Kuva: Pixabay.com

On niin vaikea olla haavoittuvainen. 

En tiedä johtuuko se siitä, että olen jotenkin kasvanut aina olemaan itsenäinen ja vahva. En hirveästi ole tarvinnut ympärilleni tukijoukkoja katselemaan menoani maailmalla tai sitä menon puutetta. Näkökulman vaihto, kun on tosi ihmiskohtaista. Sen olen ymmärtänyt, että minulle on hyvin vaikeaa näyttää oma haavoittuvaisuuteni. Osaan olla herkkä ja ymmärtäväinen, mutta harvemmin olen niitä itseäni kohtaan. Koska olen tottunut olemaan se vahva ja itsenäinen nainen, jota mikään tornaado ei kaada. Ja jos joku asia kirpaisee niin hampaat purren eteenpäin, pahemmistakin asioista selvitty. Suomalainen sisu ja itsepäisyys, vai mitä ne nyt ovat.

Viimeisien kuukausien aikana olen kuitenkin huomannut tarvitsevani sitä pientä tukiverkkoa, jonka olen kasannut ympärilleni. Ehkä juuri siksi, kuten edellisessä postauksessa kirjoitin – ihastuin toiseen ihmiseen ja ei ainakaan toistaiseksi mennyt putkeen.. Jos en muuta tästä opi, niin ihmissuhteet ovat hirveätä säätöä. Ei sillä, että ystävyyssuhteet olisivat yhtään sen helpompia. Viimeiset kuukaudet ovat olleet myös hyvin raastavia ystävyyssuhteitteni kannalta. 

En ole sitä tyyppiä, joka ihastuu helposti.

Tulen toimeen monien erilaisten ihmisten kanssa. Osan kanssa hyvin helposti, osan kanssa vain, koska on pakko. Harvoin kenenkään kanssa menee napit täysin vastakkain. Näen ihmiset usein elämässäni kokonaisuuksina, tai ainakin yritän nähdä heidät kokonaisina enkä vain tiettyinä piirteinä. Nuorempana ahmin kaikki maailman romantiikka kirjat, kunnes.. ne vain jäivät pois. En tunne katkeruutta tai kaipuutta, kun katson ihmisiä ympärillä, jotka pariutuvat. En vain koskaan tuntenut olevani.. osa heitä. 

Huvittavintahan koko ihastumisessa on, että en edes itse tajunnut olevani ihastunut. Tai sitä kuinka ihastunut olen. Ehkä liiankin kanssa, kun miettii että ei tästä varmaan mitään tule (pessimisti sanoo terve!). Miten sitten ymmärsin, että olen ihastunut? Maailma sen minulle kertoi. Ne ystävät, jotka tiesivät tästä uudesta tuttavuudesta ja tietenkin… maailma. Jostain syystä kaikki maailman ”näin huomaat että olet ihastunut” -neuvontapalstat pyörähtivät elämääni. Mitä enemmän luin, sitä enemmän ymmärsin. Pääsin kartalle tunteistani ja todella ymmärsin.. tällaista on olla ihastunut toiseen ihmiseen tällä planeetalla. Ja se jos mikä on ollut minulle aina vaikeaa, määrittää mitä se tunne jota tunnen oikeasti on. 

Kiitän myös onneani, että olen nyt vähän vanhempi kuin joskus aikaisemmin kun olen ollut ihastunut (nykyiset fiiliksestä tuosta ihmisestä myös kyseenalaistaa myös sen että olenko koskaan ollut ihastunut.. heh). Tärkeintä mitä olen ymmärtänyt, kun tämän ihmisen tapasin että.. haluan hänen olevan onnellinen. Ymmärrän jollain tasolla, että minä en sitä välttämättä voi tuoda mutta haluan silti hänen olevan onnellinen. Tavallaan hän tuli elämääni uutena tuttavuutena, mutta on nopeasti juurruttanut asemansa yhtenä ystävistä. Ja minä haluan vain parasta ystävilleni.

Tosin kukaan ei voi kieltää sitä, että se vain tuntuu hyvältä kun herää siihen että saanut huomenta viestin. Vaikka et herää siihen, se on siellä. Puhelimessa. Puhumattakaan, kun ennen unia saa myös hyvän yön toivotukset. Varsinkin, kun hänen on ehdottomasti lähetettävä se viimeinen viesti illalle ennen nukkumista.