Häviä yksinäisyys
Hetkittäin tuntuu
Etten kuulu mihinkään.
Kuka minua todella tarvitsee?
Kuka hoitaa minua jos kaadun?
Kenen puoleen käännyn kun haluan jakaa suurimmat iloni?
Sinun?
Tietenkin…
Kun katsot minua ulkopuolelta,
et voi aavistaakaan millaisen surun sisääni usein kätken.
Saatan esittää että kaikki on ok.
ja oon hiprakassa vähän jopa ” yli-sosiaalinen”
Ja joskus jopa ”erittäin upea nainen.”
Olen elämäni aikana ollut monessa sopassa mukana
Ja ympärilläni on pyörinyt hetkittäin helvetisti ihmisiä.
Sopeudun usein mihin tahansa påorukkaan mutkattomasti
– tilanteeseen kuin tilanteeseen –
Ja olen usein seurueitteni ”vitsiniekka”
– Tunnelman ja keskustelun ylläpitäjä.
Silti olen hyvin yksinäinen.
Kun päivän päätteeksi painan asuntoni oven kiinni perässäni,
Tuntuu usein kuin häviäisin koko maailmasta.
Tein karun tutkimuksen siitä kuinka moni tuttavistani
(Vaikka näistä Joiden kanssa olen viettänyt nyt suuren osan ajastani jo useamman vuoden)
jäisi kaipaamaan minua
Jos nyt todella häviäisin?
Tuskin kukaan.
Kuinka monen elämään syntyisi peruuttamaton lovi,
Jos katoaisin tuosta vaan kuin savuna ilmaan?
Tiedätkö?
Sellaisia ihmisiä ei juuri ole.
Sinun lisäksesi
mulla ei oo kuin 2 oikeaa ystäväa
(Ja lapseni ja äitini)
joihin voin luottaa missä tahansa asiassa.
Syitä on minussakin, Olen luonteestani,
Sairauksistani ja peloistani johtuen
”Hyvin hankala ihminen.”
Yksinäisyys on seurannut minua koko elämäni.
Välillä vetäydyn tarkoituksella pitkiksikin ajoiksi
vain itseni tai joidenkin kaverieni seuraan.
Vaikka nautin ajastani kainalossasi hyvin paljon,
Olen opetellut olemaan onnellinen myös yksin ollessani..
Usein saan positiiviset energiani toisista ihmisistä,
Mutten minäkään aina jaksa
Jauhaa tuntitolkulla jauhaa paskaa
enkä kaipaa kavereita,
joille koko ajan täytyy selittää samoja asioita tai kuulumisia.
Hetkittäin yksinäisyys on tehnyt minut lohduttomaksi ja jopa epätoivoiseksi;
miksi kukaan ei tarvitse/kaipaa minua?
Mitä yksinäisyys sitten on?
Tappava tunne
ja sisällä kalvava kylmä kokemus siitä
Ettei ole osa mitään merkityksellistä.
Yksinäisyyttä on ulkopuolisten hyvin vaikea ymmärtää,
mutta tässä tapauksessa myös minä itse
oon usein tietämätön tunteideni syistä.
Kokemuksena yksinäisyys
on niin kokonaisvaltainen ja lohduton,
että siihen on hyvin vaikea tarttua.
Olen tehnyt paljon töitä
Itseäni ymmärtääkseni
Ja samalla miettinyt
miten ja miksi yksinäisyys seuraa minua.
Ajatella mitä tajusinkaan:
Tuon tunteen minussa synnyttääkin juuri tuo ”pakko” sosiaalisuuteni.
Yksinäisyys on tunne
joka on syntynyt minussa erilaisten kokemusten seurauksena.
Olen ollut aina vähän ulkopuolinen
ja suurin pelkoni
On ollut se fakta,
että kuka tahansa elämääni liittyvä henkilö saattaa milloin tahansa hylätä minut.
Samalla tunnen valtavaa tarvetta
mukautua tilanteisiin
ja miellyttää sinua ja muita.
Olen aina etsinyt paikkaani,
– Jotain johon kuulun.
Ja merkitystä elämälleni,
joka tarjoaa minulle tunteen siitä
että kelpaan tällaisena jollekin.
Yksinäisyyteni syiden oivaltaminen
On ollut hiton rankkaa,
mutta toisaalta todella huojentavaa.
Olen ymmärtänyt
että tunnistettuani tilanteeni ja ajatukseni,
voin mahdollisesti myös tehdä asialle jotain.
Liiasta yksinäisyydestä muodostuu
mielessäni valtava tunnemöykky,
jonka ratkaiseminen tuntuu välillä aivan mahdottomalta.
Mutta ei niin ole
– avaimet ovat omissa käsissäni!
En halua olla seurassa yksinäinen.
Mutta kun tajusin viettäneeni vuosia
samojen ihmisten seurassa
Joiden puheisiin ei olisi pitänyt/ voinut luottaa yhtään…
Usko pois!
Se lisää skeptisyyttä ja ihmis-vihaa.
Siksi minun on nyt vihdoin uskallettava ottaa ”riski”
Ja elämäni omiin sormiini
Ja alkaa tapailla muitakin kuin sinun ”kavereitasi”
MUTTA
Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä
Ettemme me voisi yhä olla pariskunta.
Minun pitää vaan oppia puhumaan kanssasi.
Meidän pitää lopettaa olemasta kaksin yksinäisiä.