Arjen Henkisyys
Miten lisätä arkeen henkisyyttä ja miksi henkisyyttä pitäisi lisätä? Joskus tuntuu että koko asiasta annetaan suurelle yleisölle ihan väärä kuva. Useasti kun julkisuudessa puhutaan henkisyydestä kiinnostuneista, se näyttää ulospäin aika new age hörhöilyltä. Se on hyvää viihdettä! Jopa huumeet ja ”vapaa rakkaus” yhdistetään siihen että eletään jossain hippikommuunissa niin sanotusti ”henkisinä”.
Oma vinkkelini on ihan toinen. Itselleni haastavinta henkisellä polulla on ollut suomessa vallitseva uskonnottomuus –ajattelu. Jumala on tabu ja se ei kuulu meidän näkyvään arkeen, toisin kuin monissa muissa maissa. Olen kokenut raskaaksi sellaiset sosiaaliset tilanteet missä olen miettinyt saanko aidosti puhua niistä asioista mitkä minulle on tärkeitä vai pyrinkö rajoittamaan omaa persoonallisuuttani ja sopeutumaan ympäristöön ja vallitsevaan keskusteluun. Siitä seuraa väkisinkin identiteettikriisi. Miksi häpeilen ajatuksiani? Mitä muut ajattelevat jos olisinkin ihan oma itseni? Ja kuinka paljon vaatiikaan rohkeutta olla oma itsensä! Ei sekään näytä ihan sormia napsauttamalla tulevan. Esimerkiksi tämän blogin pitäminen on välillä oikein tuskan hikeä nostattava kokemus tällaiselle introvertille. Huolta olen kantanut siitäkin kuinka voin harjoittaa henkisyyttä niin että minut mielletään jatkossakin ammattitaitoiseksi laulupedagogiksi ja osaavaksi muusikoksi. Koska median luoman illuusion myötä pelkää leimaantuvansa puunhalailijaksi. No mitä vanhemmaksi tässä tulee niin sitä vahvemmin uskaltaa olla oma itsensä ja uskon että sitä parempi myös olen työssäni mitä enemmän opin maailmankaikkeuden ihmeistä.
Sivulauseena tällainen pikku juttu.. Mikä on elämän tarkoitus? Noh. Elämän tarkoitushan on tulla onnelliseksi. Tiesitkö sen? ;-D Itse ajattelen että kaikki haasteet ja olosuhteet elämässämme on tarkoituksella eteemme asetettuja jolloin ne on meille oppimistilanteita ja niitä asetellaan tiellemme jotta me oppisimme onnellisuutta. Jotta me oppisimme suhtautumaan vastoinkäymisiinkin niin että onnellisuutemme ei vähenisi kriisin aikana. Päästetään siis irti kontrolloimisesta ja annetaan maailmankaikkeuden ottaa koppi. Eikä kiinnittäydytä negatiivisella tavalla mihinkään omaisuuteen ihmiseen tms. Helpommin sanottu kuin tehty? Niinpä! Siksi sielumme tuleekin tänne niitä läksyjä oppimaan aika todella monen elämän ajaksi…
Kylli Kukkin joogatunnilla sain tästä loistavan esimerkin kun hän kehotti erään raskaan harjoituksen aikana muistamaan hymyillä. ”Harjoitus tuntuu raskaudessaan epämiellyttävältä mutta kohta se on ohi, joten voit ihan yhtä hyvin hymyilläkin, hih”. Näinhän ne arjen haasteetkin kannattaa vastaanottaa. Hymyile. Tulet selviämään tilanteesta kuin tilanteesta ja vahvempana. Tunne tulee ja sitten se menee. Kun kohtaat haasteen niin se pitäisi ottaa vastaan luottavaisesti. Kyllä tästä selvitään, hei maailmankaikkeus hoitaa! Varsinkaan jos et voi tilanteelle juuri nyt mitään, niin sitä suuremmalla syyllä hymyile. Jos voit tehdä tilanteelle jotain, niin tee, hymyillen!
Laulun opettajan ominaisuudessani olen tavannut paljon ihmisiä, jotka kamppailevat sen kanssa kuka on ihmisenä ja laulajana ja nämä identiteettikriisit syvenevät tietenkin siinä kohtaa kun puhutaan vielä alasta missä kilpailu on todella kovaa. Levy business alas ajettuna yhdistettynä siihen että musiikin ääreen hakeutuvat taiteelliset ihmiset, onkin yhtäkkiä aika raju kenttä herkälle taiteilijasielulle. Ainoa toimiva keino tämän hetkisessä työkalupakissani on näille laulajille se että:
Keskity siihen mikä innostaa sinua. Yritä löytää se asia mikä inspiroi sinua ja mikä on juuri sinun juttusi ja aloita toteuttamaan sitä. Silloin aivan kuin vahingossa ajat tiehesi ahdistuksen tunteet kovasta kilpailusta, omasta huonoudesta jne. Jos esimerkiksi masentaa, luo itsellesi energisiä ajatuksia ja energistä toimintaa. Valolla se pidetään pimeyskin poissa! Tämä pätee tietenkin muihinkin kuin laulajiin. Tämän olen vain laulajuuden kautta oivaltanut.
Henkistymistä kannattaa harjoittaa lukemalla ja tutkimalla asioita, meditoimalla ja joogaamalla ja tutustumalla henkisiin ihmisiin, kuuntelemalla luentoja, osallistumalla retriittiin tai matkaamalla ashramiin. Kaikki uskonnot ja filosofiat ovat yhtä suurta kokonaisuutta että oikeastaan on ihan sama mistä aloittaa. Mikä vetää sinua puoleensa? Tiet perille on moninaiset ja mikään tie ei ole väärä. Oma tieni on ollut lukeminen, sukulaiset, Amma ja joogaaminen. Tärkeintä on että haluaa kehittyä ja tutkia asiaa.
Elämä on yksi suuri henkinen harjoitus, joka ikinen arjen tilanne. Sen ymmärtäminen tuo paljon siunauksia eteesi. Kun ymmärtää henkisyydestä ja siitä että kaikella on tarkoitus ja olemme täällä oppimassa, se antaa perspektiiviä. Yhtäkkiä joku inhottavalta tuntuva asia ei olekaan niin inhottava koska hyväksyy sen oppimisen välineenä. Kaaos alkaa järjestäytyä. Herkkyys lisääntyä. Hyväksyt itsesi ja muiden prosessit. Voit auttaa muita kun sinulla on mitä jakaa. Toisin sanoen alat elämään rakkaudesta käsin.
NOTE TO MYSELF: Treenaa henkisyyttä – Löydä oma polkusi