Pelkoa, ahdistusta ja stressiä
Kai pahinta tavallaan koko ajan pelkää. Heti positiivisen tuloksen tultua iski mieleen myös suuri pelko siitä, mitä jos kaikki ei menekään hyvin. Sitä yrittää hokea itselleen, ettei maailma siihen sitten lopu, vaan aina voi yrittää uudestaan, mutta hokeman toisto ei poista pelon tunnetta. Suurin unelma on jo melkein käsin kosketeltavissa, siitä on testin kautta saanut varmistuksen, mutta silti tiedossa on, että maaliviivaan on vielä esteitä täynnä oleva usean kuukauden mittainen matka.
Tiistaina, vain neljä päivää positiivisten testien jälkeen alkoi ruskea vuoto. Mieli valahti heti synkäksi ja puhelimen näyttö täyttyi erilaisten googlausten tuloksista. Tieteisartikkeleita ja naisten kokemuksia pursuavia keskustelupalstoja. Toiset tekstit antavat toivoa, toiset vetävät mielen vielä syvempiin syövereihin.
Kai koko raskaus on vahvasti uskon asia. Pitää vain jaksaa uskoa ja luottaa, että kaikki on kunnossa vaikka varmuutta asiasta ei voikaan välttämättä ihan heti saada. Soitin tänään neuvolaan ja odotan sieltä takaisin soittoa. Koska olen näin alussa, ei sykettä kuuluisi kuitenkaan, joten ymmärtääkseni minun tulee vain odottaa tietämättömyydessäni seuraavat kaksi viikkoa.
En tunne kipua, mutta vatsassa kyllä tuntuu hyvin poikkeukselliselta. Vähän menkkakipujen tuntuista tunnetta (itse en siis kärsi varsinaisesti kivuista menkkojen aikaan). Aika epämukava tunne tarkemmin ajateltuna.
Vuoto on yön aikana muuttunut verisemmäksi… Vatsassakin tuntuu epämiellyttävää tunnetta koko ajan enemmän.Kipua en kyllä vieläkään sanoisi tuntevani.
Sain neuvolasta takaisinsoiton. Kehottivat minua seurailemaan tilannetta. Verinenkin vuoto alkuraskaudessa on ihan normaalia, mutta jos vuoto yltyy tai kivut pahenevat tulisi hakeutua terveyskeskukseen. Verikokeet otettaisiin parin päivän välillä, jotta nähtäisiin, onko raskaushormoni laskussa. Lasku tietäisi keskenmenoa.
Uin melko syvissä vesissä tällä hetkellä. Outoa miten vielä viikko sitten en edes tiennyt olevani raskaana, ja nyt koko maailma tuntuu murenevan. En osaa edes kuvitella miten hirveältä keskenmeno tuntuu, kun raskaus on ehtinyt jo paljon pidemmälle.
Yritän hokea itselleni, että vuoto on normaalia eikä kaikki välttämättä olekaan huonosti, mutta äärimmäisen vaikealta se tuntuu. Täytyy nyt vain seurailla olotilaa ja mahdollisesti hakeutua verikokeille, edes oman mielenrauhan säilyttämiseksi.
Haluaisin kovasti soittaa ystävälleni, joka on aikoinaan kokenut keskenmenon ja kysellä häneltä tarkemmin miten se hänellä tapahtui ja millä viikolla. Haluan kuitenkin vertaistukea enemmän pitää kiinni uskosta, että kaikki on hyvin ja pitää pienen salaisuutemme vielä muiden korvista. Nyt ei auta kuin rukoilla, että kaikki olisi hyvin aina raskauden loppuun ja koko pienen ihmeemme pitkän ja terveen elämän loppuun asti.