Kuudes viikko. Sweet sixth, tai siltä musta ainakin tuntuu, sillä nyt elämä hymyilee. Ja niin hymyilen minäkin.

Viimeiseen viikkoon on kuulunut kaikenlaista. Oli kahden esseen viikko, eli vietin paljon aikaa kirjastossa lukien ja treenasin sormilihaksia hakaten näppistä (nautitusta kofeiinimäärästä riippuen) enemmän tai vähemmän raivokkaasti. Ehdin kuitenkin myös maalata naamani mustavalkoiseksi college-kemuja varten, hengailla lähes 30 vuoden YK-uran tehneen Sam Dawsin kanssa, hikoilla zumbassa, osallistua Pray For Paris –solidaarisuusmarssiin, hakea ensi vuoden asuntoa (7 kämppiksen kanssa! ja hinta pyörii samoissa kuin yksiö stadissa, ah autuutta), toljottaa liikaa Netflixiä (Master of None = rakkaus) ja tulla valituksi yliopiston Amnesty Societyn viralliseksi valokuvaajaksi. Alkaa vihdoin tuntua siltä, että Oxford on home away from home (away from home).

Myös opiskelu alkaa sujua paremmin. Ei, en vielä vetele mitään Firstejä esseistä, mutta oikeustapausten lukeminen alkaa pikkuhiljaa muistuttaa enemmän lukemista ja vähemmän panikointia, ja sen sijaan, että tutoriaaleissa yrittäisin maastoutua sohvaan, osaan satunnaisesti jopa vastata kysymyksiin. Odotan myös seuraavia viikkoja, sillä luetaan perustusoikeuden kurssilla ihmisoikeuksista, ja on vähän sellainen olo että vihdoin päästään tositoimiin! Kävin muuten perjantaina inspiroitumassa Amicus-järjestön infotilaisuudessa. Mä olen kuitenkin neljän vuoden Amnesty-aktivisteilun aikana ehtinyt kerran jos toisenkin kampanjoida kuolemantuomiota vastaan, ja oli yksinkertaisesti mahtavaa saada konkreettinen todiste siitä, että voisin potentiaalisesti tehdä uran siitä, mitä olen tähän asti tehnyt täysin ilmaiseksi. Ei mulla oikeasti ole haisuakaan, mitä haluaisin tehdä kandiksi valmistuttuani, mutta kyllä miljoona kertaa mieluummin lähtisin Mississippiin työskentelemään kuolemaantuomittujen kanssa kuin lähtisin Cityyn investointipankkiin tekemään 15-tuntisia työpäiviä. Amicus olikin siis aika loistavaa idealismiboostia, ja hyvä niin!

PS: Brittikaveri sai mut nauramaan: ”I once accidentally damaged someone’s car in Finland and they threatened to Suomi.” Ehehehehehe.

PPS: Kuten kerroin, mut valittiin Amnestyn valokuvaajaksi. Noh, siksipä ja täysin ilman ironiaa, nämä kuvat on nyt taattua Snapchat-laatua, jes!