”Sinun täytyy ymmärtää minua”
Sinä sanot.
”Olen väsynyt ja masentut”

Todellakin minä tiedän mitä on olla syvästi masentunut.
Tiedän helvetin hyvin sen olon kun mikään ei kiinnosta, innosta eikä jaksaisi miettiä saati tehdä yhtään mitään.
Tiedän miltä tuntuu kun ei jaksaisi millään edes nousta sängystä…
Kun päivät tuntuvat vuosilta
Ja odotat vain että saat laittaa pään takaisin tyynyyn,
Vaikka et saa kunnolla nukuttuakaan…
Tai Nukut kuinka kauan tahansa ja olet silti uupunut…
Minä tiedän koska
Olen kokenut sen.

Ja olen ymmärtänyt sinua
Minä olen tässä se joka kärsii kanssasi.

En ole mielestäni vaatinut sinulta suuria asioita,
Vain vähän ymmärrystä,
Vähän kosketusta ja puhumista
Ja ennen kaikkea sitä ettet pitäisi minua vain isona roskasäkkinä
Johon saat luvalla purkaa kaiken
väsymyksen, vitutuksen ja ärtymyksen.

Minulle sinä kiukuttelet jos jokin on huonosti,
(Jopa lehtipuhaltimien pihalla pitämä ääni aikaisin aamulla
on mielestäsi vissiin ollut minun vikani jotenkin…)
minä se yritän olla välittämättä äreydestäsi, ja pysyä positiivisena ja tehdä sinunkin päiväsi paremmaksi…

Olen antanut nyt sinun päättää lähes kaikesta ja jättänyt omat murheeni sinulle kertomatta etten ärsyttäisi tai tressaisi sinua enempää…

Sinä päätät milloin me nukumme…
(Siis milloin sinä nukut ja minä yritän olla hiljaa ja availla ovea kertomalla kiukkuisille ystävillesi että nukut eikä sinua saa häiritä)
ja päätät sen milloin vedän verhot edestä kun päivä saa mielestäsi alkaa..

Kun sinä tarvitset lisää syötävää tai juotavaa,
etkä jaksa kauppaan,
minä kipitän sinne ilmassa kuin ilmassa.
On oma oloni mikä tahansa.
(kun ensin olet kirjoituttanut minulla ostoslapun)

Sinä päätät mitä taloudessamme syödään,
Ja minä kokkaan
silloin kun se sinulle sattuu sopimaan.
(Ja usein teen senkin jotenkin väärin)

Sinä pyydät vieraita milloin ikinä vain tahdot,
Kysyttäessä harvoin kiellät ketään tulemasta,
On kello mitä tahansa..
(Ja toisaalta samaan aikaan kiroat kokonaikaista krafiikkia)
Minä yritän hymyillen kestää
Ja viihdyttää ihmisiä
joista kaikista en edes pidä.

Et koskaan pyydä heitä poistumaan ennen aamuyötä .
Minä yritän sinnitellä hereillä ja
Minä siirrän syömistäni ja suihkuani..

Kun talo vihdoin hiljenee,
Sinä syöt mitä syöt, otat lääkkeesi, tuijotat hiljaa televisiota ja alat nukkumaan.
Nukahdat nopeasti vaikka minulla olisi lause kesken…
Minä itken usein itseni uneen…
(Koska olin taas kerran kuvitellut mahdolliseks pienen hellyyshetken tai edes kiitoksen siitä että taas joustin ja myöntelin sinua..)

