Ohoh! Miten näin kävi?

”Mitähän vittua mä oikein taas teen…”

Sellaiset sekavat mietteet näin yöllä…
Laskin ”huolella kasvatetun”  muurini.
(Hetkellinen mielenhäiriössä?)
Kuitenkin laskin lähelleni
Sen miehen
jota oon yrittäny tässä jo viikkoja vältellä
Sen jonka halusin (ehkä?) Jopa unohtaa täysin.
Miehen joka on aiheuttanut kasvoilleni ison kasan kyyneleitä
Ja joka on syy siihen tyhjään / orpoon oloon
joka on usein ollut vieraanani lähimmän kuukauden aikana..

Ja silti…
Tajusin taas…
Välitän hänestä vieläkin helvetisti (varmaan ikuisesti)
Ja himoitsen häntä yhä enemmän kuin koskaan aiemmin ketään..).

Hetken mietin olinko nyt ihan liian helppo ”herkkupala”
Kaipasin kosketusta niin paljon että
Hänen muutama tekstiviesti sai aikaan
Sen että olin taas ihan valmis tapaamaan.
(Viesteissä oli puhe lähinnä tapaamisesta sängyssä..
Huh, huh…
Olipa melkoinen yö…)
(No se nyt siitä..)

Puhuimme molemmat ettemme
todellakaan enää tule yrittämään yhessä olemista
(Ettemme enää yritä ”väkisin” olla Me. )

Tietustä haikeudesta huolimatta
mulla oli hänen lähellä luonnollinen ja sylissään aito ja turvallinen olla.
Ekaa kertaa moneen viikkoon mun on ollut oikeesti hyvä olla..
Mutta…
Ton kainalossa oli vähän turhankin hyvä olla..
Rehellisesti sanottuna suljin silmäni hänen kehoa silittäessä/ koskiessa,
(Tuntui tavallaan tyhmältä mutta tuttuihin helliin silmiin katsominen ois voinut sattua liikaa. ”Lepertelystä” sitten puhumattakaan)
Luulen etten pysty vielä pitkään aikaan (jos koskaan) katsomaan pitkään ilman sisäisiä tunnemyrskyjä niitä kauniita silmiä joita ”palvoin” monta vuotta.
(Olisin luultavasti yrittäessä alkanut kyynelihtimään kesken kaiken)

Istun tässä ja tiedän nyt viimeistään
Sen että välitämme yjä toisistamme aidosti
mutta tiedosran ettemme ole olleet onnellisia yhdessä ollessamme (asuessamme koko ajan yhdessä)

Oon huomannut että
Voin itsekin paljon paremmin nyt (vaikka elämä melko tyhjältä nyt hetkittäin vielä on tuntunutkin..)
Oon laihtunutkin noin 9 kiloa lähiviikkoina,
Hyvä minä!

En siis halua olla kokonaan ilman (ikuisesti elämäni suurimpia tunteita ja sitä miestä joka ne
on aiheuttani)
mutta en myöskään enää elättele mitään toivoa ”yhteis-elolle”
En nyt enkä koskaan.

Mulle riittää nyt hyvin tämä tilanne.

Sekin oli iso asia että Juttelimme vihdoin edes vähän asioista asioiden oikeilla nimillä..

Nyt minäkin voin (ja uskallan) puhua paremmin/suoremmin kuin ”oudossa suhteessamme” ollessamme
(Voin siis puhua suoraan asioista pelkäämättä sitä että loukkaan toista jos sanon jotakin väärin.
Tai ylipäätään (usein ihan syyttä)
miettiessä liikaa sitä miten toinen reagoi mihinkin lauseeseen.

Ja toisaalta on helpotus antaa itselle oikeus vihdoin puhua suoraan
Helpotuskin kommunikoida joutumatta koko ajan muistelemaan miten oon alunperin asiat kääntänyt molemmille mielekkäiksi (jota tein pitkään helvetinmoisen suurella määrällä valheita ja salailuilla)

Olemme jo vuosia olleet valheiden verkossa ja yrittäneet helpottaa molempien oloa asioita maton alle lakaisulla.
(Elin pitkään ajatusmallilla että se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa)

No fiilis nyt…?
Se että toisen rennosti sängyssäni nukkuessa..
Katson häntä ja hymyilen….
Salaa tietenkin…

Outoa…
Jännitin häntä odottaessani miten ilta menisi ..
Mutta ”alku kankeuden” jälkeen koko illan mul on (ainakin) ollut ihan hyvä ja rento olo…..
Sain vastauksia mieltä polttaviin kysymyksiini.
Ja Sain paljon niitä silityksiä ja kehuja joita huono itsetuntoni nyt kaipasi…
(Ja ennen kaikkea sain kunnolla oikein hyvää seksiä..)

Juteltiin myös sen että JOS ton ”suhde” muualle loppuisi
(Eikä muita ihmisiä väliimme nyt ”tulisi”)
Niin Ottaisimme molemmat täysin uudet ”pelisäännöt” suhteeseemme.
Tarkoittaen sitä että
Jos toisiamme tapailisimme niin tapaisimme toisiamme vain silloin kun kun molemmilla olisi voimia,  fiilistä, ylimääräistä aikaa ja kun molempia muutenkin huvittaisi.

Näin on paras.
Meille molemmille

”Tunnekuohuja” sellainen ihmissuhde tulisi varmasti myös tulevaisuudessakin aiheuttamaan
Mutta
Sellainen kuvio riitttäis mullekin loistavasti
(Koska näin ollessa saisimme molemmat mitä haluamme/ tarvitsemme ilman mitää turhaa säätöä ja  draamaa  jota (lähinnä minä) olemme tässä vuosien varrella järjestäneet.

Ei mulla siis oo minkäänlaista morkkista (Miks ihmeessä olisi?)
Mut en mä tätäkään suunnitellut enkä edes uskonut tapahtuvan…
Aidosti otin etäisyyttä kaikkeen
Koska en enää halunnu aiheuttaa kenellekään mielipahaa, saati kriisejä, ja ongelmia.

En enää usko että tuon kanssa pääsemme milloinkaan eroon (tunnetasolla ainakaan) toisistamme,
Enkä usko löytäväni koskaan miestä joka saisi mut tuntemaan näin paljon.

En silti tiedä ihan mihin kaikkeen uskoa …
Saati että tietäisin/arvailisin miten asiat nyt tulee menemään…
Silti…
Toi ilta antoi mulle lisää hyvää muisteltavaa ja paljon sitä oikeasti tarvitsemaani hellyyttä.

Näin on -nyt- hyvä.

Terveisin se liikaa yön tunteina miettivä xxl enkeli.