Huhhuh.

Kyllähän mä osasin odottaa, että alku on vaikea. Koko viime viikko meille oikislaisille naureskeltiin lempeästi, että valitsittepa itsellenne haastavat seuraavat kolme vuotta. Olin kai naiivi, kun ajattelin, että kestäisi nyt ainakin pari viikkoa ennen kuin työtaakka alkaa painaa harteita. No, täällä ’pehmeä aloitus’ tuntuu olevan täysin vieras käsite, ja me päästiinkin heti hommiin.

Todellisuudessa töitä ei oikeasti ole niin kamalan paljoa, mutta parin sivun lukulista vieraalla kielellä vieraasta aiheesta, ja sen perusteella vieraan formaatin esseen kirjoittaminen tuntui lähes ylivoimaiselta. Sinällään lohdullista, että kaikki oikislaiset tunnuttiin olevan ihan samassa jamassa; täysin hukassa ja hereillä kofeiinin voimalla. Myös muiden aineiden lukijat valittivat väsymystä, mitä aamukahdeksan palohälytysharjoitus ei yhtään auttanut. Ymmärrettiin yhdessä miten tuutorit eivät ollenkaan liioitelleet sanoessaan ensimmäisten viikkojen tuntuvat siltä, kuin meidät oltaisiin tönäisty akateemisen uima-altaan syvään päähän räpiköimään.

Niinhän me räpiköitiin, ja pääsin kuin pääsinkin pinnalle. Painoin juuri tallenna-nappia viimeisen kerran ensimmäisessä oikeustieteen esseessäni, joka on kieltämättä huono kuin mikä, mutta valmis. Kokosin kollaasin ensimmäisen yliopistoesseeni kirjoitusprosessista.

1. Epätoivo. Essee puolivälissä, lounastauko law facultylla. Sammakkomainen ilme kuvastaa kauhua siitä, että joudun palaamaan lukusaliin ja avaamaan jälleen Word-tiedoston nimeltään ”Constitutional Week 1 Essay”. 2. Vuoristorataa. Välillä naputan romaanin tuntivauhdilla, ja välillä vietän varttitunteja pelkästään tuijottaen ruutua. 3. Riemu. Essee on valmis, tein lempparinuudeleita ja taustalla soi TikTakin Sankaritar: ”Mä näen tyhjän taistelukentän, pahimman vastustajani tiedän, minusta itsestäni sen löydän.” Koen voittaneeni taistelun.

***

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olen mä ehtinyt tekemään paljon muutakin tällä viikolla kuin vain kärvistelemään kirjastossa. Koska kamera on pysynyt aika visusti laukun pohjalla, päätin jakaa tavallista spontaanempia otoksia kännykän muistista.

1&2. Oikeustieteellinen tiedekunta ja luentosali. ’Nuff said, vietän täällä aika paljon aikaa. Kakkoskuvassa näkyy vapaaehtoinen luento, jolle malliopiskelijoina mentiin meidän tuutorin suosituksesta. Masokisti mikä masokisti, heh.

3. Tämänpäiväinen Bruce’s Brunch. Kuvan vasemman reunan partamies, Bruce, on meidän collegen chaplain eli kappalainen, ja yleisesti vastuussa niin hengellisestä kuin yleisestäkin hyvinvoinnista. Joka torstai hän järjestää brunssin (lounasaikaan tosin) missä on ruokaa tarjolla ja joku puhumassa jostain ajankohtaisesta tai muuten kiinnostavasta aiheesta. Tänään paikalla oli East Oxfordin kansanedustaja Andrew Smith puhumassa niin turvapaikanhakijoista kuin Labour-puolueen suunnitelmista. 

4. Eilen olin International Relations Societyn eli IRSOC:in lukukauden ensimmäisessä tapahtumassa: Viron ulkoministeri Marina Kaljurandin luennolla. Oli tosi mielenkiintoista ja sain uuden näkökulman Viron politiikkaan. Myönnettäköön, että Viro on lukuisista Tallinna-visiiteistä huolimatta pysynyt mulle harmillisen tuntemattomana, sillä Viro on niin paljon muutakin kuin halvat hinnat ja Sofi Oksasten kirjojen tapahtumapaikka.

1. Seinä kertoi viisauksia kotimatkalla rautatieasemalta. Esseevaikeuksista huolimatta alan pikkuhiljaa rakastaa tätä pientä mutta turistien täyttämää kaupunkia sekä suurta mutta yllättävän yhteisöllistä yliopistoa. 

2. Dorm 11/8 (miinus Sabina) ♥ Elämä on yllättävän paljon kurjempaa ilman huonekavereita, ainakin silloin kun huonekaverit olivat niin ihania kuin Hellie ja Natasha. Onneksi on Skype ja langaton internet, joka melkein jaksoi pyörittää kaikkia kolmea videota samaan aikaan.

3. Mun pitäisi joskus ottaa muualtakin Balliolista kuvia kuin tästä yhdestä pytingistä. Meillä on valtavan kokoinen ja upean kaunis kampus, ja kaikissa mun kuvissa on yksi ja sama nurkka, huoh.

4. Oon intoutunut opiskelijaelämästä — niin sen hyvistä kuin huonoistakin puolista. Pavut (paremman puutteessa kylminä), ruisnäkkäri, kofeiini ja verensokeria nostattavat hedelmät lasketaan lounaaksi, eikö niin? Heh, ennen kuin kukaan huolestuu, syön oikeasti tosi monipuolisesti ja terveellisesti, naurahdin vain vähän mun parin päivän takaiselle välipalalle.

Elämä täällä on siis aikamoista vuoristorataa. Näin tämän alun varmaan kuuluukin mennä, joten peukut pystyyn — tai sormet ristiin, kuten täällä sanotaan — että opin vielä uimaan tässä yliopiston uima-altaassa.