Olemme kiinnittyneet täysin kotisi ympärille…
Et halua lähteä mihinkään,
Et varsinkaan minun kanssani,
Minä pyydän mukaan,
petyn aina kun kieltäydyt
Ja keksin uusia tekosyitä sukulaisilleni
miksi et tullut taaskaan mukaan…

Jos lähden johonkin yksin,
En viihdy koskaan kauaa.
Minulle tulee huono omatunto kun en ole sinun seurassasi
Ja sinua auttamassa.
(Vaikka tiedän ettei sinulla mitään hätää ole,
Että sinä pärjäät kyllä itseksesi
Ja sinulla kyllä riittää ”avustajia”)

Naurat kyllä vieraillesi,
Ja usein kerrot tarinoita menneiltä vuosilta…
Heittelet vitsejä ja olet seurallinen…
Samalla piikittelet usein minua jostain…
Jos vastaan samalla mitalla jotakin
ja sinä itse joudut naurun kohteeksi,
Et ymmärräkään huumoria yhtäkkiä yhtään,
Vaan vähintään mulkaiset minua pahasti.

Vaikka sanot välittäväsi minusta paljon ja haluavasi olla kanssani,
Kiistät suhteemme kysyttäessä,
Selaat netistä treffi-ilmoitksia.
Etkä huomioi minua niinkuin kumppania pitäisi.
Olen 90% ajasta kuin kuka tahansa kavereistasi.
Usein olet kuin et huomaisikaan paikalla oloani
(paitsi jos tarvitset jotakin)
Varsinkaan positiivista palautetta en sinulta saa.. ei mistään…
Et edes muista kiittää asioista mitä teen vuoksesi.

Et enää tule pyytämään hellyyttä.
En muista milloin olisit vaikka halannut minua ilman syytä.
Jos tulen kainaloosi vain köllimään pää rintasi päällä,
Että tuntisin oloni hyväksi edes hetken sydämen lyöntejäsi kuunnellen…
Sinä huokailet ärsyyntyneenä
Ja siirrät käteni pois television edestä.

Jos tulen viereesi haluamaan hellyyttä ja kosketusta.
sinä murahtelet ja työnnät minut pois.
(Joka loukkaa minua pahasti mutta en näytä sinulle kyyneliäni)
Pari kertaa kuussa sinun aloitteestasi tyydytämme tarpeemme toisiimme nopeasti,
Ilman tunnekuohuja, ilman hellyyttä tai läheisyyttä…
Saatuasi nautintosi
Nouset ja puet yllesi nopeasti
ja muutut yhtäkkiä hyvin etäiseksi.
(Kuin katuisit koko asiaa)
Usein nousen sitten itsekin,
*vaikka seksi hyvää olikin)
Pakenen vessaan itkemään pettymystäni.
Tunnen itseni halvaksi…

Jos olen muualla,
Sinä harvoin kyselet perääni.
Jos viestitän sinulle tekemisistäni,
Vastaat yleensä tuntien päästä ja usein vain yhdellä sanalla.
(Vaikka tiedän että sinulla on puhelin kädessäsi jatkuvasti)

Vaikka istuisimme rauhassa kahdestaan,
Et ”kuule” mitä sanon ja joudun toistamaan.
Usein ignooraat asiani täysin
Vaikka se minusta olisi tärkeää..

Ärhentelet minulle paljon myös asioista jolle minä en voi yhtään mitään..
Esimerkiksi kun haiset mielestäsi pahalle. ,
Mutta kun ehdotan suihkuun menoa,
Tiedän jo vastauksen..
Sinä et jaksa..

Et jaksa nykyään juuri mitään muuta kuin
istua television typerien uusintojen edessä,
hölistä kuukaudesta toiseen samoja juttuja samojen tuttujen naamojen kanssa
Ja ”nauttia” monen monta kolmos-olutta päivässä…
(Joita minä kiitoksetta sinulle kädet kipeinä kannan kaupasta)

Tuntuu että olet antanut periksi.
Etkä edes mieti vaihtoehtoja.
Ja kyllä,
se ärsyttää minua suunnattomasti
Koska nyt olen energisempi.

