Sinulle rakas

Oon ollut jo pitkään siinä ”onnellisessa” asemassa et mullon ihana mies.
Halusin hänelle kirjoittaa tunteitani.

Kiitos kulta et oot olemassa ja edelleen mun elämässä mun miehenä.
Kiitos kaikestam
Näistä jo menneistä vuosista.
Pitkä matka on jo kuljettu yhdessä…
Vaikka hetkittäin en sitä muista osoittaa,
En ole koskaan lopettanut rakastumasta suhun… uudelleen ja uudelleen…
Enkä usko että se koskaan loppuukaan…

Onhan meillä kahdella ”helvetin vaikealla persoonalla” ollut suhteessamme helvetin tressaavia hetkiä ja asioita mutta minä (ainakin) muistan paljon enemmän niitä hauskoja ja hienoja asioita ja tapahtumia.
Ne hyvät muistot on niitä ns. elämän vihreitä Muistoja joita voin sitten muistella tyytyväisenä taivaalle tuijottaen ja tyhmästi hymyillen vanhoilla päivilläni kiikkutuolissa.

Ennen sun tapaamista olin pelkkä tyhjä kuori.

Rakkaus pelotti meitä molempia ja (varsinkin sinä) taistelimme niitä tunteita vastaan pitkään.

Minä taas en välttämättä tiennyt edes mitä se sellainen rakkaus on.
Saati miltä sen pitäisi tuntua.
En tiennyt voisinko edes tuntea aitoa ja oikeaa ns pyyteetöntä rakkautta.

Luulin aina etten saa luottamusta muihin enkä edes ansaitsisi hellyyttä, luottamusta ja rakkautta.

Nyt olen kiitollinen elämälle kun olen niin onnellisessa asemassa että syvään rakkauteeni myös vastataan.

Luotan viimeinkin että minun kanssani tahdotaan olla mun itseni ja tunteidemme vuoksi.

Oot hyvinkin erilainen kuin kukaan muu niistä miehistä joita olin tavannut aiemmin elämässäni.
Sait alusta asti mut nauramaan (myös hihittämään kuin pikku-tyttö)

Sun kanssa mun on turvallinen ja muutenkin tosi helppo ja hyvä olla.

Kuuntelit alkuaikoina ”suhteellisen kiltisti” kaikki mun valitukseni aiemmista miehistäni. Ja Aivan liian pitkään
Jouduit ”siivoamaan muiden jättämiä henkisiä patoutumia”.
(Samalla kun itse en sietänyt kunnolla kuulla sanaakaan sun aiemmasta elämästä)

Ryyppäsimme ja sekoilimme ensimmäisinä vuosinamme hyvin paljon.
Ja
Aivan liian monta kertaa kävi niin ”hauskanpito iltamme” aikana ensin meillä oli mukavaa, sitten yhtäkkiä huusimme toisillemme julmiakin asioita suunnattomassa kännissä ovet paukkuen ja sitten aamulla krapulaisena yritimme sylikkäin muistaa miksi edes riitelimme.
Siihen aikaan en iki-maailmassa tahtoisi takaisin.

Ihastuin heti sun suoruuteen tekemisissäsi ja ehdottomuuteen puheissasi.
Kohtelet pääosin mua kuitenkin samanvertaisena.
Ja Naisenasi.

Opetit mulle mitä on aito toisesta välittäminen
Ja mitä on oikeanlainen kunnioitus ja arvostus parisuhteessa.
Elin ennen suhdettamme vain itselleni ja juoksin aina kaikkia ongelmiani karkuun.

Olet yrittänyt opettaa mulle miten avaudutaan, puhutaan ja pysähdytään.

Minulla oli pitkään ”pakon-omainen tarve” miellyttää sinua ja muita ihmisiä.

En osannut kunnioittaa ketään enkä tainnut hetkittäin välittää kenestäkään saati että olisin arvostanut maailmassa mitään/ ketään.
En osannut välittää kunnolla edes itsestäni.

Samalla kun luotin ihmisiin liikaa,
En luottanut yhtään mihinkään/kehenkään enkä näyttänyt itseäni, pelkojani ja haavojani sinullekaan kovin avoimesti.

Yritin pitkään esittää sulle/ kaikille ”kovempaa ja varmempaa rooliinsa ja sun elämään täysin sopivaa tyttöä”.
Näit kuitenkin nopeasti mun esityksen läpi.
Onneksi.

Kiitos että opetit mua tajuamaan tilanteeni ja lopulta jopa uskalsin luottaa…
Ensin itseeni
ja sitten paljon myöhemmin sinuun ja suhteeseemme.
Luotan suhun ♡♡

Muistathan kulta oikeesti AINA
(toivottavasti myös riidan tullen niitä typeriä itkupotkuraivareita kuunnellessasi. )
että sä olet MUN ELÄMÄNI SUURIN RAKKAUS.
ja kaikista kriiseistämme huolimatta olet ollut mulle ihan helvetin tärkeä jo vuosia.

Luulen tuntevani itseni ja tietäväni että
Sä tuut Aina olemaan syvällä sydämessäni ikuisesti
vaikka tiemme joskus tulevaisuudessa erkanisivat toisistaan. (syystä jota mä en edes halua arvailla.)
En tule koskaan vihaamaan sinua.
Olet nyt jo antanut mulle elämäni ylivoimaisesti onnellisimmat hetket.

Me ollaan soudettu ja huovattu helvetisti edes takasin suhteessamme…
(Läheistemme pyöritellessä päätä ihmeissään (ja huolissaan) vieressä.
He ansaitsisivat mitalit ja rauhan-palkinnot.

Suhteeseemme on mahtunut niin Räiskyviä huuto-riitoja, mökötystä, ”Ongelma tilanteita” että muitakin ”kriisejä” paljon.

Emme todellakaan aina ymmärrä toisiamme.
Olemme niin erilaisia.
Kuin halla ja etelätuuli.
Kaiken sen jälkeen me olemme kuitenkin yhä vieläkin ME.

Tahdon olla lähelläsi ja sun muija elämäni loppuun asti.
Ja tahdon seisoa rinnallasi ottamassa vastaan sen mitä maailma meille sitten tulevaisuudessa ikinä tarjoaakin.
Tahdon olla läsnä ja tukemassa elämässäsi niin ilon, vihan kuin surunkin hetkillä.
Taistelen kanssasi viimeiseen korttiin..
Pysyn sun lähellä vaikka haastajanamme olisi koko muu maailma.

Tajusin viimeistään pari vuotta sitten etten enää osaa
enkä edes halua yrittää kuvitella elämääni ilman sinua.

Sun asunnostasi on tullut vuosien varrella mun oma paikka.
MUN KOTI.
Ja Vain koska sinä olet kanssani tehnyt siitä kodin.
Siinä kaksiossa on ikuisesti onnellisia muistoja.
Ja mun on tosi hyvä olla siellä kanssasi.
Kotona.

Vaikka meillä molemmilla onkin omat elämämme ja omat murheemme ja huonot kautemme niin
Me autamme toisiamme omalla tavallamme unohtamaan ja kestämään ”kiireisen elämämme” tressin.
Usein me jaamme elämän vaikeatkin ajatukset, tunteet ja myös ne pahat olomme toisillemme kiukuttelemallam

Meidän yhdessä olo on meidän päätös ja valinta.
Ja outo elämämme on ”vain” meidän elämää.
Se elämä on Meidän kahden yhteinen päätös..
(Vaikka välillä jo tuntuikin siltä että koko kotka tiesi meitä paremmin miten meillä oikeasti meni.. jotkut kuulemma löivät vedonlyöntiä kauan jaksamme tällä kertaa toisiamme…)

Vaikka usein elän tunteilla ja räyhään sulle turhistakin asioista ja kiukuttelen ”teini- prinsessamaisesti” välillä sairaan mustasukkaisenakin
niin tiedoksesi
etten enää aio juosta karkuun vaikeidenkaan asioiden selvittelyä.

Enkä ylipäätään ole lähtemässä enää yhtään mihinkään elämästäsi.
(Ellet itse sitten itse joskus eroamista tosissasi halua.)

Luovun sinusta myös siinä tapauksessa että sinusta tuntuu siltä että olisit onnellisempi ja tyytyväisempl elämässäsi ilman minua.

Rakkaus on huolehtimista, ohjaamista, tasapainon löytämistä ja toiselle kaiken hyvän tahtomista.
Rakastan sinua ja haluan vain että sinä olet elämässäsi onnellinen.

Lupaan alkaa ajatella enemmän asioita sunkin kannalta
Ja yritän toimia enemmän Yhteisen hyvän ja tulevaisuuden kannalta.

Voisimme molemmat opetella miettimään asioita
Tunteiden sijaan välillä myös puhtaalla järjellä
(Kyllä minullakin on aivot vaikkei siltä aina todellakaan näytä.)
ja ”ehkä vielä joskus” opimne
Myös puhumaan ja välttämään ylireagointia.

Haluan oppia sinulta taidon olemaan ajattelematta ongelma tilanteissa aina heti sitä kaikkein pahinta vaihtoehtoa.
Ja sen että pienien asioiden takia on aivan turha yö-unillaan menettää.

Menneelle emme voi mitään
ja tulevaisuutta on turha tressata.

Kanssasi olen kasvanut aikuiseksi ja opettelen pitämään puoleni.
Olen opiskellut käyttäytymään aikuismaisemmin ja ajattelemaan muutakin kuin itseäni.

Olen laskenut kanssasi vihdoinkin sen aiemmin hallitsevan muurin pois ympäriltäni.

Vaikka et ehkä usko niin aidosti
Haluan oppia taas innostumaan asioista.

Tiedän että minun pitäisi myös oppia olemaan läsnä ja sosiaalisempi.

Tahdon olla avoin ihan kaikista asioistani sulle.

Pyydän nyt vielä kerran anteeksi niistä kaikisra tekemistäni paskamaisuuksista.
Olen aidosti pahoillani.
Vannon vaikka käsi mustalla raamatulla etten enää koskaan tahallani satuta sua, valheillani.

Ennen lähtöäni olimme vihdoin taas tilanteessa jossa voimme nauraa yhdessä sylikkäin.
Toivon että ”uskaltaisimme” vielä joskus puhua rennosti ihan mistä tahansa.
Emme ole koskaan oikein osanneet istua alas puhumaan ä asioista rauhassa ja asiallisesti.

Meidän molempien pitää nöyrtyä ja oppia pyytämään toiselta anteeksi ja apua.
Minä ainakin lupaan jatkossa pysähtyä ja kysyä apua sulta
(Ja jo ennen kuin olen jotain taas mokannut totaalisesti ajattelemattomuuttani).

Olen yrittänyt myös oppia pysähtymään ja keskittymään ihan kuuntelemaankin vastauksiasi/ ehdotuksiasi elämäämme ja ongelmiimme.

Oon opetellut siedättämään mieleni myös hyväksymään toisenlaisiin mielipiteisiin kuin omani ovat.

Opettelen kuuntelemaan sua Ilman et samantien otan sanasi henkilökohtaisena loukkauksena ja puolustaudun (joko alkaen mököttämään tai äänekkäästi lähtemällä ulos, yleensä ovet paukkuen. )

Vaikka emme olekaan täydellisiä ja suhteeseemme on kieltämättä mahtunut ikäviäkin asioita niin pää-sääntöisesti olet tehnyt musta vuosien varrella elämääni tyytyväisen hyvinkin onnellisen NAISEN.
Oon hetkittäin onnellisin ihminen koko maailmassa.

Sä oot karusta ulkokuoresta huolimatta ihanin, kiltein ja lempein ihminen jonka tiedän.

Elämämme vaikeinakin hetkinä sä oot uskonut muhun, ja auttanu ja tukenu mua ja mun kasvua ihmiseksi

Olet auttanut mua luomaan itsestäni monin kerroin
vahvemman, paremman ja ehjemmän itseään ja muita oikealla tavalla kunnioittavan aikuisen ihmisen.
(myönnän kyllä,
Vieläkin käyttäydyn välillä suuttuessani/kännissä/ mustasukkaisena huonosti ja
”kuin pahainen kakara”:…)
Kiitos. Kaikesta.

En mä oikeesti kaipaa mitään nimitystä,
Enkä kaipaa hotellihuoneita,
pariisin matkoja tai Luxus aamiaisia tullakseni onnelliseksi.

Sun lähellä pääseminen usein riittää.
Syliisi tuleminen ja (mulle outo) keskustelu,
Rehellinen ja suora katse silmiisi ja pysähtyminen
pystyy pitää mut tyytyväisenä
huonoinakin päivinä.
Aito hymysi.(
Kuten äidilleni sanoin joskus niin sä olet mulle kuin 10 rauhoittavaa lääkettä sylikkäin ollessamme.)
Läheisyys vie multa kaiken negatiivisen mielestäni pitkäksi aikaa.

Oot ”mokoma” tehnyt musta läheisyyttä kovasti kaipaavan romanttisesti hupsun halinallen.
Ja sellaisen ihmisen joka välillä huomaa tuijottavansa hymy huulillaan ja kyynel silmässään nukkuvaa miestään..

Vaikka elämässämme tapahtuu taas kerran koko ajan mitä ihmeellisempiä asioita niin tyytyväiseksi ihmiseksi tulemiseen minä tarvitsen vain
Herkkää aikaamme ja ihan meidän tavallista arkea nauruineen ja suruineen
Ja jopa kaikkine ihmisineen.