaisin.

En osaa useinkaan sanoa mitään rauhoittavaa kun hermoilet
Enkä pysäyttää sinua
jos menetät hermosi.

Useinkaan en osaa valita sanojani oikei .

Enkä selittää mielipiteitäni
jos olen erimieltä.

Tämä asunto on ollut kotini jo pitkään
Mutta välillä tuntuu että
teen mitä tahansa,
teen sen jotenkin väärin ja väärään aikaan.

Rakastan ja Kunnioitan sinua
ja olen kiitollinen siitä että olen saanut sinut elämääni.

Rakastan sinua vaikka itkisin
kun menetät hermosi ja huudat mulle.
ja vaikka lähtisin ovet paukkuen
Ikävöin sinua jo rappukäytävässä.

Meillä on jo vuosia ollut hyvin omituinen suhde ylä ja alamäkineen
enkä aio luopua siitä helpolla..

Kysyit uskonko sun tunteisiin.
Totta helvetissä!
On suoranainen ihme
Että kaiken tämän jälkeen olet vielä elämässäni.

On hassua miten
välillä uskon jokaisen sanasi
ja saisit anteeksi mitä ikinä tekisitkään,
Ja välillä taas en usko mihinkään.

Minä tiedän että vaikeissa tilanteissa
Haluan liikaa hellyyttä ja herkkyyttä…
(Kai se silittely jotenkin korvaa sanat kuten
”Välitän susta” ja ”kyllä me selvitään”)

Välitän usein sinun hyvinvoinnista ja nautinnosta paljon enemmän kuin omastani
(Vaikka oletkin opettanut minut nauttimaan jälleen seksuaalisuudestani. )

Kiitos Kulta.
Kaikesta jo koetusta.
Ja anteeksi.