Lopputulos
En mä oo tajunnu olevani ankeuttaja. Nainen mikä tuhoaa käytöksellään/ paikalla ollessaan kaiken ilon ja onnen ympäriltään.
Miks mä pyytäisin sua jäämään mun elämään jos ”tiedämme” molemmat et sun ois parempi olla ilman mua.
Syvintä rakkautta on antaa toisen mennä onneaan kohti.
En oo enää se itsetunnoton ihmiskuori mikä olin ku minuun tutustuit ut en enää paljon muutakaan.
Kasasit mua vuosia hajottaaksesi?
Totuus on et oon keränny nyt itsetuntoni palaset saamastani huomiosta ja tehny lähes mitä tahansa saadakseni (varsinkin sulta) kehuja.
(Ei oo normaalia sekään et)
Ainut paikka maailmassa jossa voin sanoa olevani aidosti onnellinen on sun sylissä.
Oon omistus haluinen ja sairaan mustasukkainenkin hetkittäin.. Miks? No pelkään menettäväni sen ainoan hyvän ja voimia antavan asian elämästäni.
Sanoit aika selvästi et saan nyt tehä omille asioilleni mitä haluan ja et sulla on nyt tullu mittari täyteen mun kanssa (tekemisissä) olemista.
Kunnioitan päätöstäsi.
En katkeroidu.
Kiittää mun varmaan nyt pitäis ku oot pitäny mua kasassa useamman vuoden saamatta takas juuri mitää muuta ku katteettomia lupauksia, pillua ja paskoja älyttömiä tekoja.
Jotain mun pahasta olosta just nyt kertoo esimerkiksi se et Mä en oo vuosiin menettänyt hermoja huuto tasollakaa yhtää kellee, saati hakannu ketään (saati kaveria) mailalla enkä oo tottunut itkee julkisesti, kauppakeskuksessa. (Äiti kysy vaan et pärjäänkö)
Sun asunto oli lähes 5 vuotta mun koti. Paikka jossa tunsin olevani kotona, turvassa ja rauhassa.
Nyt tuntuu et suoritan siel jatkuvasti. Sie analysoit mua jatkuvasti ja päätät tyyliin mitä syön, milloin nukun, milloin saan olla viihteellä, milloin en oo ees tervetullut…
Usko pois, mun kans pystyy ihan järjelliseen keskusteluun ku oon kunnossa ja kiinnostunut jostaki..
Sun lailla minäkin Oon nielly asioita ihan helvetisti ja tullu (lähes aina) toimeen ihmisten kans (niidenkin joista en edes pidä (tiedän kyllä et tunne ei oo ykspuolinen)
Anteeks pitkä teksti. Avasin vaa vähä päällimmäisiä tunteita ja ajatuksia