Luovun vaikka se tekee kipeää

En ole koskaan ollut luovuttaja.
Olen itsepäinen, sinnikäs.
Yleensä taistelen viimeiseen asti.
Mutta silti,
Nyt minä tiedän,
Että minun pitää luopua sinusta.

Minulta vei pitkään ymmärtää
Että on parempi luovuttaa.

Tiedän että lupasin rakastaa sinua ikuisesti
Niin varmasti teenkin.
Mutta…

Meistä kahdesta tuli tarina ihmisistä,
Jotka lopulta luovuttivat toistensa suhteen.

Tämä on tarina minusta,
Jonka pitää nyt koota itseni
Ja luopua sellaisesta ihmisestä
Joka ei jaksanut enää taistella
Minusta, suhteestamme ja luottamuksesta.

Minun on ollut vitun vaikea hyväksyä sitä totuutta,
Että olen vain osa historiaasi nyt.

Kun mietin taaksepäin kaikkia niitä kauniita muistoja kanssasi,
Tuntuu se siltä,
Kuinka joku repisi sydäntäni rinnastani.

Se että lähes kaikki yhdessä rakentamamme sortui.
Usko pois.
Sen tajuaminen sattuu.
Helvetisti.

Olen tyhjän valtakunnan kuningatar.
Minua ympäröi hiljaisuus
Ja hajonneen parisuhteemme rauniot.

On yksi asia,
joka sinun tulee vielä tietää.
En pidä sinua heikkona
koska päätit luovuttaa suhteeni.
Et selvästikään enää nähnyt minua rinnallasi ja elämässäsi.

Enkä minä ole heikko,
Vaikka tajusin saaneeni itsekin tarpeekseni meidän molempien
Ahdistuksesta
Ja ympärillämme olevasta ikuisesta hiljaisuudesta
Ja väsymyksestä..

En ole heikko
Vaikka vihdoin asetan itseni ykkössijalle.

Pystyäkseni eroamaan sinusta katkeroitumatta
Minun on kerättävä itseni.
Ja annettava itselleni aikaa parantua erostamme.

En sano, että olen onnellinen,
En pysty.
Ainakaan vielä.
Mutta rehellisesti sanottuna olen huomannut olevani
Helpottunut.
Melkein tyytyväinen.

Onnelliseksi tuleminen..
Se vie aikaa,
mutta tiedän myös sen,
että minä tulen vielä joskus olemaan.

Kiitos rakas näistä menneistä vuosista.

Kannattelit minua usean vuoden ajan
Ja Sait minut olemaan vahvempi versio omasta itsestäni.

Nyt minun on lopetettava taistelu
sellaisen miehen vuoksi,
Joka ei enää näe sitä,
kuinka erityinen ja kaunis olen.

En tuhlaa enää hetkeäkään aikaani,
Nuoruuttani ja elämääni vuoksesi.
Kiitos että sait mut tajuamaan
Ettet ole sen arvoinen.

Ei ole hölmöä odottaa olevansa miehelleem upein asia,
Joka on hänelle on koskaan tapahtunut.

En ole tyhmä
Ja tiedän ettet sinäkään ole.
Me molemmat ansaitsemme onnea
Ja jonkun
joka välittää meistä ja myös näyttää sen.

En ole luovuttaja sen vuoksi, 
Etten enää jaksa uskoa että saamme suhteemme toimimaan.

En enää väitä että pystyn muuttaa itseäni niin että riittäisin sinulle.
Olen silti edelleen taistelija.

Kiitos että sait mut tajuamaan että alkaisin käyttämään vähiä energioitani oikeisiin asioihin.
Ja että mielummin taistelen muista asioista elämässäni.

En siis ole onnellinen, en vielä.
Mutta lupaan taistella onnellisuuteni puolesta.

Tunnen silti helvetimmoista eron tuskaa.

Anteeksi mutta hetkittäin minusta tuntuu
Että Hajotit mut pieniksi sirpaleiksi.
Että Minä olen ollut tyhmä ja sokea.

