Nyt viimein – 6 vuoden jälkeen

Terve!
Näin 6 vuoden blogitauon jälkeen ajatus bloggaamisesta ja kirjoittamisesta alkoi taas niin paljon kutkutella, että päätin palata jälleen tämän harrastuksen pariin. Samoilla jutuilla kuin aikoinaan, mutta spaissattuna niin paljon monella muullakin.
Mä olen Emma, 31 wee kuopiolainen kotitonttu, reppureissailija ja valokuvaaja. Ammetteja mulle on kertynyt sisustusarkkitehti, ammattijärjestäjä ja tämän päiväinen tittelini on visuaalinen brändääjä ja valokuvaaja. Visuaalinen ja järjestelmällinen (niin varmaan) siis. Rakastan kotoilua ja siitä, että kodissa on vain tarpeelliset tavarat ympärillä ja se on silmiä hivelevä. Olen kaivannut AMK:opiskelujeni 2016 vuoden jälkeen sitä hetkeä, kun kotiin tullessa voi huoahtaa ja sanoa: rakas kotini, tänne on hyvä tulla. Siksi koti- ja sisustusaiheiset postaukset tulee olemaan yksi ykkösjuttu.
Toisena tulee swägä-tyyli, tyyli, joka on tällä hetkellä kulminoitunut omakseni koko aikuisikäni kokeilun jälkeen. Se, että edustaa parhaiten itseään on se, millaisessa lookissa ja luonteessa olet kuin kotonasi. Teeskentely ja itsensä pienentäminen ja pidättäminen on irtautumista, mitä itse olen jo tehnyt muutaman vuoden ajan. Siitä tämä brändäys ja ”olet parhaimmillasi juuri noin”-läyhäys on lähtenyt. Ja haluan näyttää siinä esimerkkiä.
Ammattijärjestäjänä rakastan järjestelmällistä ja toimivaa kotia ja haluan vuosieni oppeja antaa eteenpäin, jotta jokainen saisi elää sellaisessa kodissa, missä kaikki toimii. Koti ei saa olla kuorma ja siksi pikkunikseillä ja itsensä tutkiskelulla saa kotona paljon aikaiseksi. Niksipirkkoja ja inspiraatiota myös luvassa. Varsinkin nyt kun nykyinen koti on rempallaan vieläkin, niin omatutkisteluakin tulee paljon harrastettua.
Tähtään nomadielämään. Laulan sattumoisin myös lauluyhtyekollektiivissa nimeltä Nomad Vocals ja tästä inspiroituneena haluan myös olla nomadi valokuvaaja. Liikkuva koti on haaveissa ja tulossa tämän hetkisten suunnitelmien mukaan jo ensi vuonna. Sen eteen pitää silti tehdä paaaaaaaljon töitä, joten tämä vuosi on uurastuksen ja tienaamisen vuosi. Silti reppureissailua, kavereiden nurkissa pyörimistä ja puolison kanssa matkustelua tulee paljonkin tehtyä ja vielä enemmän haluaisin olla reppu pakattuna. Valokuvaajana dokumentointi on luonnollista ja samalla tulee harjoiteltua Youtubettaja-sivu-uran rakentamiseen videoeditointiopiskeluilla.
Ja mä siis opiskelen joka päivä. En koulussa tai kursseilla vaan kotoan Youtuben ääressä. Joka päivä jää taskuun jotain uutta, jonka voi viedä sitten parhaalla hetkellä käytäntöön.
Tämmöisiä lupauksia, katsotaan mitä syntyy.
Kiva jos tuut mukaan! Tähtään viikottaiseen postaamiseen, jotta rutiini pysyy. Rutiineiden kiinnittämisessä nääs on oppimista vielä.
Terkuin
Emma
@emmajamsen
Yritys @studiosaunio