Viikon puuhastelut

Viikon aikana on taas kerennyt tapahtua vaikka mitä. Viime postauksessa kerroinkin että haetaan marjastusautolle varaosa-auto Kuusamosta.
Siellä reissu tehtiin ja marjastusautolla on nyt uusi moottori, ei savuta enää niin että meinaa kyytiin tukehtua. Eli nyt olen lähtenyt mukisematta kyytiin.

Poroja tietysti näkyi paljon Kuusamon reissulla. 😍
Oltiin miehen sukulaisen mökkiprojektia katsomassa ja kahvittelemassa. Siellä oli suloinen pieni kesy pupu pihassa. 😍 Näitä kuulemma on muutama siinä joka päivä mutta tämä yksi uskaltautui meillekkin näyttäytymään.

Itse autonhaku meni hyvin ja jouduttiin ihan ajallaan kotiinkin. Viime Kuusamon reissu kevät talvella jo nykyään naurattaa, silloinkin auton haussa käytiin mutta sehän ei mennyt ihan näin joutuin. Kaksi kaveria oli lisäksi mukana ja tosiaan lähdettiin autoa hakemaan miehelle. Pihaan mentiin ja siellä oli poroaitaus, nätisti aurinko paistoi ja innoissaan otin poroista kuvia. Enpä siinä vaiheessa tiennyt että tuijottaisin niitä poroja seuraavat kuusi tuntia. Siis kuusi tuntia. Autoon jotakin lisäosia tai mitä lie oli hangen alla, monta tuntia töitä miehet teki että kaivoivat kinosten alta ne mukaan.Ja minä olin autossa, loppujen lopuksi kiukutti niin paljon etten edes tullut pihalle autosta. Niin ja en tulomatkalla puhunut miehelle mitään. En sanaakaan. Loppumatkasta taisin yhdellä sanalla vastailla kun yritti höpöttää minulle. Mies tuumasikin viime viikolla kun oltiin kotiinpäin tulossa että ”tässä sinä taisit ensimmäisen sanan viimeks puhua”, oltiin jo Pohjois-Savon puolella. 😂

Kaunis auringonlasku kotimatkalla. ❤️

Marjaan en ole yksinkertaisesti kerennyt mutta nyt minulla on onneksi viikko lomaa. Mustikoita olisi vielä enemmän kerättävä pakastimeen.

Viime viikonloppuna käytiin ajelemassa testireissua marjastusautolla ja tarttui sieltä metsästä jotain mukaankin.
Lakat tein jo sopaksi, pakastimessa on riittävästi meille lakkaa jo. 😊

Pari sisustusjuttuakin on uutta, kirpparilta tein taas löydön. Keittiöön pienen hyllyn johon laitoin purkkeja joita tarvitsen useammin. Liesituulettimen päällä olevalle hyllylle en oikein yletä ilman jakkaraa niin ostin sitten tuon hyllyn ettei tarvitse aina penkin kanssa kurotella ylähyllyille.

Kirpparilöytö.

Etuovelle sain nyt vanhan postilaatikon koristeeksi seinälle, mies on sen joskus ostanut. Tämä oli aluksi meillä postilaatikkona mutta se ei oikein pitänyt vettä, aina vesisateella oli postit märkänä.

Söpö uusi yksityiskohta oven pieleen.

Viime postauksessa kerroinkin että pojat olivat mummun ja ukin kanssa lomalla mökillä, Kuusamon reissun jälkeen haettiin heidät takaisin kotiin. ❤️

On taas kotoisa olo kun tassujen sipsutus kuuluu perässä kokoajan. Lauantai-iltana käytiin porukalla viemässä kyyhkyille ruokaa ja passipaikkoja tehtiin.

Jekku istuu aina ensimmäisenä auton kyydissä että pääsee varmasti mukaan minne ikinä lähdetäänkään.
Kaapokin oli reippaasti mukana koko reissun, eikä lähtenyt omaan pihaan kipittämään kesken kaiken.

Talonmaalaus on vielä kesken, ei oikein vesisateiden vuoksi ole voinut maalailla. Eikä olla kyllä keretty muutenkaan. Appiukko oli takaseinän käynyt maalaamassa meidän autonhakureissun aikana. 😍 Tällä viikolla keretään mekin maalailemaan, eiköhän se nyt saada valmiiksi.

 

Kunhan maalaus on valmis kokonaan niin laitan kunnolliset ennen ja jälkeen kuvat. Onhan se tuo uusi keltainen vähän pirteämpi kuin vanha. Ikkunanpielet ja nurkkalaudat tulevat valkoisiksi vielä.                                                                                              Viime viikoilla on ollut hirveästi menoja, tuntuu että ei ole kerennyt edes pyöräilemään niin paljoa kuin haluaisi. Eilen illalla sitten lähdin käymään ja testasin uutta reittiä. Oli ihan luksusta polkea välillä asfaltillakin, nyt kun on keväästä asti pelkkiä hiekkateitä täällä ajellut. 😄
Pitkästä aikaa asfalttia. En ole vielä uskaltautunut aiemmin isolle tielle täällä.
Haluan nyt ennen talven tuloa vielä pyöräillä mahdollisimman paljon, sitten on taas pitkä talvi edessä.

Loppuun vielä pihasta otettu kuva, joka ilta olen ihaillut tuota peltoa kun siinä vuorostaan nyt kasvaa viljaa heinän sijaan. 😍 Aivan ihanan näköinen.

Meidän pihan vieressä on nyt viljapelto, niin kaunista.

 

Semmoisia kuulumisia tällä kertaa. Katsotaan mitä sitä saa loman aikana aikaiseksi.. 😊

koti sisustus diy oma-elama
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.