Minun silmissä – muiden silmissä

”Äitiyden myötä olen oppinut olemaan armollisempi itselleni.” – mikä peruslause. Ei. Äitiyden myötä olen oppinut, että itsensä täytyy tehdä tyytyväiseksi, jos niin ei tee, valittaa kaikesta ja rupsahtaa. Ainakin minä. Mitä mä sitten olen tehnyt ja teen sen eteen, etten pety äitinä oloon? Mitkä asiat tekevät minusta tyytyväisen rupsahtamattoman äiti-ihmisen? Kysyin asiaa aviomieheltäni ja vastaukset olivat yllättävän hämmentäviä. Miten mies ja nainen voikaan ajatella niin eri tavalla asioista?

”Sä pörrötät ja letität sun hiukset aina niin antaumuksella! Toi on niin naisellinen tapa!”

”Sä tuoksut hyvälle!”

”No se, kun sä kyykistyt lapsen eteen ja kuuntelet sitä.”

”Mä tykkään, kun sulla on aina aikaa. Aikaa meille molemmille.”

”Lettuja aamupalaks!”

”Se, että tulitte mun työpaikalle käymään. Aika meni paljon nopeemmin, vaikken ehtinytkään juuri teidän kanssa olemaan.”

”Sä matkustit 12 tuntia mun luo monta kertaa kuukaudessa silloin suhteen alkuaikoina. En vieläkään tajua, miten sä jaksoit sitä rumbaa.”

”Sä olet *** itsepäinen joka mielessä.”

”Älä missään nimessä sano tiettyjä asioita ääneen julkisesti. Tiedät kyllä mistä mä puhun. Pidä ne omana tietonas ja pidä pääs, jotta saat mitä haluat. Älä viljele sitä näkökulmaa muille, vaan anna muiden tehdä omat päätöksensä.”

Niin, on juttuja, mitkä on hyvä pitää vaan oman (ja puolison) pään sisällä. Ja samalla pitää kiinni omista oikeuksistaan. Siksi mä diggaan parisuhteesta! Se miltä elämä näyttää muiden silmissä on täysin eri asia miltä se näyttää omissa silmissä. Siksikin kritisointi on kivaa, kunhan sen tekee neutraalissa paikassa esimerkiksi auton ratissa, kuten minä usein. :)