Matka Melbourneen: Great Ocean Road
Edellisessä postauksessa jo hehkutinkin Melbournen ihanuutta. Ja sitä se oli koko loman ajan. Vielä vähän asiaa tuosta monikansallisesta ja värikkäästä kaupungista.
Melbourne on hyvin hallittavissa ja hahmotettavissa oleva suhteellisen pieni kaupunki. Ratikalla pääsee kätevästi, samoin lähijunat suhaavat kaupungissa ja kaupungista lähiöihin. Toisistaan hyvin poikkeavat kaupunginosat ovat suhteellisen lähellä toisiaan, ja pikku-Italiasta pääsee kätevästi parissakymmenessä minuutissa esimerkiksi St. Kildan taiteilijakaupunginosaan.
Joen rannassa on paljon ravintoloita ja laadukkaita baareja hyvine olut- ja viinivalikoimineen. Iltapäivisin varsinkin perjantaisin kaikki paikat ovat tupaten täynnä hyvin pukeutuneita työläisiä ja muita kaupunkilaisia, jotka rentoutuvat työviikon päätteeksi kivoissa istuskelupaikoissa. Tosin satuttiin paikalle pikkujouluaikaan, joten se saattoi hieman hämätä, kuinka hyvin jengi todella pukeutuu. En siis ihan tarkkaan tiedä, ovatko naiset pikkumustissa yleensäkin perjantaisin töiden jälkeen vai satuttiinko johonkin pikkujoulusumaan.
Ihmiset tyylistä sen verran, että kaikilla tuntui olevan selkeä ja omanlaisensa tyyli. Kadulla vastaantulevat olivat poikkeuksetta tyylikkäästi pukeutuneita, mutta kuitenkin persoonallisella tavalla. Kadehdin ihmisten tyylitajua ja mageita vaatteita, kenkiä ja tajua yhdistellä erilaisia vermeitä keskenään. Itsehän olin siis t-paita kaulassa sillä kaikki syys/kevätvaatteeet olivat jääneet matkasta – Australiassahan on kesä aina!
Onneksi lämpö saapui kaupunkiin ja toi mukanaan kärpäset. Lähdettiin kuumanana viikonloppuna myös ajelemaan Great Ocean Roadia eli eteläistä maisemareittiä yhdessä ystävän ja hänen kahden pienen lapsensa kanssa. Reissu oli upea, ja joulu/synttärilahjaksi ostimme viidakkopojan kanssa toisillemme helikopteriajelut lahjaksi, oli mieletön kokemus. Kaikki kerrostalojen kokoiset upeat kivenmöhkäleet tosin näyttivät taivaalta aika pieniltä, tavallaan ne olivat vaikuttavampia rannalta käsin katsottuna.
Great Ocean Roadin varrella on useita pieniä kyliä, jotka ovat täynnä majataloja, hostelleja sekä leirintäalueita. Puistoissa on grillikatoksia, joihin voi viedä vain mukanansa omat eväät ja kaupunki tarjoaa grillikaasut. Ihan huippuidea, grillailtiin matkan varrella parissa paikassa ja välillå käytiin ravintoloissa. Great Ocean Roadin varrella on myös useita surffausrantoja, jotka varsinkin tähän vuodenaikaan houkuttelivat nuoria paikan päälle joko ihan laudan kanssa tai muuten vain hengailemaan. OIkein aussia. Käväistiin myös Bell’s Beachilla, jossa ah niin ihana Myrskyn ratsastajat on kuvattu.
Great Ocean Roadin varrella näimme kenguruita ja koaloita sekå hyvin kesyjä papukaijoja. Merellä voi myös nähdä monia eri valaslajeja, mutta nyt ei enää ollut hyvä vuodenaika valasbongailuun.
Oi mikä ihana loma, ihana Melbourne. Sanoinko sen jo?