Huomioita Oxfordista
- Murukahvi on mitä ilmeisimmin ihan oikeaa kahvia, tai ainakin sitä juodaan täällä enemmän kuin missään. Myös meidän collegen kahvilasta – eli pantrysta – joutuu filtterikahvista pulittamaan tuplasti enemmän kuin murukahvista, joka on yhtä kitkerää kuin minä sen juotuani.
- Ilotulitteet kaikuvat aika uhkaavasti vanhoista rakennuksista. En ole nähnyt yhtäkään rakettia, mutta oon kuullut niiden paukkeen jo vaikka kuinka monta kertaa. Oli siis Halloween ja Guy Fawkes – ihan hassua edes ampua raketteja muuten kuin uutena vuotena.
- Monet Oxford-ennakkoluulot on todistettu vääriksi, mutta aika monet pitävät kyllä myös paikkansa. Erityisesti mitä tulee vaatteisiin. Professorit muistuttavat Harry Potter –cosplay –armeijaa pienine pyöreine silmälaseineen, värikkäine kravatteineen (tai rusetteineen) ja nilkoissa hulmuavine tummine viittoineen. Kauluspaidat, tweed-kangas ja Oxford-kengät kuuluvat monen opiskelijankin arkiasuun.
- Tescon hummus on mun uusi lempiruoka. Niitä on miljoonaa eri makua, ja oon päättänyt kokeilla joka makua. Tämän hetkinen lemppari on härkäpapu-parsa-minttu-hummus, nam!
- Huhujen mukaan Emma Watson oli viikonloppuna Oxfordissa. Näin joskus yläasteikäisenä unta, että mä ja Emma oltiin parhaita ystäviä, muttei (vielä) tällä kertaa tavattu ja päästy luomaan tätä vuosituhannen ystävyyttä.
- Aika kuluu mahdottoman nopeasti. Olen ollut täällä reilun kuukauden, mutta ensi vuoden asumisjärjestelyt ovat jo alkaneet, ja tänään alkoi 5th academic week, joka on tunnettu 5th week blueseistaan. Meitä varoiteltiin jo Fresher’s weekin aikana, että puolivälissä lukukautta iskee helposti stressiahdistus, kun töitä on paljon ja lukukautta vielä monta viikkoa jäljellä. Nytkin unettaa niin, että kirjoitin ensin otsikkoon ’Oxrofidts’ kun tarkoitin ’Oxfordista’…
- Blueseista huolimatta on aina ihmisiä, joiden kanssa juoda vaniljateetä, jutella aamunsarastukseen tai lähetellä mannertenvälisiä kirjeitä, eli yleisesti ottaen kaikki on aika hyvin.
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.