Arrival

Olen täällä. Oxfordissa ja taas blogimaailmassa. Kesä oli pitkä ja vaihderikas, mikä tarkoitti tälle blogille erittäin hiljaista alkua, mutta eiköhän tämä tästä rutiinien syntymisen myötä lähde käyntiin.

Lento meni ihan rennoissa tunnelmissa ilmais-Cosmolle naureskellen ja satunnaisesti julkista oikeutta tankaten, mutta Heathrow’lla iski jännitys. Onneksi ja mitä ihmeellisimmän sattuman kautta törmäsin bussipysäkillä AC-kaveriin Annaan, joka oli myös tulossa Oxfordiin ja uskalsin vähän rentoutua. Heippailtiin Oxfordin päässä kun suuntasimme omiin suuntiimme, mutta sovittiin, että tarjotaan toisillemme vertaistukea vielä Fresher’s weekin aikana.

En voi vieläkään oikein uskoa, että olen täällä. Tai oikeastaan en voi vieläkään uskoa sitä että pääsin sisälle. Mun asennetta tänne hakemista kohtaan kuvastaa aika hyvin sanonta: ”If you aim for the moon, you’ll land amongst the stars.” Paitsi että Oxford oli mun kuu, ja oletin päätyväni sinne tähtien joukkoon. Tiedän olevani valtavassa käännekohdassa elämässäni, mutten vielä tunne sitä, en ole sisäistänyt sitä, että tämä vaihe ja tämä kokemus alkaa nyt.

***

En ole vielä ehtinyt moikkaamista pidemmin jutella kenellekään täällä, avaimen hakemista ja Primarkin myyjää lukuunottamatta. Ehdin kuitenkin jo purkaa kaikki tavarat, laittaa valokuvia seinälle ja soitattaa Synkkien laulujen maata, joten tämä huone alkaa näyttää jo omalta.

Huone on halvimmasta luokasta ja aika pieni siis, mutta mulle aivan tarpeeksi suuri. Kun on kaksi vuotta jakanut huoneensa kolmen muun kanssa, sitä tyytyy vähän pienempäänkin. Mulla on täällä huonessa sänky, yöpöytä, työpöytä, nojatuoli, hyllyjä, vaatekaappi ja lavuaari. Vessa löytyy ihan naapurista, ja pienenä yllätyksenä täällä on myös kylpyhuone. Siis kirjaimellinen kylpyhuone, jossa ei ole suihkua ollenkaan. Aivan ihanaa miettien esseestressiä ja rentoutumista, aivan kamalaa ajatellen treenin jälkeistä hiustenpesua… Brittiläinen tyyli jatkuu mun huoneen kokolattiamatossa (näyttää mukavan uudelta ja puhtaalta) ja erillisissä kylmä- ja lämminvesi hanoissa. Ikkunoihin on onneksi sentään lisätty sisäpuolelle toiset ikkunat, eivätkä ikkunaverhot (yllättävän kivat nekin) ole vielä heiluneet tuulessa, mitä näki yllättävän paljon Walesissa.

Kävin iltapäivällä jo kaupungilla, ja siellä turistivirrassa vaeltaessani fiilikset heiluivat aivan suunnattomasta hyppypomppuinnostuksesta (”mä oon vihdoin tääääällääää!”) ihan jäätävään jännitykseen (”mitä mä olen mennyt tekemään…”). Yleisesti mulla on kuitenkin ihan mieletön fiilis, vaikken oikein tiedä mitä ensi viikolla tapahtuu, saati sen jälkeen, enkä tunne melkein ketään koko kaupungissa.

Kaupungilla pyöriessäni suuntasin ensimmäisenä Primarkiin (mama taught me well). En löytänyt mitä etsin, mutta löysin kaksi tyynyä ja niille tyynyliinat, aluslakanan, hammaslankaa ja kolme paria sukkiksia. Aika hyvä saalis, ja tyynyt kainalossa olikin hyvä jatkaa ostamaan kyniä. Nyt mulla on 28 uutta Stabiloa ja 15 kuulakärkikynää. Iloisuus. Ruokakauppareissu ei koitunut yhtä voitokkaaksi, koska Tesco meni jo viideltä kiinni (??!?) ja siellä sulkemiskuulutusten lomassa unohdin koko kauppalistan ja ostin lähinnä papuja ja maapähkinävoita.

Nyt täytyy seikkailla ja kysellä miten saan netin toimimaan ja monelta huomenna täytyy herätä. Hämmennys, mutta rauhallinen tyytyväisyys. 

UPDATE// Kävin kysymässä wifin salasanaa, mutta löysinkin vanhempani, sain itsetehtyjä suklaakakkua ja tutustuin uusiin ihmisiin. Tähän voisi ehkä tottua.