Kuulumisia

Keskenmenohan se sitten oli. Eipä juuri tehnyt mieli enää kirjoitella sen jälkeen. Teksti olisi saattanut olla melko synkän sävyistä, enkä halua luoda sellaista sisältöä. Muutenkaan ei kirjoittaminen silloin oikein innostanut. Perjantaina saimme tietää ja tiistaina se meni kesken. Koko elämä ja ajatusmaailma mullistui muutamaksi päiväksi ja sitten kaikki se ilo ja riemu ja onnellisuus otettiin pois. Olin aika maassa, itkeskelin vain.

Raskaus oli puhdas vahinko, mutta maailman ihanin ja onnellisin asia. Päätimme jättää ehkäisyn kokonaan pois ja toivoa uutta mahdollisuutta pian uudestaan. Heti ei tärpännyt uudestaan, kesäkuussa sain ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen. Nyt oli helppo hahmottaa koska seuraava ovulaatio olisi.

Ovulaatiolaskurin mukaiset kaksi hedelmällisintä päivää jäi olosuhteiden vuoksi käyttämättä. Juhannuksen jälkeen olin lähdössä mökkeilemään ystävieni kanssa melko kosteissa tunnelmissa. Juomat oli jo katsottu valmiiksi, mutta halusin varmistaa testillä, ettei nyt kuitenkaan olisi voinut jo onnistaa.

Kaksi viivaahan sieltä sitten ilmestyi. Raskautta osoittava viiva oli niin haalea, etten uskonut tulosta todeksi. Lähdimme mieheni kanssa vielä torstai iltana apteekkiin ostamaan kaksi uutta testiä. Kuukautiseni eivät olleet edes myöhässä vielä tässä vaiheessa. Ostin testit, jotka lupailivat näyttää tuloksen jo 6 päivää ennen kuukautisten pois jääntiä. Ohjeissa sanottiin, että tällaisessa tapauksessa testi tulisi tehdä aamupissasta.

Nukuin huonosti. Herättyäni tein testin. Haalea toinen viiva ilmestyi tälläkin kertaa. Uutinen ei tällä kertaa herättänyt samanlaisia tunteita. En ole vieläkään pystynyt innostumaan tästä. Suurimpana tunteena on pelko siitä, että nyt käy samoin kun viimeksi. Tästä syystä olen koittanut sulkea koko asian mielestäni.

Viinat jäivät tietenkin kotiin ja esitin mökillä juovani juomalla alkoholittomia siidereitä ja eri makuisia kivennäisvesiä lasista. Raskaus näkyy nyt elämässäni oikeastaan ainoastaan sillä, että syön raskausvitamiineja ja vältän kiellettyjä ruoka-aineita. En ole antanut itselleni lupaa ajatella asiaa sen enempää.

Huomenna tulee täyteen 5 viikkoa. Viimeksi keskenmeno tuli 5+ 5 viikolla. Saa nähdä tuntuuko sen jälkeen varmemmalta. Neuvolaan olen jo soittanut ja saanut ensimmäiset ajat elokuulle. Nyt ei auta kuin odottaa, toivoa ja rukoilla parasta.

Tein kolmannen testin vielä viikkoa myöhemmin. Tällöin testin toinen viiva oli jo edellisiä selkeämpi.

Perhe Raskaus ja synnytys