Matriculation

Kiire on nielaissut mut sisuksiinsa. Mulla on tämän lukukauden aikana puolitoista kurssia, mikä tarkoittaa sitä, että joka toinen viikko mulla on kaksi tutoriaalia ja joka toinen vain yksi. Kuulostaa rennolta, mutta koska jokainen tutoriaali on samalla esseen deadline, tekemistä riittää. Heti tuon edellisen postauksen kauhuesseen jälkeen jouduinkin sukeltamaan Rooman imperiumin lain maailmaan, mutta onneksi lauantaina oli hyvä syy olla lukkiutumatta kirjastoon, nimittäin matriculation.

Matriculation on siis yksinkertaisuudessaan seremonia, jossa meistä tehtiin virallisia Oxfordin opiskelijoita. Englannissa Oxfordilla ja Cambridgellä on tämä perinne sekä naapurisaarella Trinity College Dublinilla. Käytännössä me siis marssittiin tien toiselle puolelle Sheldonian-teatteriin, meille sanottiin muutama sana latinaksi ja sitten englanniksi meidän toivotettiin tervetulleeksi Oxfordin yliopistoon.

Pukukoodi oli niin kutsuttu sub fusc, eli siis tuollainen stereotyyppinen musta kaapu. Asuun kuuluu myös sellainen amerikkalaisista high school -elokuvista tuttu musta lätsä, joka näkyy ylläolevassa kuvassa puhujanpaikalla seisovan vara-deanin (vai mikä titteli nyt olikaan) päässä. Me ei kuitenkaan saada laittaa tätä lakkia päähän ennen kuin valmistujaisissa, ja huhun mukaan voi saada 50 punnan sakon jos niin tekee julkisella paikalla. Tätä päähinettä eli mortar boardia täytyy kuitenkin kantaa koko ajan mukana. Sub fusc on myös loppukokeiden pukukoodi, ja vanhempi opiskelija kertoi, että mortar board toimii hyvin penaalina koesalissa, heh.

Balliolin oikislaiset, eli Team Timmy! Meillä on ihan paras porukka, ja yleensä ollaan vähän rennompina kuin tässä, heh.

Tässä pientä esimakua virallisista matriculation-kuvista. Kuvassa on siis kaikki meidän collegen ensimmäisen vuoden opiskelijat.

Kuulemma matriculationista ja sen tarpeellisuudesta käydään vuosittain kiivaita keskusteluja, joten voi hyvin olla, että muutaman vuoden päästä tätä perinnettä ei enää ole. Tämä oli kyllä mun mielestä tosi hauska ja meidän fukseja yhdistävä kokemus, ja vietettiinkin koko loppupäivä yhdessä. Esseistä huolimatta on siis ollut aikaa elää tätä Oxford-elämää kirjaston ulkopuolellakin.