Keittiöremontti. ⚒️
Hei, pitkästä aikaa! 😍
Yli vuosi on edellisestä postauksesta vierähtänyt. Instagramin puolelle eilen päivittelinkin, että omassa elämässä on tullut niin paljon muutoksia blogin perustamisen jälkeen ettei aika ole tähän yksinkertaisesti riittänyt. Onpahan postauksien aiheita ainakin kertynyt tällä välin. 🤭
Tehtiin siis vihdoin ja viimein (minun odotetuin) remontti ja laitettiin keittiö uusiksi. Kiireellisellä aikataululla tietenkin, kuinkas muutenkaan.. 😅
Aloitetaan näillä hirveillä ennen-kuvilla. 😄



Keittiökalusteet tilattiin Ikeasta ja ne tulivatkin jo muistaakseni 2021 keväällä/kesällä? Ellei ollut jopa 2020. Joka tapauksessa, pitkään ne odotti inspiraatiota ja aikaa hallissa.
Vietettiin joulua 2021 ja mies tuumasi että pitäisikö rueta remontti tekemään että olisi uudeksivuodeksi valmis. 😄 Päätettiin kuitenkin jouluaaton ilta olla rauhassa. Joulupäivänä sitten alettiin tyhjentelemään keittiön kaapit ja tapaninpäivänä olikin jo täysi tohina päällä. Auttavia käsiä saapui paikalle. 💓 Jääkaappi oli eteisessä, kahvinkeitin ja mikro olohuoneessa sekä kaikki astiat ruokailuhuoneessa laatikoissa.
Minun ja anopin tehtävä oli koota kalusteita hallissa, välillä kyllä meinasi hermot kiristyä kun kahdestaan niiden kanssa taisteltiin ja loppusuoralla kun alkoi väsymys painamaan niin koottiin väärin ja jouduttiin purkuhommiin. 😂


Kaikki entiset kaapit keittiössä siis purettiin pois ja ei säästytty matkaan tulevilta mutkilta tietenkään. Alunperin seinät oli tarkoitus maalata valkeaksi mutta loppujen lopuksi kaikki seinät laitettiinkin mdf-paneeleilla uusiksi.
Yksi seinä oli puhkaistava, koska jääkaappi ja pakastin haluttiin upottaa vähän eteisen puolelle jotta saadaan keittiöön lisää tilaa. Sitä puhkaistaessa löytyi mm. yksi taloa kannatteleva parru, jonka takia miehet joutui improvisoimaan että saadaan suunnitelma kodinkoneiden upotuksesta toteutettua.
Entisen hellan ympärillä oli seinillä laatat, osa lähti hyvin pois mutta ruokailuhuoneen seinän toisella puolella olevat ei millään. Ne piti poistaa leikkaamalla seinää, eli pala seinää oli sahattava pois. 😂
En edes muista enkä tiedä mitkä kaikki asiat vastusti tässä remontissa, koska itse kävin välillä yövuoroissa kun samalla miehet teki meillä vuorokauden ympäri töitä.


Valittiin kalusteet tietenkin niin että ne olisi mahdollisimman perinteisen näköiset, vähän ehkä vanhanaikaisetkin.



Katto keittiössä oli kiiltävää puuta, se peitettiin ihan perus laudalla jotka maalattiin valkeaksi. Tykkään lopputuloksesta, yksinkertaisen kaunis. 😍 Lattia oli muovimattoa, uusi materiaali on vinyylilankkua. Hyväksi todettu heti, kun minä aiheutin melkein pienen vesivahingon laittamalla paistinpannun huonosti astianpesukoneeseen ja siten jättämällä luukun raolleen ehkä millin verran.. Vettä kerkesi valua aikalailla lattialle ja allaskaapin alle, mutta onneksi oltiin kotona ja kuivattiin heti. Ei alkanut vinyylilankku kuplia. 😮💨

Roikkuvat lamput meillä oli ennen olohuoneessa, siis silloin kun tänne muutettiin. Ne otettiin kuitenkin pois, samalla kun pirtinpöytä siirrettiin uuteen ruokailuhuoneeseen. Kannatti ne säilyttää, koska sopivat nyt uuteen keittiöön juuri hyvin.
Pieni keittiönpöytä on ajalta ennenkuin seurusteltiin, se laitettiin nyt tuohon tuomaan lisää työtasoa. Joskus joku saareke tai työtaso olisi tuohon sopiva. Pinnatuolit olen saanut äidiltä, joka on taas saanut ne aikoinaan isältään. 🥰
Loppujen lopuksi keittiöhän valmistui uutenavuotena, kerettiin kippistää kuohuvat valmiissa keittiössä ennenkuin kello löi 12. Etenkin miehet teki uskomattoman työn, viiteen päivään koko keittiö uusiksi. Ei voi olla kuin kiitollinen. 💓
Loppuun vielä pari yksityiskohtaa, joista tykkään.


Jospa teksti ei ollut kovin sekava, kun aikaa remontista jo on 7kk niin en ihan kaikkea muistanutkaan.
Tästä tämä blogin päivitys taas lähtee, tuntuipa kivalta pitkästä aikaa kirjoitella. 💓