Vuoden 2014 kertaus
Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ennen kuin sukellamme uuteen vuoteen ja sen sisältämiin seikkailuihin on hyvä aika katsoa edellistä vuotta taaksepäin. Henkilökohtaisesti vuosi 2014 oli minulle yksi mainioimmista elämässäni, tapahtui paljon suuria asioita ja kasvoin ihmisenä todella paljon.
Minulla on paljon ystäviä joille viime vuosi oli todella rankka, ja siinä mielessä tunnen ainakin jollain tasolla pientä huonoa omaatuntoa siitä että oma vuoteni oli niinkin loistokas kuin se oli. Uskon sen johtuvan siitä, että haluan jakaa niin onneni kuin murheeni ystävieni kanssa ja haluan että he saisivat nauttia niinkin upeasta vuodesta kuin minä olen saanut. Ehkä sitten tänä vuonna?
Ehkä yksi hienoimmista ja upeimmista asioista mitä minulle tapahtui oli, että ymmärsin viimein olevani aseksuaali ja aromantikko. Ei todellakana mikään elämäni helpoin ymmärrys, ja vielä aina ajoittain pohdin sitä kuinka paljon helpompaa elämäni olisi JOS jollain tavalla sopisin yhteiskuntaan johon elämme paremmin. En kuitenkaan halua elämäni olevan sen helpomaa ja uskon vakaasti, että tällakin asialla on tarkoitus.
Nyt melkein vuosi myöhemmin on helpompi hengittää ihmisenä, vaikka olenkin edelleen siellä kaapissa perheelleni. En voi sanoa, että se ei satu kun pitää tällaista salaisuutta, varsinkin ystäviini kuuluu paljon seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.
Viime vuonna myös minä matkustin yllättävän paljon, niin muualla Euroopassa kuin Suomenkin sisällä. Pääsin kuin pääsinkin sellaiseen kouluun opiskelemaan kuin halusin ja muuten kahdesti. Tapasin läheisimpiä ystäviäni ensimmäistä kertaa face to face, mikä oli tietenkin mahtavaa. Tutustuin uuden koulun myötä uusiin ihmisiin ja uusiin ympyröihin ja opin paljon itsestäni. Tietenkin aina välillä oli suu mutrussa ja aina välillä vähän ankeaa, mutta joka kerta nekin suuret pilvit kaikkosivat ja aurinko paistoi taas. Niin ja tietenkin yksi hieno asia oli, että aloitin tämän blogin vaikka se onkin ollut hyvinkin hiljainen viime aikoina. Palaan ensi viikolla kouluun lomiltani, joten en voi luvata mitään. Yritän kuitenkin parhaani mukaan nipistää aikaa tähän blogiin, sen verran heitteille se jäi kun kouluun pääsin.
Toivon vakaasti, että tuleva vuosi jatkuu samanlaisena kuin edellinen. Tietenkin se on suuresti myös minusta itseäni kiinni, että teen tästä vuodesta sellaisen kuin haluan. Niin kuin tein vuonna 2014.