Ei sinun kuitenkaan tule tuntea häpeää tai syyllisyyttä sen vuoksi,
Että uskalsit luopua sellaisesta,
Joka ei tehnyt sinua onnelliseksi.

On ihan ok olla turhautunut, surullinen, vihainen ja hermostunut.
Se ei tee minua heikoksi

Eroaminen ja sen takia tulleet muutokset
Eivät varmaan koskaan ole helppoja.

Toivon että me molemmat vielä joskus löydämme elämäämme ihmisen,
joka on sitä kaikkea
mitä koskaan tarvitsemme.

En ole luovuttaja,
Vaikka odotan nyt jotain uutta elämääni
Jotain jonka vuoksi kannattaa taistella.

En etsi heti uutta suhdetta
Vaan toivon että jos joskus myöhemmin tapaan hänet,
Olen silloin pystyä olemaan paras versio itsestäni.

En halua olla ikuisesti
ksinäinen kuningatar
Tässä tyhjyyden valtakunnassani,
mutta tiedän myös
Että minun kuninkaani pitää taistella kova taisto
Että uskallan luottaa
Että hän haluaa istua vierelläni.
Toivon että silloin se on sen arvoista.

suhteet parisuhde

Ohoh! Miten näin kävi?

”Mitähän vittua mä oikein taas teen…”

Sellaiset sekavat mietteet näin yöllä…
Laskin ”huolella kasvatetun”  muurini.
(Hetkellinen mielenhäiriössä?)
Kuitenkin laskin lähelleni
Sen miehen
jota oon yrittäny tässä jo viikkoja vältellä
Sen jonka halusin (ehkä?) Jopa unohtaa täysin.
Miehen joka on aiheuttanut kasvoilleni ison kasan kyyneleitä
Ja joka on syy siihen tyhjään / orpoon oloon
joka on usein ollut vieraanani lähimmän kuukauden aikana..

Ja silti…
Tajusin taas…
Välitän hänestä vieläkin helvetisti (varmaan ikuisesti)
Ja himoitsen häntä yhä enemmän kuin koskaan aiemmin ketään..).

Hetken mietin olinko nyt ihan liian helppo ”herkkupala”
Kaipasin kosketusta niin paljon että
Hänen muutama tekstiviesti sai aikaan
Sen että olin taas ihan valmis tapaamaan.
(Viesteissä oli puhe lähinnä tapaamisesta sängyssä..
Huh, huh…
Olipa melkoinen yö…)
(No se nyt siitä..)

Puhuimme molemmat ettemme
todellakaan enää tule yrittämään yhessä olemista
(Ettemme enää yritä ”väkisin” olla Me. )

Tietustä haikeudesta huolimatta
mulla oli hänen lähellä luonnollinen ja sylissään aito ja turvallinen olla.
Ekaa kertaa moneen viikkoon mun on ollut oikeesti hyvä olla..
Mutta…
Ton kainalossa oli vähän turhankin hyvä olla..
Rehellisesti sanottuna suljin silmäni hänen kehoa silittäessä/ koskiessa,
(Tuntui tavallaan tyhmältä mutta tuttuihin helliin silmiin katsominen ois voinut sattua liikaa. ”Lepertelystä” sitten puhumattakaan)
Luulen etten pysty vielä pitkään aikaan (jos koskaan) katsomaan pitkään ilman sisäisiä tunnemyrskyjä niitä kauniita silmiä joita ”palvoin” monta vuotta.
(Olisin luultavasti yrittäessä alkanut kyynelihtimään kesken kaiken)

Istun tässä ja tiedän nyt viimeistään
Sen että välitämme yjä toisistamme aidosti
mutta tiedosran ettemme ole olleet onnellisia yhdessä ollessamme (asuessamme koko ajan yhdessä)

Oon huomannut että
Voin itsekin paljon paremmin nyt (vaikka elämä melko tyhjältä nyt hetkittäin vielä on tuntunutkin..)
Oon laihtunutkin noin 9 kiloa lähiviikkoina,
Hyvä minä!

