Tunne-elämä vai tunne elämä?

 

img_20160908_095951_0.jpg

Tultiin kotiin uuden perheenjäsenen kanssa. Olo oli epätodellinen. Se tunne kehossa oli erilainen, kuin ennen. Koti tuoksui erilaiselta. Piha näytti enemmän syksyn värejä. Mieliala heitti kärrynpyörää. Itkin, nauroin, en tiennyt miten olla. Tuntui, että kaikki oli muuttunut.

Riittääkö äidinrakkaus kahdelle lapselle? Miten huomioin molemmat lapset tasapuolisesti? Entä puolison huomiointi? Entä parisuhde? Argh… Aivan liikaa sulatettavaksi. Ystävien tuki, puolison tuki sekä neuvolan tuki auttavat paljon. Ei näihin kysymyksiin ole kenelläkään yhtä ainoaa vastausta. Annan ajan näyttää ja annan itselleni luvan tuntea ihan kaiken, sillä se kuuluu vanhemmaksi kasvamiseen.

Miltä elämä tuntuu sitten iholla? Raskauden jälkeen oma keho on erilainen. Sektiohaava ja maidosta täyttyneet rinnat. Hemoglobiini ala kanttiin, johon aloitin rautakuurin. Se tunne, kun ensimmäistä kertaa hemmottelee itseään kasvojenkuorinnalla ja kasvonaamiolla! Miten virkistävää ja rentouttavaa!!! Tuntui, kuin kuukausien kuonat olisi pyyhkiytyneet pois kasvoilta! Herbinan Energy Boost-kasvokuorinta ja Moisture Balance-kasvonaamio tulivat todella tämän äidin tarpeeseen. Hormonihuuruissani itkin onnesta katsoessani vessan peiliin. 🙂 En tiedä miksi, mutta ehkä siksi, että sain puoli tuntia omaa aikaa. Iho tuntui uudelta, pehmeältä ja kosteutetulta!

Kauneus Mieli Testit Vanhemmuus

It’s a girl!!!

14247626.t.jpg

Pieni suloinen tyttö syntyi 1.9.2016. Tumma tukka ja pyöreät kasvonpiirteet. Kaunis ja ihana, lämmin ja pehmoinen nyytti meille annettiin! Onneksi otin sairaalaan vesipullon mukaan, sillä imetys kuivattaa suuta ja vettä tulee juotua PALJON! Tänään päästiin kotiin ja isoveli on utelias ja innoissaan pikkusiskosta. Kun oltiin kaikki herätty päiväunilta, niin esikoinen sai lahjan. Ison paketin, jossa oli uusi pyjama ja leikkijuna. On tärkeää, että esikoinen saa huomiota nyt entistä enemmän ja tuntee itsensä huomatuksi. Tästä tämä uuden elämän totuttelu sitten alkaa! Here we come!!! 🙂

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Raskaus ja synnytys