Ihan alkuun teidän tulee tietää, että olen haaveillut äitiydestä jo lapsesta asti. Olen aina kokenut, että äidiksi tulo on elämäni tarkoitus. Halusin aina nuorena äidiksi. Lapsena olin kai jollain tavalla vähän kateellinen ikätovereilleni, joilla oli nuoret äidit, vaikkei omanikaan mitenkään poikkeuksellisen vanha ollut. Minä synnyin kun äitini oli täyttämässä 30.

Elämällä oli kuitenkin muita suunnitelmia varalleni. Lähdinkin opintojeni jälkeen maailmalle ja niille teille jäin kunnes koronan pentele tuli ja tavallaan toi minut takaisin. Toinen suunnitelmiani nuoresta äitiydestä lykännyt seikka oli miehen puuttuminen kuvioista. Nautin sinkkuelämästäni täysin rinnoin aina erääseen kauniiseen kesäpäivään viime vuoden heinäkuulle asti. Tai eipä parisuhdestatukseni vielä tapaamisestamme muuttunut, mutta kyllä siinä jo tähdet olivat kohdillaan. Elokuussa sovittiin, että seurustellaan.

Heinäkuusta oli tilanteeseen sopivasti yhdeksän kuukautta aikaa, kun huhtikuun lopulla havahduimme, että olen viikon myöhässä. Kai asiassa saa ihan itseään syyttää, meillä kun ei juuri ehkäisyä ollut käytössä. Kortsu oli käytössä välillä, mutta useimmiten luotimme perinteikkääseen ”ei sisälle tulemiseen”. Välillä olimme ihan niinkin fiksuja, että luotimme ”varmoihin päiviin”. Epäilen tästä kuuluvan kiitoksen tämän hetkiselle siunatulle tilalleni.

Muistuttelisin teitä tässä välissä alussa kirjoittamastani, lapsihan olisi minulle siis suurin unelmieni täyttymys. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut perhettä perustaa ihan näin aikaisessa vaiheessa, mutta eipä ehkäisymenetelmiemme perusteella lapsen tulo nyt niin suuri yllätys voinut olla.

Eipä siinä auttanut kuin apteekissa lähteä piipahtamaan. Apteekkiin lähtö oli tavallista hermostuttavampaa. Ajatukseni tässä vaiheessa olivat sekavat. Viimeisten päivien ajan jokainen vessakäynti oli jännittänyt, eihän menkat vaan olekaan alkaneet. Miehelleni toistelin rauhoittelevasti, että kyllä ne vielä alkaa, en voi olla raskaana, ei se näin helposti voi käydä.

Tiesittekö, tikulle on oikeasti yllättävän vaikea tähdätä pissatessa, ainakin näin näin naisena. Voisin kuvitella, että miehille se olisi helpompaa, mutta toisaalta hehän eivät tätä taitoa kyllä mihinkään tarvitse. Pissaahan siis lensi joka paikkaan koko tikun mitalle. Runsain määrin myös kohtaan johon odotetaan kaksi viivaa toivotussa raskaudessa ilmestyvän. No ei siinä, nostin tikun lavuaarin reunalle, pyyhin sormeni(nekään eivät säästyneet..) ja otin oman aikani ennen kuin pääsin käsiä pesemään. Satuin sivusilmällä puolivahingossa vilkaisemaan testiä. Yksi selkeä ja toinen vähän suttuinen viiva. Syöksyin vessasta ulos, sillä testipaketin kyljessä mainittu kolme minuuttia ei ollut vielä kulunut.

En tarkkaan muista mitä keittiössä seissyt mieheni sanoi tässä vaiheessa. Taisi kysyä mitä testi näytti. Mumisin vain, että pitää odottaa kolme minuuttia. Jälkeen päin hän kertoi, että ilmeestäni saattoi jo lukea tuloksen.

Odotimme minuutin ja suuntasimme vessaan, minä edellä, mies perässä. Kaksi viivaa. Yksi selkeä ja toinen vähän epämääräinen. Taisin sanoa saman ääneen miehelleni. Aloin täristä. Aloin itkeä. Aloin hokea, ettei testiin kyllä ole luottamista kun toinen viivakin on ihan ihan epäselvä. Ja jos viiva ilmestyikin siihen kun pissaa lensi sinne tänne. Päätimme yhteistuumin lähteä kohti apteekkia ostamaan kaksi uutta testiä.

Ensimmäisellä apteekkivisiitilläni nappasin hyllystä tavalliseen tapaani halvimman vaihtoehdon ja toimin nopeasti, kunpa en törmäisi kehenkään tuttuun ajattelin. Toisella kerralla jäin pohtimaan minkälaisen testin ottaisin. Enpä tiennyt, että niitäkin on niin montaa erilaista. Toiseksi testiksi valitsin saman, joka oli jo antanut epämääräisen positiivisen tuloksen ja toiseksi testiksi valitsin clearbluean testin, joka kertoisi raskausviikotkit. Vähän hifistelyä, mutta mies oli luvannut maksaa puolet ja mietin, että olisihan sekin jo mielenkiintoista selvittää.

Kotona ei ollut pissahätä sitten yhtään. Join varmaan neljä tuopillista vettä ja odottelin. Ja odottelin. Kunnes vessaan oli vihdoin suunnattava. Ehkä jätän yksityiskohtaisen kertomuksen pissaushetkestäni ja testien teosta kertomatta, mutta sen vain sanon, että pissaustarkkuus oli kyllä parantunut ensimmäisestä kerrasta. Nyt onnistuin jopa olla vilkaisematta testejä käsien pesun yhteydessä.

Kolme minuuttia kului. Suuntasimme vessaan. Kaksi viivaa ja toisessa luki raskaana. En ole koskaan elämässäni kokenut niin suurta onnen tunnetta kuin sillä hetkellä. Tuntui että halkean ilosta ja onnellisuudesta. Samaan aikaan olin huolissani miekkosestani. Kysely, jonka olin aloittanut jo ensimmäisen testin jälkeen ”oletko ok, onko kaikki kunnossa?” jatkui myös tässä tilanteessa. Ei hän onneksi ihan kalpeaksi valahtanut ja onnellisuuttaan myös toisteli. Halailua ja pussailua ja voi miten yksi pieni (lue kolme) testi voikaan räjäyttää ajatusmaailman aivan uuteen ulottuvuuteen. Enää mielessä ei pyörinyt mikään muu. Minusta tulee äiti, meistä tulee perhe.