Tahtoisin tehdä kanssasi erilaisia asioita yhdessä.
Kuten normaalit ihmiset tekevät,
Kuin pariskunnat tekevät..
Kuin mekin teimme ennen…
Tahtoisin käydä puhua kanssasi yömyöhään, käydä kävelyillä tai uimassa, käydä kahvilassa, pelata korttia tai bingossa..
Ja montaa muutakin asiaa..
Toki myös rakastella rajusti aamu yön tunteina..
Tahtoisin taas nauttia sinusta ja elämästäni…
Ja tuntea olevani jotakin erityistä…

Välillä näyttää että sinä olet kyllästynyt minuun,
Ja meidän normaalisoituneeseen suhteeseemme ja elämäämme.
Kuitenkin syy ”tylsyyteemme”
Syy on 99% sinussa.
Sinä päätät lähes kaikesta mitä ”taloudessamme” milloinkin tapahtuu tai ei tapahdu.

Koska sinä olet väsynyt,
Minä en saa lisätä tressitasoasi näyttämällä tunteitani:

Jos minä itken,
Sinä et koskaan kysy miksi kyynelehdin,
Vaan joko olet kuin et huomaisikaan
Tai kiellät minua pillittämästä.

Jos minä raivoan sinulle jostakin,
Et yritäkään saada minua rauhoittumaan tai sopia asiaa,
Vaan käsket nopeasti painua vittuun kodistasi kiukuttelemasta…

Jos kerron sinulle jotain mielestäni hyvin hauskaa ja innostun,
Kiellät huutamasta tai ainakin rauhoittumaan…

Kun huokailet illan hiljaisuudessa raskaasti,
Kysyn sinulta aina mikä on
Vaikka en odotakkaan enää yhtään että avautuisit ajatuksistasi.
Enkä ylläty enää yhtään kun vastauksena saan
”Ei mikään” tai ”kyllä tämä elämä on paskaa”

Annan sinulle omaa aikaa
Ja aikaa kerätä pääsi sisäiset asiat kasaan.
Yritän olla hyvällä tuulella ja jatkuvasti saada sinua tsemppaamaan ja uskomaan että kaikki muuttuu pian paremmaksi…

JOTEN KYLLÄ!
MINÄ TEEN KAIKKENI ETTÄ SINUN OLOSI OLOSI PAREMPI
JA TODELLAKIN MINÄ ”YMMÄRRÄN”…

Huomaat että välitän sinusta kun tajuat että
Olen kaikesta paskasta huolimatta tässä yhä
Sinun elämässäsi.
Sinun kanssasi.
En aio luovuttaa…
Toisin kuin sinä teit viime kesänä..
Minun ollessa elämäni pahemmissa masennuksissa..

Sinä ET YMMÄRTÄNYT vaan etsit ensin kuuntelijan muualta.
Sitten pedin lämmittäjänkin..
Ajoit minut pois
ja hajoitit muutenkin sekavan psyykkeeni ja koko elämäni täysin…
Sinä et ollut minun pelastusrenkaani.
Et etsinyt kanssani ratkaisua ja antanut minulle ja murheilleni aikaa….
Vaan sinä LUOVUTIT vaikeudessa.
Menit juuri siitä mistä aita oli matalin välittämättä paskaakaan miten minun kävisi…

En onneksesi ole kuin sinä.

On pimeää…
Kuorsaat kovaan ääneen
Oot nukkunu jo monta tuntia…
Nukahdit tyytyväisenä jaopeasti,
kuten nykyään aina…
Minä makaan valveilla pimeydessä
ja silmäni täyttyivät kyynelistä jo kauan sitten…
Nenäni on tukossa
Ja minun on vaikea hengittää…
En viitsi niistää ettet vain herää..
Silmäni eivät taas kuivu vaikka kuinka pyyhkisin…

En ymmärrä sinua
miksi en riitä sinulle?
Miksi en saa sinua enää innostumaan mistään?
Se ettet suostu lähtemään kanssani enää yhtään mihinkään ulos kodistasi …
Ja kun et vieläkään ole poistanut sinkku statustasi internet palstoilta…
(Monen vuoden yhdessä olon jälkeenkään et halua myöntää julkisesti olevasi kanssani)
Pieniä asioita
Jotka kuitenkin saaavat väkisinkin miettimään
häpeätkö minua?
Tai salaatko sitä että olemme yhä läheisissä väleissä?

