Mökki saaressa. 🧡
Kesämökin sisustamista
Jotkut varmaan muistaa viime syksyltä postauksen meidän mökiltä, silloin en ollut paljoa vielä kerennyt laittamaan täällä paikkoja enemmän oman näköiseksi.
Ollaan oltu nyt kolme viikkoa mökillä ja minulla on lomaa, joten joka päivä olen pikkuhiljaa muutellut järjestystä ja tavaroiden paikkoja.
Samalla on tullut tehtyä suursiivousta, niin rakennusten sisällä kuin pihamaallakin.
Me ei olla oltu täällä vielä kesällä, koska ostettiin tämä viime syksynä. Olikin kivoja yllätyksiä odottamassa pihalla kun tultiin tänne. 🌸
Takapihalla oli valtavasti päivänkakkaroita, kuva ei anna oikeutta sille näylle. 😍 Jos minä olisin saanut päättää, nurmikkoa ei oltaisi ajettu tuosta kohdasta ollenkaan.. Mies oli eri mieltä asiasta, joten tehtiin kompromissi ja sain säästää osan.


Myös muutama viikko sitten laitetut kukat oli selvinnyt ihan hyvin ulkona.

Postauksessa tulee olemaan kyllä muutakin kuin kukkia, mutta tärkeimmät ensin. 😂

”Päämökissä” jossa me nukutaan, on pieni keittiö ja olohuone. Syksyllä tuotiin oma sohva tänne, täällä oli ennen kaksi nojatuolia mutta ne ei vastannut ihan meidän tarpeita.
Halusin nyt vaihtaa vähän järjestystä ja siirsin ruokapöydän ikkunoiden eteen ja sohvan taas pöydän entiselle kohdalle. Oikeasti ajattelin tässä myös sitä, että Kaapo koira nukkuu yöt sohvalla omassa pedissään niin se saa tavallaan olla meidän vieressä. 🤭 Jekku koira nukkuu taas olohuoneen pöydän alla oman peittonsa kanssa, eli molemmat saa olla lähellä. ❤️


Myös naulakko ja lipasto vaatteille mahtui toiselle seinälle ja se jää kivasti piiloon.
Tuon seinällä olevan koristeen tein viime syksynä. Minusta seinä näytti niim tyhjälle, en siihen hätään muuta keksinyt kun tuon puun joka löytyi tämän mökin alta ja virittelin siihen tekokukkia ja valot. 😊
Pihalla olen täällä kanssa somistellut paikkoja, mattoja lisäilin terassille ja laiturille. Ne tuo sekä kodikkuutta että suojaa Kaapon tassuja. Ne kun ovat niin pienet että menevät lautojen rakoihin.



Viime vuonna lupasin aitasta laittaa kuvia, aitassa on siis kaksi erillistä huonetta. Toisen olen saanut valmiiksi, toisesta en vielä laita kuvia koska se on ihan kesken ja inspiraatio on hukassa. 😅


Kesäkeittiöhän se oli johon ihan ensin rakastuin kun tätä mökkiä tultiin katsomaan. Siivoilin sen talven pölyistä ja siirsin mm. kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen sinne nyt kesän ajaksi. Toinen jääkaappikin helpottaa kun pystyy ostamaan pidemmäksi ajaksi ruokaa. Kesäkeittiössä me siis tehdään ruoka näin kesällä ja saan tiskattua astiat.

Kyllä täällä viihtyy ja osaa ihan eri tavalla rentoutua. Koirat on mielissään kun saavat olla vapaana ja uida. ❤️

