Oliko tämä tässä?

Kun on sopivasti kipeä ja elämä pysähtyy, että se voi alkaa uudestaan. Se uudelleen alkaminen voi olla sitä, että katsomastasi tv-sarjasta loppuu jaksot kesken. Tai koska olet ollut kipeä niin et ole oikeasti syönyt mitään järkevää ja sitten kittaat kahvia niin kuin arkisin. Rattoisa viikonloppu muuttuu muutaman tunnin vessasessioksi, kunnes kaikki on taas hyvin – toistaiseksi.

Sanon toistaiseksi, koska sen kahvimäärän ja olemattoman ruoan jälkeen koko kroppaan nousee hirveä hypertila. Sitä huomaa, että on huomaamattaan siivonnut kotinsa, tiskannut kaikki tiskit, päivittänyt bloginsa, ehkä opiskellut, hyppinyt seinille ja itkenyt sitä tv-sarjojen jaksojen loppumista kesken. Tietenkin kaikki nämä aikaansaannokset tapahtuvat muutaman tunnin sisällä. 

Silti, vaikka on saanut paljon aikaan niin olo on levoton. Hypitää reunalla, äärirajoilla. Kesken pyykkäämisen tulee nälkä, mutta sitten ei uskalla syödä, koska voi tulla lasku ja sitten ei teekään enää mitään. 

Samalla kun heiluu siellä äärirajoilla. On siis ehdottoman tehokas kotiaskareissa, niin sitä sattuu olemaan ehdottoman tehokas omissa tunteissaan ja väreilyssään. Tunteet liikkuvat laidasta laitaan ja loppujen lopuksi jäätkin vain miettimään, että oliko tämä tässä? 

Oliko tämä (elämä) tässä? On myös kysymys, joka pyörinyt ajatuksissani jo jonkin aikaa. Välillä se nousee kylkiluiden alle painavaksi ilmapalloksi, joka vaikeuttaa hengittämistä. Joskus se kylmettää sormet ja aiheuttaa pientä vapinaa. Yleisemmin se tulee hullun hyvän humalaisen illan jälkeen, kun makaat omassa sängyssä ja sydämenlyönnit kohiset korvissa samaan tahtiin kuin maksa polttaa illan alkoholiannoksia.