Miksi olet koko ajan huonolla tuulella?
Miksi paikka sängyssäni ei kelpaa?
Onko vika jotenkinminussa?
Ja miksi sitten kuitenkin haluat minun olevan täällä…

Oletkohan oikeasti masentunut niinkuin sanot
vai oletko kyllästynyt elämääsi (ja/tai minuun)?
Olenko tehnyt jotain väärin sinulle?
Sanonut tai tehnyt jotain joka satutti sinua?
Oletko vihainen jostakin?

Tätä se on ollut jo pitkään
Emme me ole olleet aikoihin ”rakastavaisia”
Me olemme minun täällä ollessani kuin kämppäkaverit…
(Minun luokseni sinä et tule…
Ymmärrän osaltaan miksi olemme täällä,
mutta siellä meillä olisi aikaa ka mahdollisuus levätä ja olla kunnolla kahdestaan)
Olen taas kuin kuka tahansa kaverisi…
Sillä erotuksella että olen aina läsnä
ja myös nukun täällä kanssasi…

Edellisestä seksiaktistakin on jo aikaa ties kuinka kauan…
ja jos innostumme aktiin,
sekin on jotenkin kiireistä ja kylmää .. pelkkää halujen poistoa..
(Edellisestä pitkästä rakastelusta kera hellyyden… siitä on aivan liian kauan… en edes muista kunnolla…)

Puhumme toisillemme kyllä
mutta lähinnä vain päivittäisistä asioista….
Tyyliin Siitä mitä tarvitsemme kaupasta ja mitä teemme ruoaksi…

Et ole tyytyväinen koskaan. Mihinkään.
Et vaikka iloisena tekisin puolestasi ”heti paikalla” aivan kaiken minkä pyydät,
Sinä et useinkaan muista edes kiittää palveluksistani.
Vaan sen sijaan
Tiuskit ja valitat minulle monta kertaa päivässä..

Ei ole yhtään mieltä nostattavaa,
Kun ajattelen sinua lämmöllä
ja hommaan sinulle mielestäni jotain oikein tarpeellista, hauskaa tai kivaakin piristykseksi,
Etkä ilahdu,
Et kiittele lahjoistani juuri koskaan.
vaan yleensä haukut ne heti kovaan ääneen,
Tai et ota niitä lainkaan vastaan..
Usein myös lahjoitat lahjani samantein eteenpäin..

Jos teen kotitöitä tai ruokaa meille,
(Ja nykyään jopa nautin touhuta keittiössä)
Mutta usein tunnelmano laskee lehmän hännän tavoin
Jos tulet katsomaan mitä puuhaan…
Ylensä toimin mielestäsi jotenkin väärin…
Tai tulet neuvomaan selkäni taakse päivän selvissä asioissa jotka osaan kyllä ilman neuvojakin..

Huomauttelet hyvin kärkkäästi
Jos olen unohtanut jotakin
Ja muistat kyllä mainita useasti jos olen tehnyt jotakin väärin…

Piikittelet usein minua vitsailuun peiteltynä,
usein vielä muiden kuullen…
Ymmärrän paljon huumoriasi,
Mutta aina en minäkään jaksa suodattaa ”vitsejäsi:
Ja vastata samalla mitalla…
Joskus sanasi sattuvat pahemmin kuin raipan iskut sattusivat…
On ikävää kyynelehtiä hiljaa porukassa…

