13. elokuuta, maanantai. Muutaman viikon päästä se jo (tai vihdoin) tapahtuu. Suunta ensimmäistä kertaa virallisena opiskelijana ravintolakoulu Perhoon! Mitähän siitäkin tulee?

Kuvat: 123rf.com

Eihän siinä oikeastaan järkeä ole: kokkikoulutukseen ja ravintola-alalle juuri kun on aiempien opintojen jälkeen kerryttänyt joitakin vuosia työkokemusta viestinnässä. Kovalla työllä hankittu seniorirooli riisuttava ja astuttava avoimin mielin taas noviisiksi. Mutta sydämen asia tämä taitaa enemmän ollakin.

Olisi tosi mielenkiintoista kuulla kokemuksia ”aikuisena” uudelle alalle siirtymisestä ja/tai opiskelijaksi palaamisesta. Oletteko itse vaihtaneet alaa (tai yhdistäneet uutta alaa aiemmin haltuun ottamaanne), tai seuranneet sellaista muutosta sivusta?

Tällaista pikkukoululaisfiilistä ei olekaan ollut vuosikymmeneen. Pian tapaan ensimmäistä kertaa oman luokkani (vai ryhmäkö se on?), saan tietää mistä kaikista maista kansainvälisen porukkamme parikymmentä kokiksi tähtäävää tulevat sekä olenko porukassa myöhäisherännyt ”mummo”. Kuulen miten opinnoissa lähdetään etenemään, milloin pääsemme hankkimaan tarvittavia kokin vermeitä (joutuukohan hankkimaan karmeat Crocsit työkengiksi?), miten lukuvuoden jaksoissa vaihtelevat teoria ja käytännön keittiötyö, miten valitsemme omat erikoistumisalueemme, jne.

Omalta jännitysluvultaan tuntuvat näin ennakkotunnelmissa käytännön näyttökokeet, joissa eivät sanalliset selittelyt heilauta. Varmasti uudenlainen fiilis ja totuttelun paikka akateemisen maailman jälkeen.

Pari päivää sitten kävin ystäväporukalla ottamassa tuntumaa ravintola Perhoon (monien perholaisten ensimmäinen harjoittelupaikka). Lounaan muotoon puettu tunnustelu- ja vakoilukeikka siis. 🙂 Suunnitelmissa tämä oli oikeastaan jo kuukausi sitten kesäloman alussa, mutta oli pakko viivytellä vähän… Perhon asiakkaana käymisellä oli itselle aika symbolinen merkitys. Konkreettista siirtymää – tänne olen oikeasti tulossa, jes! Vaiheittainen sulattelija minussa ei vissiin osaa vieläkään liiemmin keskittyä intoiluun, ettei jää mikään huomioimatta…

No, ennen koulun alkua on joka tapauksessa vielä edessä paluu kesälomilta arkeen sekä muutama varsinainen työviikko sanan säilää käytellen. Lopulta kai kannattaisi noudattaa NYC:n metrosta viime syksynä bongattua ohjeposteria (hyvin kaukainen aasinsilta, olkaa hyvät) – astua rohkeasti seuraavaan vaiheeseen, eikä kompastua jumiin johonkin välimaastoon 🙂

Kun vaan aina muistaisi arvostaa sitä, että on mahdollisuus syventää uutta tapaa toteuttaa itseään. ”I’m alive and I’m thankful for this time”:

http://www.youtube.com/watch?v=-mcoEVY0rsE