Huh, on vihdoin aikaa hengittää. Edes hieman. Koko viikko on ollut aika aktiivinen ja se tuntuu niin oudolta. Ehkä siksi, että nyt on tosiaan ollut vasta neljäs virallinen koulupäivä mutta silti melkein jokainen koulupäivä on kestänyt puoli yhdeksästä neljään. Hurjaa. 

Olen hieman haistellut meininkiä uudessa koulussani ja kaikki vaikuttaa lupaavalta. Eläminen uudessa ja varsinaisessa kunnon opiskelijakaupungissa tuntuu mielenkiintoiselta. Ehkä se olisi nyt ihan hyvä jo myöntää, että tämän blogin kirjoittaja on tehnyt sellaisen maisemanvaihdoksen että muutin pääkaupunkiseudulta Ouluun. Juurikin opiskelupaikan perässä. Hurjaa on edelleen, enkä tavallaan edelleen ole oikein ymmärtänyt että täällä tosiaan ollaan. Ehkä se johtuu varasijan suuresta numerosta, ja siitä kuinka kauan elin hyvin varmana siitä miten tulevan syksyni vietän. Töissä ja kirjoittaen romaaniani jonka päähenkilö on aseksuaali ja muutenkin kuinka tuo kyseinen opus oikein ”vilisi” seksuaalivähemmistöö kuuluvia. Ei ehkä ihan mennyt niin. 

Tämän kaupungin baaritarjoama seksuaalivähemmistöille ei ole ehkä niin kattava kuin pääkaupunkiseudulla, varsinkin verrattuna Helsinkiin mutta eiköhän se tästä. Olen kuullut ystäviltäni kaupungin ainoasta homobaarista ja tavallaan odotan sinne pääsyä jossain vaiheessa, kunhan rahatilanne antaa periksi. On ollut aikamoinen muutos siirtyä osa-aikatyöläisetä opiskelijaksi, toisaalta hypähdys tulotasossa ei tavallaan ole niin korkea.

Silti tiedän olevani enemmän kaapissa täällä kuin etelässä. Niin moni etelässä, ns. kotona, tietää minusta paljon. Täällä olen toistaiseksi myös kaapissa, silti uskon vahvasti että kyllä se tästä. Ehkä näin kaukana uusista maisemista olisi helpompaa puhua asioista, vaikka siihen todellakin menee aikaa. Tulen hyvin toimeen uuden luokkani kanssa ja muutenkin ryhmähenkemme on hyvä. Seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan oikein mainiot, ainakin näin on toivomista! Usko huomiseen on vahva.

Toiveina tietenkin on, että tästäkin kaupugista tulee se koti. Tavallaan siitä on jo tullut, sen verran ajattelen tätä paikkaa kotina. Olin tavallaan niin juureton pääkaupunkiseudulla. Kävin töissä, kirjoittelin ja elin elämääni ilman sen suurempia suuntia ja kiintopisteitä. Nyt ne kaikki ovat tulleet elämääni, kiintopiste ja koti. Täällä ihmisen on helppo puhjeta kukkaan, on helppo olla oma itsensä. Ehkä myös aikanaan tulla kaapista ulos, ainakin avaimet tällaiseen onneen ovat alkaneet tulla.