Week 1

Huhhuh.

Kyllähän mä osasin odottaa, että alku on vaikea. Koko viime viikko meille oikislaisille naureskeltiin lempeästi, että valitsittepa itsellenne haastavat seuraavat kolme vuotta. Olin kai naiivi, kun ajattelin, että kestäisi nyt ainakin pari viikkoa ennen kuin työtaakka alkaa painaa harteita. No, täällä ’pehmeä aloitus’ tuntuu olevan täysin vieras käsite, ja me päästiinkin heti hommiin.

Todellisuudessa töitä ei oikeasti ole niin kamalan paljoa, mutta parin sivun lukulista vieraalla kielellä vieraasta aiheesta, ja sen perusteella vieraan formaatin esseen kirjoittaminen tuntui lähes ylivoimaiselta. Sinällään lohdullista, että kaikki oikislaiset tunnuttiin olevan ihan samassa jamassa; täysin hukassa ja hereillä kofeiinin voimalla. Myös muiden aineiden lukijat valittivat väsymystä, mitä aamukahdeksan palohälytysharjoitus ei yhtään auttanut. Ymmärrettiin yhdessä miten tuutorit eivät ollenkaan liioitelleet sanoessaan ensimmäisten viikkojen tuntuvat siltä, kuin meidät oltaisiin tönäisty akateemisen uima-altaan syvään päähän räpiköimään.

Niinhän me räpiköitiin, ja pääsin kuin pääsinkin pinnalle. Painoin juuri tallenna-nappia viimeisen kerran ensimmäisessä oikeustieteen esseessäni, joka on kieltämättä huono kuin mikä, mutta valmis. Kokosin kollaasin ensimmäisen yliopistoesseeni kirjoitusprosessista.

Week1.3.jpg1. Epätoivo. Essee puolivälissä, lounastauko law facultylla. Sammakkomainen ilme kuvastaa kauhua siitä, että joudun palaamaan lukusaliin ja avaamaan jälleen Word-tiedoston nimeltään ”Constitutional Week 1 Essay”. 2. Vuoristorataa. Välillä naputan romaanin tuntivauhdilla, ja välillä vietän varttitunteja pelkästään tuijottaen ruutua. 3. Riemu. Essee on valmis, tein lempparinuudeleita ja taustalla soi TikTakin Sankaritar: ”Mä näen tyhjän taistelukentän, pahimman vastustajani tiedän, minusta itsestäni sen löydän.” Koen voittaneeni taistelun.

***

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olen mä ehtinyt tekemään paljon muutakin tällä viikolla kuin vain kärvistelemään kirjastossa. Koska kamera on pysynyt aika visusti laukun pohjalla, päätin jakaa tavallista spontaanempia otoksia kännykän muistista.

Week1.2.jpg

1&2. Oikeustieteellinen tiedekunta ja luentosali. ’Nuff said, vietän täällä aika paljon aikaa. Kakkoskuvassa näkyy vapaaehtoinen luento, jolle malliopiskelijoina mentiin meidän tuutorin suosituksesta. Masokisti mikä masokisti, heh.

3. Tämänpäiväinen Bruce’s Brunch. Kuvan vasemman reunan partamies, Bruce, on meidän collegen chaplain eli kappalainen, ja yleisesti vastuussa niin hengellisestä kuin yleisestäkin hyvinvoinnista. Joka torstai hän järjestää brunssin (lounasaikaan tosin) missä on ruokaa tarjolla ja joku puhumassa jostain ajankohtaisesta tai muuten kiinnostavasta aiheesta. Tänään paikalla oli East Oxfordin kansanedustaja Andrew Smith puhumassa niin turvapaikanhakijoista kuin Labour-puolueen suunnitelmista. 

4. Eilen olin International Relations Societyn eli IRSOC:in lukukauden ensimmäisessä tapahtumassa: Viron ulkoministeri Marina Kaljurandin luennolla. Oli tosi mielenkiintoista ja sain uuden näkökulman Viron politiikkaan. Myönnettäköön, että Viro on lukuisista Tallinna-visiiteistä huolimatta pysynyt mulle harmillisen tuntemattomana, sillä Viro on niin paljon muutakin kuin halvat hinnat ja Sofi Oksasten kirjojen tapahtumapaikka.

