Pelko minuudesta

Kuva Pixabay.com

Olet mitä syöt. Olet mitä luet. Olet mitä koet. Olet mitä katsot. Olet se maailma, jonka luot ympärillesi. 

Kaikki nuo asiat ovat hyvin, hyvin kärjistettyjä. En silti voi sanoa, että en saisi vaikutteita ympäristöstäni tai siitä minulle tapahtuu elämässäni. 

Seksuaalivähemmistössä elävänä.. elämä on helpomaa kun sitä ”omaa juttua” tapaa niin koko maailman medioissa. Sitä ei tarvitse olla paljon, sillä ei tarvitse läträtä. Kunhan se on siellä, osa normaalia arkea. Näin pienillä asioilla voi tehdä asioista niin helppoa, mutkatonta. Ei vain minulle vaan monille muille.

En silti koe, että olen oppimiseni oppinut. Koen edelleen, niin pelottavaa kuin se onkin, että voin edelleen oppia itsestäni jotain. Enkä tarkoita sitä kuinka paljon minulla on oikeasti paineensietokykyä stressitilanteissa tai kuinka nopeasti opin piirtämään projektilleni tärkeitä asioita. On puhe minuudesta, siitä pyhästä asiasta jonka kanssa hengaan joka hetki tässä elämässä. 

Omasta itsestään puhuminen on hankalaa. Tai ehkä se on eräänlainen omanlainen lisäaita minussa itsessäni? Ei maailma välttämättä sano, että en saisi pohtia omaa minuuttani kaiken kuullen. Se tosin helpottaa sitä miten kokee asioita, kun voi vaihtaa ajatuksia ystävän kanssa. Lähinnä siis, kun pohtii ja kokee jonkin asian melkein kuin häpeäksi tai hassuksi. Noissa tilanteissa ystävät auttavat. He (yleensä) muistuttavat, että et ole yksin ajatuksiesi kanssa. Ja vaikka he eivät jakaisi sinun kantaasi, on sinun kantasi yhtä tärkeä kuin heidän. Millään muulla ei ole väliä, kunhan olet onnellinen. Sitä ainakin minun ystäväni haluavat. Minun onnellisuutta. Sitä samaa minä myös haluan ystävilleni. Haluan, että he ovat onnellisia ja että he saavat elää juuri sellaisen elämän kuin he haluavat. En halua mitään muuta kuin kaikkea hyvää heille.

On silti jotenkin virkistävää, että vielä minunkin iässäni (kuulostinpa vanhalta) pystyn oppimaan itsestäni jotain. Jos ei kokonaisia totuuksia, niin ainakin suuntaviivoja oikeaan suuntaan. Uudet oivallukset omasta minuudestaan ei silti tee niistä asioista yhtään vähemmän pelottavia. 

Tosin pitää varmaan tähän kirjoittaa, että kyllä olen edelleen aseksuaali ja kyllä olen edelleen aromanttinen. Jotain oivalluksia on silti tapahtunut. Ehkä hiljaisen pohdinnan kanssa ne muodostuvat kunnollisiksi ajatuksiksi ja lauseiksi. Sellaisiksi, jotka pystyy julkaisemaan. Vaikkakin nimimerkin takana.