En siis halua olla kokonaan ilman (ikuisesti elämäni suurimpia tunteita ja sitä miestä joka ne
on aiheuttani)
mutta en myöskään enää elättele mitään toivoa ”yhteis-elolle”
En nyt enkä koskaan.

Mulle riittää nyt hyvin tämä tilanne.

Sekin oli iso asia että Juttelimme vihdoin edes vähän asioista asioiden oikeilla nimillä..

Nyt minäkin voin (ja uskallan) puhua paremmin/suoremmin kuin ”oudossa suhteessamme” ollessamme
(Voin siis puhua suoraan asioista pelkäämättä sitä että loukkaan toista jos sanon jotakin väärin.
Tai ylipäätään (usein ihan syyttä)
miettiessä liikaa sitä miten toinen reagoi mihinkin lauseeseen.

Ja toisaalta on helpotus antaa itselle oikeus vihdoin puhua suoraan
Helpotuskin kommunikoida joutumatta koko ajan muistelemaan miten oon alunperin asiat kääntänyt molemmille mielekkäiksi (jota tein pitkään helvetinmoisen suurella määrällä valheita ja salailuilla)

Olemme jo vuosia olleet valheiden verkossa ja yrittäneet helpottaa molempien oloa asioita maton alle lakaisulla.
(Elin pitkään ajatusmallilla että se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa)

No fiilis nyt…?
Se että toisen rennosti sängyssäni nukkuessa..
Katson häntä ja hymyilen….
Salaa tietenkin…

Outoa…
Jännitin häntä odottaessani miten ilta menisi ..
Mutta ”alku kankeuden” jälkeen koko illan mul on (ainakin) ollut ihan hyvä ja rento olo…..
Sain vastauksia mieltä polttaviin kysymyksiini.
Ja Sain paljon niitä silityksiä ja kehuja joita huono itsetuntoni nyt kaipasi…
(Ja ennen kaikkea sain kunnolla oikein hyvää seksiä..)

Juteltiin myös sen että JOS ton ”suhde” muualle loppuisi
(Eikä muita ihmisiä väliimme nyt ”tulisi”)
Niin Ottaisimme molemmat täysin uudet ”pelisäännöt” suhteeseemme.
Tarkoittaen sitä että
Jos toisiamme tapailisimme niin tapaisimme toisiamme vain silloin kun kun molemmilla olisi voimia,  fiilistä, ylimääräistä aikaa ja kun molempia muutenkin huvittaisi.

Näin on paras.
Meille molemmille

”Tunnekuohuja” sellainen ihmissuhde tulisi varmasti myös tulevaisuudessakin aiheuttamaan
Mutta
Sellainen kuvio riitttäis mullekin loistavasti
(Koska näin ollessa saisimme molemmat mitä haluamme/ tarvitsemme ilman mitää turhaa säätöä ja  draamaa  jota (lähinnä minä) olemme tässä vuosien varrella järjestäneet.

Ei mulla siis oo minkäänlaista morkkista (Miks ihmeessä olisi?)
Mut en mä tätäkään suunnitellut enkä edes uskonut tapahtuvan…
Aidosti otin etäisyyttä kaikkeen
Koska en enää halunnu aiheuttaa kenellekään mielipahaa, saati kriisejä, ja ongelmia.

En enää usko että tuon kanssa pääsemme milloinkaan eroon (tunnetasolla ainakaan) toisistamme,
Enkä usko löytäväni koskaan miestä joka saisi mut tuntemaan näin paljon.

En silti tiedä ihan mihin kaikkeen uskoa …
Saati että tietäisin/arvailisin miten asiat nyt tulee menemään…
Silti…
Toi ilta antoi mulle lisää hyvää muisteltavaa ja paljon sitä oikeasti tarvitsemaani hellyyttä.

Näin on -nyt- hyvä.

Terveisin se liikaa yön tunteina miettivä xxl enkeli.

suhteet ajattelin-tanaan