Uusia tuulia, haasteita

Viimeisimmän merkinnän jälkeen on tapahtunut erilaisia asioita elämässäni. Olen niin juossut koulun tapahtumissa, tutustunut muutaman lehden toimitukseen tällä puolella Suomea, sairastunut syysflunssaan (jonka jälkitaudeista kärsin vieläkin) kuin myös saanut haastattelukutsun. 

Todellisuudessa tuntuu, että en olisi liikkunut elämässäni mihinkään. Jos ei lasketa sitä, että olen tehnyt koulutyöni ajoissa ja palauttanutkin ne ihan ajallaan ja samalla tahdilla olen katsonut vapaa-ajallani viisi kautta Greyn anatomiaa. Blogi on myös jollain tasolla pyörinyt mielessä, ainakin siis siinä vaiheessa kun vierailin luokkalaisteni kanssa lehtien toimituksissa ja vähemmästäkin alkoi pohtimaan minne haluaisi päästä työharjoitteluun. Työharjoittelu on olennainen, koska haluan lähteä vaihtoon opiskelemaan 3. vuotena.

Uusin ja ehdottomasti jollain tasolla pelottavin asia tapahtui ihan muutama päivä sitten, tai onhan siitä jo kohta viikko. Juuri flunssani rankimman kohdan vaiheilla huomasin edeltävässä postauksessani mielenkiintoisen kommentin. Komentti pysäytti silloin ja pysäyttää edelleen, koska se on laskettavaksi haastattelukutsuksi. En kyllä yhtään osaa suhtautua asiaan, vaikka selkeästi tiedän mitä haastattelulla haetaan. 

Olen koko tämän blogin pitämisen ajan esiintynyt nimimerkin takana ja aion niin tehdä myös tulevaisuudessa. Miksi nimimerkki? Haluan suojella yksityisyyttäni, ja samalla kun suojelen yksityisyyttäni minä myös suojelen perhettäni. En tiedä tarkalleen sitä kuinka paljon tuo hesarin juttuun mahdollinen osallistuminen veisi pois yksityisyyttäni, ja sillä tavoin myös voisi satuttaa perhettäni. Mielessäni pyörii juurikin, että jos esiintyisin omalla nimelläni ja kasvoillani niin miten se vaikuttaa vanhempiini. He nimittäin lukevat tuota lehteä, ja kaapista ulostautuminen lehdessä ei minusta ole se fiksuin vaihtoehto.

Toisaalta nyt edes ajattelu siitä, että yrittäisin puhua vanhemmilleni aseksuaalisuudestani tai siitä että en halua perhettä tai parisuhdetta muutenkaan niin.. vedet nousevat silmiini koska en vain jotenkaan pysty näkemään kuin he hyväksyivät minut sellaisena kuin olen. Enkä ole valmis myöskään siihen välirikkoon, joka siitä sitten nousisi. Joten pöytä on edelleen avoina, ainakin jollain tasolla.

En tietenkään voi sanoa, etteikö mahdollisuus puhua noinkin suuren lehden jossain osiossa olisi mieltä hivelevää. Ja tärkeästä asiasta siinäkin puhutaan, ihan oikeasti. Sellaisesta missä pitäisi juurikin pystyä olemaan omalla nimellä ja naamalla, se kun vaikuttaa ihmisiin vahvemmin kuin pelkän nimimerkin takana seisominen. Tutkittu juttu.