Minusta

Kerronpa teille hieman itsestäni tässä vaiheessa, kun bloginikin on ihan alkutaipaleella vasta. 🙂

 

Olen kohta 30-vuotias, apua! Asumme mieheni ja kahden pienen lapsen kanssa rivitalossa vuokralla. Ensi vuonna on tarkoitus viimein muuttaa omaan asuntoon, jee!

 

Luonteeltani olen aikamoinen haaveilija, jos näin voi sanoa. Blogini nimeksi olisi esimerkiksi voinut tulla pilvenhattara, mutta se nimi ainakin oli jo varattu. No tämä on oikein hyvä näinkin! Yhtenä haaveenani on asua joskus pidemmän aikaa palmujen alla. Sitä ennen keskityn kuitenkin haaveilemaan ja miettimään oman kodin sisustusta. Mieheni palauttaa  jalkani aina tasaisin väliajoin maan pinnalle, mikä on ehkä ihan hyvä! Pitää miettiä kodinkin suhteen sitä, mihin on varaa panostaa ja sitten jättää pois sellaisia asioita, mitkä ei ole tarpeellisia tai mihin ei ole vielä varaa. Meille tulee ulkoporeamme, mutta lasitettua terassia ei ole vielä mahdollista tehdä. Katsotaan onko sille tarvetta sitten myöhempänä. 

 

Minulle perhe on kaikki kaikessa ja haaveita uran suhteen ei juurikaan ole. Tärkeintä on mukava työ ja kivat työkaverit. Sillä pääsee jo pitkälle!

 

Nautin arjesta pienillä asioilla. Rakastan aloittaa aamuni kahvikupin kanssa, koska sillä saan hyvän startin päivään. 

IMG_20181201_084419.jpg

Mukavaa lauantaita kaikille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *