Arjen kiirehirviö tuntuu nielaisseen mut sisuksiinsa. Viimeisen viikon aikana on tapahtunut ihan valtavasti kaikenlaista, mutta on tuntunut jotenkin vaikealta avata läppäri muussa kuin esseenkirjoitusmielessä (tai tapittaakseni Ruutua, nyt kun sain sen vihdoin toimimaan ulkomaillakin). 

Ensinnäkin mun lempparein Ellu kävi Englannissa. Kävin Lontoossa viime viikon sunnuntaina, ja tuntui ihan hassulta mennä bussilla illaksi Lontooseen. Siis Lontooseen, siihen samaan kaupunkiin minne ennen suunniteltiin reissua kuukausitolkulla! Syötiin hyvää viatnamilaista, poltin kielenpään ihan turraksi moneksi päiväksi ja käytin enemmän rahaa kahteen metromatkaan kaupungin sisällä kuin Oxford-Lontoo-Oxford-matkoihin.

Kaksi turistia; toinen katsoo reittiopasta ja toinen metrokarttaa.

Mulla oli oikeastaan ihan kunnon Suomi-viikko, koska maanantaina hengailin lähipubissa muiden suomalaisten kanssa (joista 90% kirjoittaa väikkäriään, mulla oli vähän junioriolo) ja tiistaina Ellu tuli yöksi. Musta tuntui kyllä, että mä olin enemmän innoissani tästä tekosyystä turisteilla Oxfordissa ja pakotin raukkaparan poseeraamaan joka kadunkulmassa. Oli muuten ihan mahtavaa puhua suomea; siinä on vain jotain niin vapauttavaa, kun tietää, että voi sanoa mitä tahansa, eikä kukaan ympärillä ymmärrä. Tietysti kannattaa olla tarkkana eikä puhua pahaa kenestäkään, mutta kyllä on hauska ruotia ihmissuhdedraamojen yksityiskohtia julkisella paikalla ilman että kukaan tajuaa.

Tämän lisäksi viime viikkoon kuului armotonta esseen naputusta (essee valmistui tuntia ennen deadlinea – success), illallinen oikislaisten kanssa (ja majoneesituoppi…), älynväläyksiä (mun rapun alimman kerroksen suihku on 46 kertaa parempi kuin se jossa ennen kävin), opiskeluahdinkoa (’en kuitenkaan pääse läpi maaliskuisista kokeista yhyhyy’) ja ihania ystäviä, joiden kanssa voi syödä brietä keskiyöllä suitsukkeiden tuoksussa ja juosta vaatekaupasta toiseen etsien alennuksessa olevia kukkapantoja Halloween-pippaloita varten. 

Yleisesti ottaen menee siis hyvin; välillä kaikki tuntuu vaikealta, mutta se kuuluu asiaan. Eilen tuli täyteen kolme viikkoa Oxfordissa, ja huomaan jo nyt, että rutiinit ja tukiverkosto alkavat muodostua. Näissä tunnelmissa on ihan hyvä aloittaa tämän lukukauden kolmas akateeminen viikko.