Kehittymistä

frozen-bubble-1986676_1280.jpg

Kuva: pixabay.com

En ole sitä tyyppiä, joka ihastuu helposti.

Kirjoitin näin viimeksi 27.4.2017 ja nyt tuo lause nostaa hymyn kasvoilleni. Lause on edelleen aika todenmukainen, enkä koe siinä mitään väärää! Tosin, viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin ihastunut. Ainakin pari kertaa. 

Se tuntuu oudolta. Jokainen ihastuminen on ollut erilainen. Samalla se tuntuu hyvältä, koska tietää osaavansa vielä ihastua. Eikä viimeisen vuosikymmenen suurin ihastus minua murtanut kokonaan. Kaikella on aikajanansa ja meidän aikajana ei ollut ainakaan tässä todellisuudessa. Toisaalta olen myös kiitollinen, että en jäänyt ihastukseen roikkumaan ja jossittelemaan. Ainakaan hirveän pitkäksi aikaa. 

Olen aina tiennyt osaavani välittää ihmisistä. Mutta ihastuminen on ollut ja aina on hankalaa. En edelleenkään täysin tiedä miten se toimii itseni kohdalla, mutta tiedän että elämä voittaa. 

suhteet oma-elama rakkaus

Käänteinen kaamosmasennus

roses-1124637_1280.jpg

Kuva: Pixabay.com

Suomalainen tuntee kaamosmasennuksen, koska.. ollaan suomalaisia? Talvi ja pimeys kestää ikuisuuden, kesä ja valo liian vähän.

Tiedän monia, joita alkaa suoraan vitutaa ajatus syksystä. Heitä ahistaa ajatuskin siitä, että pian pimenevät illat ja tulee taas se talvi. Kaamosmasennus on todella yleistä ja ehkä jollain tavalla normaalia. Jos siis mikään voi olla normaalia.

Ensin oli koti-ikävä, huonosti mennyt ihastus, koulustressi.. Ja nyt? Käänteinen kaamosmasennus. Jotenkin sitä tietää, että ei ole ehkä kaikki muumit laaksossa kun on niin allapäin. Tulevat lämpivät kelit ahistavat ja haluaisit vain kääriytyä pimeyteen. Et nuku hyvin, ruoka ei maistu, mutta seksuaalisesti käyt ylikierroksilla (ainakin siis normaaliin verrattuna). Tunteet menevät muutenkin kuin vuoristoradalla. Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, ei ongelmia. Toisena? Kaikki on huonosti. Eikä vain sen takia, että nukuit huonosti, koska et ole tuntenut nukkuneesi hyvin pitkään aikaan. Ongelma ei ole nukahtamisessa, unenlaatu on vain jostain syystä todella huonoa. 

Tiuskit ystävillesi. Tai olet vähemmän läsnä, koska et vain jaksa. Mielessäsi pyörivät vain kaikki asiat, jotka aiheuttavat stressiä. Hymyilet vähän tuntemattomille. Toistat itsellesi. Kaikki on hyvin. Muilla ihmisillä on enemmän ongelmia. Kaikki on hyvin. Iltaisin ennen nukahtamista itket, koska olet vaihteeksi vältellyt koulujuttuja, vaikka tiedät etteivät ne edisty jos et niitä tee.

Yhtenä iltana itket hiljaa huoneessasi tavallista kovempaa. Kirvelevät kyyneleet valuvat pitkin poskia. Kerrot yhdelle, johon tunnut luottavan että ei vaan kaikki ole hyvin. Et silti osaa kertoa mistä se johtuu, mutta tiedät että samanlaiset fiilikset vallitsevat vuodesta toiseen tähän aikaan. Kyyneleiden välissä naurat sitä, että keväällä syntyneeksi olet harvinaisen alakuloinen syntymäpäiväsi lähellä. Tuntuu, että aina tähän aikaan vuodesta juokset seinää päin koko ajan näin keväisin/alkukesästä, kun muut ympärilläsi heräävät eloon. Kevät ja kesä kun ovat ne parhaimmat ajat vuodesta. Niin kaikki sanovat, kun toteat itsellesi, ettet malta odottaa kun tulee taas syksy ja talvi. Ei ole ollut kunnollisia kesähelteitä vielä tälle kesälle.

Heräät aamulla. Ystävä on laittanut viestiä yöllä. Hän ei ole saanut unta, mutta on silti huolissaan, koska et todellakaan käyttäydy kuin normaalisti. Selaat puhelimen selainhistoriaa. Näet uudestaan ja uudestaan ne artikkelit kaamosmasennuksesta, mutta käänteisversiosta. Mitä enemmän luet, sitä enemmän ymmärrät. Kuivuneiden kyyneleiden välissä jaksat taas hymyillä, koska et vaihteeksi ole hullu hurupää vaan.. kaikelle on selitys. Tietenkin kaikelle on selitys.

Seuraava aamu tuntuu jo paremmalta. Saat paremmin kiinni asioista. Et tunnu enää hukkuvan. Puhut läheisillesi, kerrot heille mitä olet löytänyt. He etsivät lisää tietoa. He ymmärtävät. Toteavat, että oireet täsmäävät. Ennen kaikkea he ovat huojentuneita. Sinä olet huojentunut. On selitys, vaikkei virallinen, mutta selitys kumminkin. On helpompi ymmärtää myrskyävää merta, kun sille on selitys. Merellä myrskyää, kun valailla on hernekeitto -päivä.

Lautasellani on edelleen hirveästi asioita, paljon hoidettavaa. Ei silti pelota tarttua työnvarteen, vaikka vähän väsyttää. Olet jotenkin saanut uutta energiaa, lisää rahkeita tehdä asioita.

En myöskään yhtään ihmettele enää, miten selvisin viime syksyn hulluuden kuukaudesta. Sain luonnosta ja pimeydestä ympärilläni niin paljon energiaa. Nyt valo syö sitä. En kuitenkaan ole yksin. Kaamosmasennuksen ei tarvitse sijoittua vain syksyyn, pimeyteen ja kylmyyteen. Se voi hyvinkin olla läsnä kun tulee valoisaa ja lämpimämpää. 

beach-1238462_1280.jpg

Kuva: Pixabay.com

En enää tunne olevani niin lähellä jyrkännettä. Tiedän selviäväni tästäkin. Ihan sama mitä ajoittaiset päänsisäiset ajatukseni yrittävät minulle sanoa. Olen fiksu ja neuvokas. Jos jonkin osaan, niin selviytyä. Olen myös äärimmäisen huvittunut siitä, että minä suomalainen taistelen käänteistä kaamosmasennusta vastaan. Irony is strong in this one.

Kysymyksiä lukijoille:

Oletko kuullut käänteisestä kaamosmasennuksesta?

Onko ”tavallinen” kaamosmasennus sinulle kuinka tuttu?

suhteet oma-elama terveys ajattelin-tanaan