Arvostelet ja haukut muutenkin oikein mielelläsi kaikkea
minua, sukulaisiani ja kavereitani..
(Tai no nykyään arvostelet negatiivisesti lähes kaikkia/kaikkea muita)
Eipä suustasi muutenkaan kovin monesta ihmisestä kovinkaan paljoa hyvää ole lähiaikoina kuulunut…
Haluaisin tietää
miksi näet kaikessa vain ne negatiiviset puolet?
nostaako jotenkin itsetuntoasi tai parantaako mielialaasi mollata muita…

Tuntuu todella kurjalta
kuulla niitä lauseita joita olet toistanut useasti lähimmän viikon aikana kuten:
”Sinun mielipiteelläsi ei ole vitunkaan väliä minulle”
”Voit vapaasti mennä vittuun täältä jos ei asiat miellytä”
Ja
”Luuletko että välitän jos et tykkää jostakin”
Kyllä, minä luulin.
Nyt mieti onkohan mielipiteelläni missään asiassa oikeasti merkiitystä sinulle…

Et yleensä huomioi minua mitenkään
(Jos et tarvitse minulta jotakin…)
esimerkiksi et olisi muistanut syntymäpäivääni jos en.olis muistutellut,
Et nykyään edes näe minua, mitä teen
saati mitä minulla on päälläni ..
Et vaikka meikkaisin ja laittautuisin parhaimpiini…
Mutta silti katselet ulkonäköäni kuitenkin,
koska muistat kyllä heitellä ilkeitä kommentteja,
muunmuassa lihomisestani, tukkani sekaisin olosta, tai finnistä nenänpäässsäni….

Olet jo pitkään syyttänyt minua lähes kaikesta paskasta mitä elämässämme tapahtuu…
Minä pyytelen epämieluisia vieraita (ilman että tosiaankaan kutsun ketään vaan ihmiset tulevat omine kutsuineen)
On minun vikani jos pesukone ei pese kunnolla
On minun vikani että lattialla on koirankarvoja (tietääkseni minulla ei ole turkkia)
On.minun vikani ettet saa nukuttua…
Ja näitä riittää….

Tiedän kyllä.
Olet helvetin väsynyt ja tressaantunut…
Ärsytämme nyt taas toisiamme helvetisti,
Ja huomaamme herkästi pienemmätkin viat toisessa..
Olemme olleet hyvin paljon samassa paikassa,
Liikaako?
Onko tässä kyse vain siitä?
Miksi minä – rakastajasi –
olen aina se roskis johon purat pahan olosi?

Päivämme ovat hyvin kiireisiä
vaikkemme liiku mihinkään…
:Seuran pitämis”iltamme venyvät myöhään yöhön
Ja Aamumme alkavat usein hälinällä…
Oma, Hiljainen tai ns ”Parisuhde-aika” on vähissä
(kun nukkumaankin pitäisi ennättää)
Se vaan on niin ja tulee olemaan..
Olen tottunut siihen..
Olen ihan itse valinnut roolini,
olla sinun kanssasi..
Ja kestän sen rinnallasi kyllä. .

Voisit yllättyä positiivisesti
Jos kerrankin
herättäisit minut muutenkin kuin ärähtämällä…
Avaamalla verhot, silittämällä minut hereille, antamalla vaikka suukon ja kysymällä kuinka nukuin…
Tarjoamalla kahvia..
Pyytäisit nätisti nousemaan ja pukemaan ennen kuin joku on ovella…
(Nykyään teet senkin useimmiten tiuskimalla ja jankkaamalla samaa asiaa)

Kyllä, aamut on ihan perseestä!
Olet aamuisin väsyneenä entistäkin äreämpii…
Välillä herään ihan hyvällä tuulella
mutta hyvä mieleni katoaa hyvin äkkiä
kun äksyilet heti silmät avattuasi
Ja toisinaan minun tekee todella mieli ärähtää takaisin…
No sitte oliskin riita valmis…
Joten välttelen tarkoituksella sinulle pyhumistakaan
vähintään tunnin heräämisen jälkeen

Sydäntäni satuttaa kun et hae läheisyyttäni..
Mitä mun pitäs ajatella
Kun et enää silitä päätäni
tai läppäise minua takapuolelle leikkimielisesti ohikulkiessasi
kuten ennen teit..?
Viimeisestä halauksestakin sinun aloitteestasi on viikkoja…
Ja joa minä kosketan sinua,
Sinä murahdat jotakin ja käännyt pois. ..?

