Liikkuva vesi astiassa

Ajattelen yleisesti, että seksuaalisuus on sellainen muuttuva käsite. Vähän niin kuin sellainen liikkuva neste pullossa tai vastaavassa astiassa/esineessä. Se voi henkilöstä riippuen pysyen aina samanlaisena, tasaisena värisemättömä aineena. Liikkumaton ja varma, mutta toisaalta jossain hetkissä se voi alkaa liikkua ihan niin kuin astiaa liikuteltaisiin. Tämä on siis ihan normaalia, että seksuaalisuus muuttuu kun ihminen kasvaa ja tavallaan muuttuu itsekin. 

Olen viimeisen vuoden miettinyt niin kamalasti omaa seksuaalisuuttani, kuin myös minua ihmisenä. Siinä missä tansahtelen varmasti ja selvästi selvillä suunnistani seksuaalivähemmistöjen vesissä, on myös minulla päiviä kun neste astiassa liikkuu siihen tahtiin että pitää vain ottaa seinästä tukea kun kaikki ilmansuunnat ovat kadonneet näkyvistä. 

Joskus mylläkkä laantuu, joskus ei. Kohde piste saattaa myös muuttua, vaikka hirvittävää loisketta ei tapahtuisikaan. Tietenkin siinä itse kun kasvat, niin varmaan mieltymyksesi avartuvat ja ehkä tarkentuvat. Tai siis tämä on taas sellainen oletus, jota yritän myydä maailmalle. 

Toisaalta tunnen itseni välillä olevan ihan sekaisin koko itseni ja seksuaaliminäni kanssa. Vaikka siis mylläkkä ja olemisen helppous on lisääntynyt tutustuessani termiin aseksuaali ja otettuani sen käyttöön puhuttaessani itseäni. Silti en voi välttyä miettimästä sitä, että kuinka vakavasti otettu tämäkin muutos on. Puhumattakaan kun lisätään omaan aseksuaalisuuteni aromanttisuus*. Jep jep. Kiva sillisalaatti taas kyseessä. Tietenkin myös täysin heteronormatiivisuuden ulkopuolella. Varsinkin kun miettii, että monet ystäväni (joille olen kaapissa toim. huom.) eivät ymmärrä miksi aina tavallaan vänkään hahmojen perään jotka kuvastaisivat seksuaalivähemmistöjä edes jollain uskottavalla tavalla. Se kun tuntuu olevan niin.. outo käsitys heille. ”Kuka niistä välittää?” On yleisin kysymys, varsinkin kun kaikkihan tietää että joku tv-sarja on fiktiota, niin miksi pitäisi olla sitä oikeaa representaatiota? Niin niin.. miksiköhän. 

Tietenkin kaikki muutokset elämästä vievät asioita uusiin suuntiin, tälläkin hetkellä on hirveitä sellaisia ”You + me = friends!?” tuntemuksia. Sillä kun ystävät valittavat suhteen puutteesta tai suhteidensa ongelmista yleisellä tasolla niin saatan nyökkäillä kuin tietäisin mistä he puhuvat. Todellisuus on, että en tiiä. Muutaman (hyvin lyhyen toim. huom.) suhteen jälkeen olen niin pamahtanut tähän ”no dating, like ever” tuntemuksiin. Ei mitään vastaan, että ollaan kavereita tai parempiakin ystävyksiä. Jotain enemmän niin kuin seurustelumielessä? Missä on lähin poistumistie..

Ja näiden tuntemuksieni takia minusta usein tuntuu pahalta. Varsinkin kun näen paljon sitä ympärilläni, että ihmiset haikailevat sen perään että heihin ihastuttaisiin. Se on sellainen asia mitä en ymmärrä, mikä oikeastaan pelottaa minua. En sanoisi olevani täysin puhdas pulmunen, mutta olisi oikeasti kiva tietää miksi se on niin maailman paras juttu jos ihmiset ihastuu sinuun? Tämä queer kun ei nyt ymmärrä. En ole koskaan tainnut ymmärtää.

* Postaus aiheesta minä ja aromanttisuus on tulossa jossain vaiheessa.