Week1.1.jpg

1. Seinä kertoi viisauksia kotimatkalla rautatieasemalta. Esseevaikeuksista huolimatta alan pikkuhiljaa rakastaa tätä pientä mutta turistien täyttämää kaupunkia sekä suurta mutta yllättävän yhteisöllistä yliopistoa. 

2. Dorm 11/8 (miinus Sabina) ♥ Elämä on yllättävän paljon kurjempaa ilman huonekavereita, ainakin silloin kun huonekaverit olivat niin ihania kuin Hellie ja Natasha. Onneksi on Skype ja langaton internet, joka melkein jaksoi pyörittää kaikkia kolmea videota samaan aikaan.

3. Mun pitäisi joskus ottaa muualtakin Balliolista kuvia kuin tästä yhdestä pytingistä. Meillä on valtavan kokoinen ja upean kaunis kampus, ja kaikissa mun kuvissa on yksi ja sama nurkka, huoh.

4. Oon intoutunut opiskelijaelämästä — niin sen hyvistä kuin huonoistakin puolista. Pavut (paremman puutteessa kylminä), ruisnäkkäri, kofeiini ja verensokeria nostattavat hedelmät lasketaan lounaaksi, eikö niin? Heh, ennen kuin kukaan huolestuu, syön oikeasti tosi monipuolisesti ja terveellisesti, naurahdin vain vähän mun parin päivän takaiselle välipalalle.

Elämä täällä on siis aikamoista vuoristorataa. Näin tämän alun varmaan kuuluukin mennä, joten peukut pystyyn — tai sormet ristiin, kuten täällä sanotaan — että opin vielä uimaan tässä yliopiston uima-altaassa.

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään

Iloisuuspäiväkirja

IMG_4620.JPG

Juteltiin joskus tasapainossa pysymisestä ja onnellisuudesta kaverin kanssa, ja kuulin idean kiitollisuuspäiväkirjan pitämisestä (moi Inka!). Eli omaksi piristykseksi ja muistutukseksi voisi joskus olla kiva ajatus kirjata ylös asioita joista on kiitollinen. Näin ensimmäisen luentopäivän päätteeksi ajattelin muokata tätä ajatusta vähän ja kirjoittaa lyhyen listan asioista, jotka tänään saivat iloiseksi.

1.    Oli siis tosiaan ensimmäinen luentopäivä. Ihastuin rikosoikeuteen ja erityisesti meidän Sexual and Non-Fatal Offences –luennoitsijaan, joka ampui yleisöä vesipyssyllä. Parhautta.

2.    Mun Marimekon Converseja kehutaan jatkuvasti ja mun sisäinen unikkomamma herää ja saan tekosyyn jauhaa suomalaisista brändeistä.

3.    Meidän oikisporukka on ihan mahtava; ollaan tosi erilaisia, mutta samaan aikaan kaikki ihan yhtä hukassa ja ihan loistavaa seuraa luentojen välissä.

4.    Olen oppinut juomaan kahvia mustana. Helpottaa elämää, kun ei ole omaa jääkaappia.

5.    Barclaysin pankkikortti saapui postissa, eli saan vuokran maksettua ajallaan ja suoraan paikalliselta tililtä! Syytä juhlaan, heh.

6.    Kaksi ihanaa Atlantin toiselta puolen, Reem ja Maria, lähettivät eilen mulle synttärionnitteluvideon hieman myöhässä, ja vollotin koska mulla on ystäviä jotka jaksavat kuvata videon päätähuimaavista tanssimuuvseistaan ihan mun iloksi.

7.    Kävin illalla FemCamin (=Feminist Campaignin) hengailuillassa ja voi ääks tulin iloiseksi kaikista fiksuista ja ihanista jotka tapasin siellä! Katseltiin YouTubesta spoken wordia ja fiilisteltiin Roxanne Gay’ta – ihan mun porukkaa siis.

8.    Ellu tulee tällä viikolla Englantiin ja mulla on alennuskuponki jolla pääsen Lontooseen moikkaamaan vaivasella viidellä punnalla! Jeejee!

9.    Huomenna on rento aikataulu, eli saan toivon mukaan paljon tehtyä yöunia uhraamatta. Se tosin tarkoittaa sitä, että makuupussiin on kömmittävä jo nyt (lupaan raahautua ostamaan kunnon täkin vielä tällä viikolla). Ciao + iloisia terveisiä!

IMG_4791.JPG

Kuvassa Law Faculty

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään