Ilmaista viinaa!

Raflaava otsikko, eikö?

Jos voisin joitain asioita tehdä elämässäni toisin, niin käyttäisin vähemmän alkoholia. Ilmankin pärjää sangen hyvin, jopa paremmin, kuten olen parin viime vuoden aikana huomannut.

Suomalaisten suhde alkoholiin on epäterve. Enkä tarkoita tässä vain juomisen määrää, vaan suhtautumista alkoholiin. Humalahakuisuuden ihannointia, ja sitä, miten itsestäänselvästi kaikkien tulee käyttää alkoholia, ja millaista huumoria aiheen ympärillä kuuluu viljellä. Ilo ilman viinaa on teeskentelyä, ja niin poispäin. Tai miten juomattomuutta pitää erikseen selittää, ja miten se voi aiheuttaa kiusaantuneisuuden piikin muuten hyvään tunnelmaan. Ihan kuin ihmisellä ei saisi olla oikeuttaa päättää itse, mitä mömmöjä ruumiiseensa tunkee. Se on muiden ilonpidosta pois, jos jeppe ei juo.

Aloitin alkoholin käytön eli juomisen melko myöhään, vasta opiskeluaikoina, jolloin se oli helpoin tapa päästä mukaan ja kuulua joukkoon. Ja koska epävarmana, vieraalle paikkakunnalle muuttaneena ja identiteettiään kohti vasta hortoilevana nuorena kamalinta olisi ollut olla kuulumatta joukkoon. On tietysti aika halpaa syyttää ympäristön painostusta omista valinnoista. Mutta suurin osa etenkin ensimmäisen vuoden opiskelijaelämän aktiviteeteista sisälsi olennaisena osana humalahakuista juomista. Olisi vaatinut todella vahvaa itsetuntoa ja kattavia sosiaalisia verkostoja olla menemättä mukaan. Minulla ei ollut näistä kumpaakaan, enkä halunnut olla yksinäinen, marginaalissa elelevä nörtti. Kun soluasuntoihin jaettiin ilmaisia ”Testaa, oletko alkoholin riskikäyttäjä” -lappusia, asiaan kuului kilpailla, kuka sai eniten pisteitä. Disclaimerina todettakoon, että kohdasta ”Onko jotain jäänyt tekemättä alkoholin tai krapulan takia” sain aina nolla pistettä. Onneksi.

Ja siitä se jäi vähän päälle. Valmistumisen jälkeen en juonut enää usein, mutta paljon. Kyseessä oli enemmänkin tapa ja tottumus, kuin harkittu teko. Alkoholistigeeneiltä olen onneksi välttynyt, vaikka niitäkin taitaa suvusta löytyä. Vaikka pystyin juomaan kerralla paljon, niin seuraavana päivänä ei enää maistunut. Eikä minulla ollut taipumusta juoda yksin, se olisi ollut pelkästään tylsää. Juominen oli aina sosiaalinen tapahtuma, ja, kuten todettua, tapa, ja ihminen on tunnetusti rutiiniensa uhri. Juominen nyt vain kuului asiaan.

Eipä silti, useimmiten humalassa tuli vietettyä hauska ilta. Humalan jälkeinen päivä on sen sijaan ollut lähes poikkeuksetta karsea. Eikä ainostaan se yksi päivä, vaan usein meni useampi päivä vähän väsyneenä ja kärttyisänä. Alkoholi huonontaa myös nukkumista, useampana yönä, riippuen humalatilan syvyydestä. Kun ottaa huomioon, miten paska nukkuja olen aina ollut, niin touhussa ei ollut vähääkään järkeä, ei siinä ensimmäisessäkään drinkissä. Sama kuin syöttäisi diabeetikolle berliininmunkkeja.

Olen nyt ollut pari vuotta raittiina. Käytän mieluummin sanaa raitis kuin absolutisti. Jotain kertonee sekin, että ainakin minun korvissa molemmmilla termeillä on hiukan kummallinen sävy. Raittiista tulee mieleen kieltolaki ja sitä puoltava raittiusseuraliike, missä jäsenet harjoittavat tervehenkistä urheilua, kirjallisuutta ynnä muuta ylevää. Absolutistista taas mielikuva on nuiva, kaikesta kivasta kieltäytyvä, takakireä suorittaja. Kumpikin tyyppi on olevinaan parempi kuin muut, tavalliset tolkun kansalaiset. Olen silti edelleen ihan sama, tylsä tyyppi kuin aikaisemminkin. En vaan käytä alkoholia.

Olen monesti pohtinut, miten paljon aikaa olen hukannut humalassa ja krapulassa olemiseen. Mitä kaikkea olisin voinut tehdä sillä ajalla, jotain aidosti merkittävää? Sitäkin on tullut pohdittua, ohimenevämmin tosin, että montako aivosolua on tullut tuhottua, ja mitä mahtaa kuulua maksalle, haimalle ja muille sisäelimille.

Humalassa on tullut usein vietettyä hauska ilta. Mutta toisaalta, niin on selvin päinkin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *