Feeling kinda lucky !
Ompas taas ollut aivan yli-ihania päiviä ! Näitä lisää KIITOS ! ^_^ .. Poika meni mummulaan viikonlopuksi ja itsehhän olen kuluttanut vapaa-aikani ystäviin ja tottaki siihen toiseen <3 Jotenkin rauhallinen ja hyvä olo, eikä pänsisälläkään kukaan ylimääräinen huutele! Ei kiirettä, ei aikatauluja, ei mitään muuta kuin mitä itse haluan tehdä ja välillä se on kyllä mukavaa ja rentouttavaa ! 🙂
Syömiset ovat pysyneet hyvin hallinnassa, mikä on myös yksi syy tähän hymyyn!
Makkari olisi sillä mallilla että pitäisi käydä kittiä ja pohjamaalia hakemassa vaan enpäs ole vielä saanut aikaiseksi, ehkäpä huomenna :)Sitten pääsee testaamaan miten Taija näitä hommia tekee. Hahah veikkaampa että sanomista tulee vaan ainahan sitä oppii uutta ja silleen 😀
Oijoi ! loihdimpas jälleen hyvän suolaisen piirakan josta itse vain yhden palasen maistoin : > ja jälleen se oli TODELLA hyvää. Myös raikkaan digestivekakun loihdin tuossa yksi päivä ja sekin oli erittäin namia :3
Perjantai sujui nätistinäppärästi kämppää järkkäilessä ja illalla lenkkeilyn parissa. Saatoin samalla vahingossa jammailla kun Sentencediä kuuntelin ! Hoo oli yön töissä ja yksin jouduin nukkumaan vaan olihan se ihanaa kun toinen aamulla tulee viereen ja saa itse vielä hetken nukkua <3 parhautta.. sanoisinko ;)
Lauantaina päätimme lähteä katsomaan Apulantaa Nivalaan !
Keikka oli jälleenkerran mahtava ja fiilis yleisöllä hyvä ! Itse olin kuskina vaan se ei menoa taaskaan hidastanut ollenkaan. Tänä aamuna tosin tuntui että olisi ollut rapula itsellänikin, vaan kummasti tuo salarakkaani kahvi auttoi minua heräämään! Tosin olisin voinut jäädä sen toisen viereen vielä nukkumaan vaan kun äkkiä tulee huono omatunto jos nukkuu liijan kauvan. vai voiko sitä edes liijan kauvan nukkuakkaan ? :D Lähdin siis siitä ystävälleni aamukahville ja annoin toisen jatkaa unia :) . Tähän omalle kämpälle kuin pääsin niin heti ajattelin että kirjoitampas nyt kun vielä yksin olen eikä tarvitse mennä minnekkään ! Tosin.. ikinähän ei voi siivota liikaa! eihän ? ;) Tottakai perheet jossa on enemmän lapsia yms. niin siellä varmaan eriasia vaan meillä tämä siivous on hyvinkin helppoa koska samassa osotteessa asuu vain kaksi (okei no se kolmas majailee täällä myös) vaan se onneksi on niin siisti että ei sen jälkiä tarvitse siivoilla :D saapa nähdä kun yhteen muutetaan (kyllä. asiasta on puhuttu ja suuniteltu myös) että miten siivoilut siellä ja muutenkin pyykinpesut yms hommat koska itsehhän olen erittäin tarkka esimerkiksi pykkien pesusta ja kuivumaan laittamisesta koska siinäkin on tietty järjestys miten se tehdään ja muu tapa EI kelpaa kuin tämä minun tapa :D .. noh eiköhän sekin asia sitten selviä !
Tänään olisi tarkoituksena ofcourse siivoilla mutta sitten myös reenailla senverran että huomenna taas tuntuu että jotakin on tehnyt. Huomenaamulla olisi herätys taas kello 06.00 (yritän muuttaa rytmiäni) tarkoituksena olisi saada pää tajuamaan että aamut on ihan kivoja (VIHAAN aamuja) .. yhä tavoitteena päästä aamulenkille. Vielä olen ajatukselle nauranut (salaa toivonut) mutta faktahan on että kun aamulla käyt siellä pihalla jolkottelemassa niin se omakaunispää heräisi paremmin ja mieli olisi virkeänä ! siinäkin tosin taas se vaara että menen vähäksi aikaa lukemaan päivällä kirjaa ja nukahdan. Hoo on muutaman kerran tullut sisälle ja yllättänyt minut nukkumasta ja herättänyt kesken maketten torkkujen. NOKUN nukkuminen on kivaa ! tai yöllä kukkuminen :D kyllä musta normaali saadaan ! no eikä saada, vaan anyways pakko saada rytmiä paremmaksi !
Nyt pitää kyllä alkaa tekemään jotakin kivaa. esim… lukemaan :)
-Taija-