Et enää katso minua muuten vaan ja hymyile hiljaa..
Kuten minä teen usein sinun huomaamattasi

Samaan aikaan muita tässä porukassa pyöriviä naisia sinä sen sijaan jaksar huomioida.
Välillä vaan tuijotat joidenkin ulkonäköä ja jopa kehut ääneen energiaa, meikkiä jne.. ja jopa vartaloa…

Mitä luulet ilahdunko kovasti
Kun pyytelet entisiä panojasi kahville?
Tai kun katselet naispuolisen kaverisi alastonkuvia
Ilman pienintäkään vääryyden tunnetta?
Kyllä mä pornon katsomisen ymmärrän mutta joku raja!

Jos yritän puhua vaikeista asioista..
Niistä jotka vaivaavat mieltäni,
sinä puolustaudut hyvin hyökäävästi
Tai vaihdat useimmiten äkkiä aihetta..

Valitat usein fyysisiä vaivojasi
Tai haukut omaa ulkonäköäsi räjähtäneeksi tms.
Tiedät tarkalleen mikä helpottaisi oloasi
ja suunnittelet tekeväsi toimenpiteet ”kohta”…
No tiedät totuuden itsekin..
Ettet tee niitä…
Jos kehoitan jotain niistä tekemään, murahdat ”en jaksa…” tai ”ei kuulu sinulle”
Ja skippaat ehdotukseni heti.
Siksi en enää kovin usein jaksaa edes yrittää innostaa sinua huolehtimaan itsestäsi…
Surullista.

Jos hermostun sinulle jostakin,
Yleensä puren hammasta ja poistun paikalta,
Jos kuitenkin äkkipikaisuuksissani sanon vihaisesti jostakin tarpeeksi minua ahdistavasta,
sinä et tyyliin koskaam myönnä virheitäsi
Pyydä anteeksi tai selitä asiaa. .
Vaan yleensä kysyt kovaan ääneen miksen häivy asunnostasi muualle kiukuttelemaan…

Yleensä kun täällä on vieraita,
sinä jaksat hyvin olla läsnä keskustelussa, vitsailla ja nauraa muiden mukana…
”Flirttailla” muiden akkojen kanssa….
Mutta kun asunto tyhjenee vieraista,
(Ja meillä olisi vihdoin aikaa keskustella tai olla lähekkäinkin…)
Sulkeudut sinä nopeasti kuoreesi täysin.
Saatat olla hiljaa koko loppu illan kunnes nukahdat…

Olen kyllä ottunut vuosien varrella että puhelimesi soi ja piippaa usein..
Mutta hämmentää kun toisin kuin aiemmin,
Nyt et useinkaan kerro ( kysymättä ainakaan) kuka sinulle soitti tai viestitti…

Muutaman kerran olet lähiaikoinakin taas mennyt toiseen huoneeseen puhumaan ihan kuin salaa…
Etten kuulisi…
Tai no, ettei kukaan muu kuulisi mitä puhut..
Ei, se ei ole välttämättä väärin.
Tiedän hyvin että sinulla on oma elämäsi ja paljon vaikeitakin asioita jotka eivät kaikille kuulu,
Eivät välttämätä eivät edes minulle…
mutta…

Olen huomioinut lähipäivinä että on myös hetkiä
jolloin viestin saatuasi
otat puhelimesi käteesi,
Luet viestin hymyillen
Ja näpyttelet jollekin pitkää viestiä iloinen virne naamallasi. ..
Kyllä. Teet sitä taas…
Ja kyllä, olen mustasukkainen ja epävarma ja harvinaisen epäluuloinen…
Varsinkin kun Samaan aikaan minä saan jopa kysymyksiini vastauksena korkeintaan vain yhden sanan…

Pohdin jälleen salaatko minulta jotakin…
Ja jos kyllä niin miksi?
onko tässä taas kyse jostain toisesta naisesta?
Jostakin helpommasta ja mielenkiintoisemmasta.
Vai kuvittelenko vain?

Tiedän.
Sinulla on monta hiton suurta tressiä aiheuttavaa tekijää tällä hetkellä.
Terveys, kaverit, raha-asiat… jnw..
Eikä ihmissuhde asiat todellakaan ole muutenkaan ollut ykkös prioriteettisi,
Mutta olenko itsekäs
Jos pyydän että olisit minulle rehellinen,
Ja muistaisit välillä olemassa oloni myös positiivisesti.?

Onko väärin ikävöidä hyviä hetkiä
Ja aikoja rakkaansa kanssa?

20.10.2019 17.20

Olet siinä metrin päässä kyllä fyysisesti.
Mutta ajatuksissasi olet aivan jossain muualla.
On suhteellusen hiljaista ja olemme kahden
mutta sinä et edes kuule jos kysyn sinulta jotakin.
On positiivista että sait nukuttua.
Olet ollut tänään pirteämpi kuin moneen aamuun…
Jotenkin sekin nyt kummastuttaa.
Kun olet samalla silti jotenkin outo… etäinen.
Et ärjynyt herätystä,
Ja juttelet minulle aivan samoin
kuin olisin kuka tahansa kavereistasi.
(Tahtoisin lähellesi, ja tuntea olevani paljon enemmän…
uskotusi, rakastettusi..

Tiedät että lähden täältä tänään
Enkä tule luultavasti useaan päivään takaisin.
Ja tiedät sanomattakin
Että erossa oleminen on minulle aina hankalaa aikaa .
Sinun pitäisi tietää
etten ole varma meistä,
Ja väkisinkin mietin mitä teet täällä
kun en ole paikalla…
Näet kyllä kuinka katson sinua odottavasti.
Silti et sano mitään lohduttavaa tai piristävää
puhumattakaan että silittäisit minua ..
Oikeasti et taas edes puhu mitään
jollen kysy jotakin…
Et kysy pääsetkö mukaan,
Et milloin tulen takaisin…
Kysyit monelta lähden…
Ihan kuin vain odottaisit että häivyn seurastasi…

Olemme kahden ja on aivan hiljaista.
Molemmat näpyttävät puhelintaan.
Minä kirjoitan tätä tekstiä apeana ja katselen sinua sivusilmällä…
Ja sinä… no, en edes halua kuvitella mitä nytkin sovit viesteissäsi…
Jonkun kanssa..

Minun pitäisi olla iloinen että kaverini pyysivät mukaansa mökkeilemään,
Saunomaan grilllaamaan,
Pitämään hauskaa…
Minun Pitäisi riemuita,
mutta en riemuitse..
Sydämeni itkee ja sieluni huutaa hiljaista tuskaansa..
.saan taistella etten sano mitään..

Tiedän hyvin
että pian puhelimesi ja ovikello huutavat taas tasaiseen tahtiin…
Yritän olla tässä ihan ”normaalisti”
(Vikka en tiedä miten voisin ollanormaali siÄisestä taistelustahuolimatta…)

Heräilen tässä pikkuhiljaa ”koomastani”
Ja odotan…
Tiedän että kohta pyydät minulta palvelusta,
Kauppaan juoksemista…
En haluaisi mennä mihinkään
En ennen kuin puhumme, selvitämme asiamme…
Ja samalla kuitenkin
tiedän jo nyt vastaavani …
”Tietysti kulta”
(Kulta, Yksi niistä sanoista jota sinä käytät vain kiihkoissasi ollessasi halutessasi minulta nautintoa..)

21.10 kello 2.30

Istun kaveri pariskunnan luona
Tuijotan tulta ja mietin..
Tuolla tuo pariskunta tuhisee,
kädet toisensa ympärillä,
Nukahtivat toista silmiin katsoessaan, onnellisena hymyillen..
Minä taas itken …

Minulla on helvetimmoinen ikävä sinua.
Vaikka näimmehän me vielä muutama tunti sitten..
En kuitenkaan nyt ikävöi sitä mörköä mikä sinusta on taas tullut,
Ehei. ..
Kaipaan ja ikävöin sitä miestä
Joka olit kun tulit takaisin elämääni…
Ja koko alkuvuoden..
Sitä miestä
Jolle voin puhua kaikesta,
Johon tiesin voivani luottaa täysin,
jonka kanssa sain nauraa hykertää pitkät yöt
Joka katsoi minua usein kun en huomannut
Ja tekk sen hellästi hymyillen…
Miestä jolle olin ainoa oikea nainen…
Miestä jota rakastan enemmän kuin ketään koskaan…

Et edes tullut saattamaan minua ovellesi kun lähdin,
Et antanut suukkoa ja iskenyt silmää..
Etkä kysynyt mitään paluustani.
Et edes vastannut heippa-sanaani…
Olen typerä kun edes odotin sitä..
Odotin taas edes vähän huomiotasi.
Sinulla ei ollut nytkää aikaa siihen mitä kaikkein eniten kaipasin…
Oli ”tärkeämpää” hymyillä puhelimelle..
Kun ovi meni kiinni,
Sinä varmaan huokaisit helpotuksesta…

Olen kokenut tämän jo…
En tiedä kestänkö sitä uudestaan.
Tiedän jo syvällä sydämessäni mitä luultavasti tulee tapahtumaan…
Tulen menettämään sinut pala kerrallaan elämästäni.
Tulen menettämään ihmissuhteeni kanssasi ensin
Myöhemmin koen taas kuinka pohjaton rakkauteni muuttuu vihan ja surun kautta kylmäksi katkeruudeksi

Sinä haluat pois sydämestäni.
Eikä minulla ole valtaa estää sinua.
Eikä minulla koskaan ole voimaa taistella yksin ettei näin tapahtuisi.

Olen luvannut sinulle

– Jöydät jotain aidompaa ja oikeamalta tuntuvaa muualta kuin mitä meillä on…
– Jos tapaat naisen johon tunnet syvää himoa ja kunnioitusta minua enemmän
– Jos jok saa sinut ylös masennuksestasi ja takaisin raiteillesi
Ja tärkeint kaikesta
– Joka hyväksyy sinut täysin ja päästää sinut sydämeensä ja elämäänsä
Johon voit luottaa ja jonka sinä uskaltaudur laskemaan suojamuurisi sisälle
Ja jonka kanssa KAIKKI ei ylipäätään
olisi näin helvetin hankalaa…
Niin
Minä en käy hankalaksi,
anomaan sinua miettimään tai sotkuisesti haukkumaan ja riitelemään…
Vaan minä annan sinun mennä…
Vaikka sinusta ja meistä luopuminen sattuu jo ajatuksenakin saatanasti…
Ja vaikka se tulee olemaan ehdottomasti vaikein koskaan miehiin liittyvä tekemäni päätös.
Vaikka minä tulen hajoamaan pieniksi palasiksi…
Silti teen sen
Koska sinä olet sen arvoinen
Haluan että edes sinä saat mahdollisuuden tulla onnelliseksi..
Koska minä
Rakastan sinua.

”Rakkaus muuttuu ajan kanssa alkukiihkosta luottamukseksi ja turvallisuudeksi, välittämiseksi”
Niimpä niin,
Kirjoihin laitettua skeidaa.
Rakkaus sattuu paljon enemmän ja kauemmin kuin luoti…